Ensin oli piirtäminen. Päiväkoti-ikäistä Essi Virtasta innoitti etenkin lasten animaatiosarjasta tutun Maija Mehiläisen Heinäsirkka-hahmo, jolla oli valtavasti käsiä. Pienen taiteilijan luomuksissa näkyi muutenkin eläimiä ja ”paljon tekemistä”.

Sitten ojan pohjalta löytyi savea.

Paimiossa lapsuutensa viettänyt Virtanen oli nähnyt televisiossa muinaisten kulttuurien hedelmällisyyspatsaan, pyöreämuotoisen naisfiguurin, ja muovaili savesta sellaisen.

– Kaverit ei oikein ymmärtäneet, että mikä tuo on, Virtanen sanoo.

– Muuten teinkin enimmäkseen jotain kupposia.

Käsillä ”paljon tekeminen” on jatkunut aikuisenakin. Nyttemmin nelikymppinen Turussa asuva Virtanen on ammatiltaan alun perin autopeltiseppä ja lisäksi Suomen ensimmäinen autokorimestariksi opiskellut nainen. Metallin työstäminen autokorjaamossa altisti diesel-pakokaasulle, ja kuutisen vuotta sitten Virtanen joutui miettimään uusia uria. Hänestä tuli kirvesmies. Työpaikka löytyi Turun Taitoneliöstä, ja alkuvuodesta Virtanen tarttui myös työsuojeluvaltuutetun tehtäviin.

Peltiseppäaikoina hän huomasi, miten paljon metallia päätyy romuksi.

– Hamstrasin sitä romumetallia, ja aloin sitten tehdä siitä kaikkea.

Syntyi teoksia, kuten lintuhäkkihattu vanhasta hamsterinhäkistä. Valkoisella maalilla käsitellyn silinterihatun mallisen päähineen keskellä kaksi viehkeää siivekästä istuvat orrellaan. Virtasen työt ovat usein kolmiulotteisia.

– Mutta tietokoneella en ole juuri tehnyt, vaikka animaatio kiinnostaakin. Minun pitää saada muovailla ja muokata manuaalisesti.

Romunaamataulua varten hän haali kännykkä- ja muuta romua ystäviltään ja mistä vain sai. Ensin teos oli pelkkä piirros, ja Virtanen suunnitteli siitä melko pienikokoista. Lopputulos on isohko suorakaiteen muotoinen kudelma, jossa vanhan elektroniikan – kuten kännykän osien, piirilevyjen, komponenttien – keskellä kohoavat ihmiskasvot.

– Ne on minun kasvoni. Oli vain kiva kokeilla kipsivaloksen tekemistä. Sitten se valos vain jotenkin alkoi yhdistyä romutauluun, Virtanen kertoo.

Taulu sai innoituksensa progressiivisesta metallimusiikista, jota Virtasen miehen Simulacrum -yhtye soittaa. Tekijänsä sanoin se on täynnä merkityksellisiä viestejä: sen kätköistä löytyy muun muassa bändi soittimineen, katkelma yhden kappaleen partituurista ja aurinkokunta.

Moni teoksista on syntynyt lahjaksi jollekin. Mies sai syntymäpäivänään kyborgi-naisfiguurin, Simulacrumin musiikkivideolta tutun hahmon. Virtasen mukaan välillä syntyprosessi on niin traumaattinen, että haluaisi vain unohtaa koko asian. Vieraat materiaalit reagoivat odottamattomasti. Joku voi yhtäkkiä vaikka haljeta tai sulaa.

– Meinasi mennä hermo sen kyborginkin kanssa, hän naurahtaa.

– Kun yrittää kauheasti tehdä jonkun tietyn näköistä, ja teos ei alakaan näyttämään siltä, vaan elää omaa elämäänsä.

Virtasessa asuu levottomuus ja ”kaipuu sellaiseen, että mennään pää ja käet edellä kaikkeen. Kun ideoita tupsahtelee, on pakko heti tehdä ja toimia.

– Ostan aihioita. Jos vaikka hankin kukkaruukun, kyllä sille on pakko jotain tehdä.

Virtasen mielestä kaikkeen tekemiseen liittyy sitä luomisen tuskaa, joka voi myös syödä onnistumisen kokemuksia.

– Minulla on paljon keskeneräisiä töitä. Niihin voi palata sitten, kun unohtaa sen sydänveren vuodattamisen, ja näkeekin sen tavallaan uutena.

Teksti: Sini Saaritsa, kuva: Christian Pulkkinen

Tänä hellekesänä on tullut herkuteltua raikkailla hölskytyskurkuilla jo moneen otteeseen. Helppotekoisella mummojen reseptillä valmistuvia kurkkuja kannattaa tehdä reippaampi setti kerralla, sillä ne säilyvät jääkaapissa useamman päivän – jos niitä ylipäätään jää jäljelle. Ainakin meillä kurkkupurkki tyhjenee silmänräpäyksessä.

Maukkaimmat hölskytyskurkut syntyvät parhaillaan sesongissa olevista avomaankurkuista. Valitse kirkkaanvihreitä, sutjakan mallisia ja kiinteitä avomaankurkkuja – ja kuori ne ohuelti, jos kuori on paksu. Hölskytyskurkut voi valmistaa myös tavallisesta kurkusta, jota ei tarvitse kuoria. Maukkaudessa ne jäävät kuitenkin jälkeen avomaankurkkuversiosta.

Tee juuri oman makusi mukaan

On pitkälti makuasia, syntyykö paras lopputulos millinohuista viipaleista. Jos keittiöstäsi ei löydy mandoliinia, saat ohuenohuita siivuja juustohöylällä. Itse tykkään jättää kurkkusiivut hivenen paksummiksi: näin ne pysyvät rapsakoina ja niihin jää mukavasti purupintaa.

Myös nesteen määrä tässä ohjeessa on viitteellinen: toiset pitävät liemevämmistä kurkuista kuin toiset. Kannattaa samalla muistaa, että kurkuista 96–98 prosenttia on jo itsessään vettä. Sopiva nesteen määrä riippuu myös käyttämiesi avomaankurkkujen koosta.

Itse hölskyttelen näiden lapsuuden nostalgiakurkkujen joukkoon fenkolia, sillä sen anikseen taittava maku sopii kurkkuihin täydellisesti. Appelsiininkuoren asemesta voit myös kokeilla sitruunankuorta, kunhan lisäät sitä vain pikkiriikkisen, sillä sitruunan aromi dominoi helposti kokonaisuutta. Sitruunaiset kurkut sopivat etenkin valkolihaisten kalojen kanssa tarjottaviksi.

Monen mielestä hölskytyskurkut ovat parhaimmillaan juuri marinoituina, ja optimaalisesta marinointiajasta riittää näkemyksiä joka lähtöön. Jos ajatus fenkolista, appelsiinista ja korianterista ei iske, jätä ne pois ja valmista klassikkoversio pelkästä kurkusta.

Teksti ja kuvat: Sanna Pöyry

Myönnän: pidän oluesta klassisessa muodossaan, enkä ole oikein päässyt sisälle alkoholittomiin tuotteisiin. Alkoholittomia oluita on kuitenkin jo kivasti tarjolla, joten orastavan kesän kunniaksi otin maistoon 8 olutta tunnetuilta kotimaisilta ja ulkomaisilta panimoilta.

Yksi oli ylitse muiden

Kotimaisista perusbisseistä Karhu on ollut kestosuosikkini jo nuoresta pitäen. Alkoholiton Karhu 0,0 % ei ihmeemmin tuoksu, mutta mukiinmenevä maku kestää lämpenemisen hienosti. Jälkimaussa on tutun karhumaista ytyä, mutta niin paljon kuin normi-Karhusta pidänkin, tämä ei lähde lentoon ihan toivomallani tavalla.

Vannoutuneena IPA-fanina nappaan maisteluun Laitilan Kukko IPA:n 0,3 %. Komea väri kielii siitä, että nyt lasissa on muuta kuin lageria: India Pale Ale -oluet ovat tyypillisesti meripihkan tai kuparin värisiä. Lupaava tuoksu on bitterisen hedelmäinen ja appelsiininkuorimainen. Ikävä kyllä mausta jää sama fiilis kuin Karhun kohdalla: alkoholittomuus tuntuu keskimaun onttoutena. Vaikka jälkimaussa on oluttyypille leimallinen bitterinen puraisu, miellyttävyydessä se häviää Karhulle.

Kolmas kotimainen, Malmgård Oat Ale 0,5 % avaa pelin viehkeällä tuoksulla, jossa häivähtää niin leipätaikinaa kuin kukkeuttakin. Vaikka minimaalinen alkoholi tuntuu tässäkin hienoisena ohuutena maun puolivälissä, kokonaisuus on maukas ja miellyttävä, joskin jälkimakuun soisi lisää pontevuutta. Kaura tuntuu lopussa kivana paahteisuutena. Kärkikahinoissa.

Suomessa kun ollaan, olutpruuvia olisi vaikea kuvitella ilman Lapparia. Alkoholittomassa Lapin Kullassa 0,0 % on vieno mutta erittäin miellyttävä tuoksu. Myös maku on onnistunut: raikas, puhdas ja ilahduttavan olutmainen. Positiivinen yllätys! Raikkaan tyylin ystävälle. Mainio harmonia ja hinta-laatusuhde.

Kesäisin Estrella Damm 0,0 % on niitä oluita, joka löytää tiensä ostoskoriini. Espanjalaisoluen mieto, raikas ja pienesti paahteinen tuoksu lupaa hyvää tälläkin kertaa. Itse olut on kepeä mutta miellyttävä tyylilajissaan. Pieni paahteinen helähdys tuntuu suussakin, eikä alkoholittomuus korostu ikävällä tavalla keskimaussa. Helppo, silti linjakas kokonaisuus, joka sopii hellepäivän janoon. Sapiskaa jälkimaun lyhyydestä.

Nuorena Berliinissä opiskellessani en särpinyt juuri muuta kuin Hefeweissenia eli vehnäolutta. Kaiserdom Weißbier 0,5 % tulee puolen litran tölkissä. Ensinuuhkaisu on pettymys: mitätön, teollisen oloinen tuoksu. Myös maku on vetinen, esanssimainen ja lyhyt. Ei säväytä millään mittarilla. Käyttäisin korkeintaan shandyn pohjaksi.

Olen reissannut Italiassa miltei vuosittain ja asunutkin maassa, joten vanha tuttu Peroni oli itsestään selvä valinta tastingiin. Hyvin vaalea, liki väritön Peroni Libera 0,0 % on tuoksultaan hyvin mieto, vienon kukkea. Helppo ja harmoninen olut helteillä lipittelyyn; ei eroa olemukseltaan järisyttävästi normi-Peronista.

Toinen panimo, jonka oluet ovat kulkeneet mukanani toistakymmentä vuotta, on Brooklyn Brewery. Tämä on silti ensi kerta, kun maistan BB:n alkoholitonta olutta! Syvän ambran värinen Brooklyn Special Effects Hoppy Lager 0,4 % tuoksuu ihanan hedelmäiselle, mausteiselle ja puuromaiselle. Hedelmäinen ja herkullinen maku, jota alkoholin puute ei pääse ”pilaamaan”, ja intensiivinen loppu. Ylivoimainen ykkönen omille makunystyröille.

Testin päättää Köpiksen-reissuilta tuttu Mikkeller, jonka pullotteita saa kivasti meiltäkin. Mikkeller Drink’in The Sun 0,3 %  -vehnäoluen freesin hedelmäinen tuoksu tarjoilee mangoa ja sitrushedelmiä. Raikkaassa ja pehmeässä maussa on trooppista hedelmää, herkkyyttä ja kivan ”vaativa” loppupuraisu. Hurmuri, joka kahinoi kakkossijasta.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

Mistä sitten löytyvät ne herkullisimmat lounastauon kahvileivät? Kartoittaakseni tätä otin testiin 9 eri paistotuotetta. Maistamani pullat, munkit ja viinerit on hankittu Helsingin keskustan kaupoista ja kioskeista, mutta niitä on laajalti saatavilla.

Löytyikö selkeää suosikkia?

R-kioskilla paistettu voisilmäpulla (1,90 €) ei houkuta ulkomuodollaan, mutta sulokas tuoksu iskee hermoon ja tuo mieleen lapsuuden kesät. Kardemummaa on juuri sopivasti, samoin sokeria ”silmässä”. Pullan koostumus on mehevä – ja mikä hienointa, mehevyys on tallella vielä pari päivää myöhemmin. Yksi suosikkejani.

Alepasta mukaan tarttuu sievä omena-lettiviineri (55 snt) jonka hillityssä tuoksussa korostuu lehtitaikina. Viineri itsessään on melko mauton: taikina dominoi täytteen omenaa, joka maistuu kunnolla vasta lopussa. Omenahilloa olisi suonut enemmänkin! Teollisesta vivahteestaan huolimatta ihan kiva valinta ei-niin-makeiden kahvileipien ystäville.

K-Supermarketissa silmään sattuu Salosen kierrewiener (1,29 €). Sen kookkaus viehättää, eikä ulkonäössä ole muutenkaan valittamista. Tuoksu sen sijaan on vaimea. Plussaa tulee suutuntumasta: viineri on ilmava ja lehtevä. Myös kreemi on maukasta, ei liian äitelää. Wiener maistuu vielä parin päivän jälkeen, joskin ikä tuntuu Ärrän pullaa enemmän.

Market- ja kioskipullien ohella testaan Gateau-leipomon kanelisolmun (2,90 €). Nätissä pullassa on upean koukuttava, kanelia uhkuva tuoksu. Itse pulla on täyttävä ja maistuu suussa minuuttikaupalla. Omaan, ylenpalttista makeutta vierastavaan makuun parasta on se, että kanelisolmu maistuu rehdisti taikinalta. Suosikkini, joskin testin kallein.

Lidlin paistotuotteista valitsen lapsuuden suosikkini berliininmunkin (89 snt). Se ei juuri tuoksu, vaan kuuluuko berlarin liiemmin tuoksuakaan? Rasva maistuu mukavasti, mutta muuten munkki on jauhomainen, turhan tiivis. Vadelmahillo ja pinkki kuorrute ovat sitä mitä pitääkin. Loppumaku on intensiivinen ja sopivan makea. Plussa muusta paitsi itse munkista.

Lidlistä nappaan testiin myös omenataskun (79 snt) – ihan jo komean kokonsa vuoksi. Tässä kahvileivässä tuoksuu ihanasti voi ja lehtitaikina. Omenahilloa on reippaasti ja sen maku miellyttää. Hyvä valinta vähemmän makean ystävälle. Hätyyttelee suosikkeja.

Kunnon testi tarvitsee toisenkin viinerin. S-marketin sievässä vaniljaviinerissä (75 snt) on tyylikkään vaniljainen tuoksu ja houkuttava ulkonäkö. Lehtevää ja mehevää viineriä on myös nautinto syödä, vaikka vaniljakreemi vivahtaa hivenen teolliselta. Yksi suosikeistani, ja jos hinta-laatusuhde ratkaisee, testivoittaja.

Samasta marketista lähtee mukaan Fazerin Pätkis-munkki (0,89), sillä onhan Pätkis-patukka lapsuuteni suuri rakkaus – ja suklaa, josta nautin edelleen. Siksi tuoksun vaimeus ihmetyttää. Myös munkki on vaisu esitys: kuivahko ja liian tiivis tekele, jossa maistuu jauho rasvan sijaan. Kuorrutteen ihanasti ”kylmäävä”, pitkään maistuva minttu kompensoi paljon. Sen herkullisuudesta huolimatta valitsen silti mieluummin jatkossa Pätkis-patukan.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

– Hetken mietin, että sovinko minä tänne.

Kun joensuulainen kirvesmies Lauri Kinnunen, 28, jutteli työelämän ihmisoikeuksista verkkotapahtumassa, hän yllättyi. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen niin sanottuun lähettiläskoulutukseen osallistui eri alojen duunareiden lisäksi myös akateemisesti koulutettuja eri ikäisiä ja eri puolilta Suomea tulevia ihmisiä.

– Mutta siinä olikin hienoa juuri se, että meillä oli ihan sama ajatusmaailma. Me kaikki olimme samaa mieltä siitä, että näin näitä asioita pitäisi hoitaa.

Kinnunen on ollut SASKin vapaaehtoinen, eli niin sanottu lähettiläs, viime keväästä lähtien. Koronan takia ensimmäistä kertaa verkossa järjestetyssä koulutuksessa eri alojen ammattiliittoihin kuuluvat eri ikäiset ja eri puolilta Suomea tulevat ihmiset tutustuvat yhden viikonlopun aikana työhön, jota SASK tekee eri puolilla maailmaa.

Valtion kehitysyhteistyövaroista ja suomalaisten ammattiliittojen ja sen jäsenten tuella rahoitettu järjestö tukee kolmella maapallon mantereella paikallisia eri alojen ammattiliitoja, jotta ne vahvistuvat ja pystyvät parantamaan työntekijöiden oloja. Rakennustyöntekijöitä koskevia hankkeita on meneillään Myanmarissa, Nepalissa ja Mosambikissa.

Kinnunen ajautui rakennusalalle isänsä jalanjäljissä ja nyt isä ja poika työskentelevät samassa pohjoiskarjalalaisessa yrityksessä, Rakennusliike Joen Talossa. Kinnunen on myös Joensuun osasto 027:n varapuheenjohtaja sekä työpaikkansa työsuojeluvaltuutettu ja toinen luottamusmies. Ulkomaisten siirto- ja keikkatyöntekijöiden tilanne on koskettanut Kinnusta.

– Jo ennen kuin kuulinkaan mitään SASKista, tiesin kyllä, että työntekijöiden ihmisoikeuksia loukataan Aasiassa ja Afrikassa. Mutta tiedän myös, että Euroopassa tapahtuu samoja asioita. Rakennusalalla näkee lähietäisyydeltä Itä-Euroopasta tulleiden tilannetta, vaikka omalla työmaalla asiat onkin hoidettu hyvin.

Työsuojeluvaltuutettua kiinnostaa työntekijöiden turvallisuus. Kiinnostus kasvoi, kun hän SASKiin liityttyään perehtyi paremmin Qatarissa vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoja varten stadioneita rakentavien työntekijöiden tilanteeseen. Rakennuksilla työskentelee paljon nepalilaisia siirtotyöntekijöitä, joiden kouluttamista SASK tukee. Qatariin lähteville työntekijöille järjestetään koulutuksia, jotta he tuntisivat oikeutensa ja osaisivat tarvittaessa etsiä apua.

– Ihmisellä on oltava vapaus tehdä työtä ja elättää perheensä niin, ettei samalla joudu vaarantamaan omaa henkeään. Ja jokaisella pitää myös olla oikeus liittyä ammattiliittoon.

Vapaa-ajallaan Kinnunen lenkkeilee, harrastaa yleisurheilua, pelaa kesällä rantalentistä ja nyt talvella hiihtää. SASK lokeroituu hänen elämässään samaan koloon kuin ay-toiminta – työ- ja vapaa-ajan väliin. Hän uskoo, että kun työntekijöitä koulutetaan ja heidän oikeuksistaan ja turvallisuudestaan huolehditaan hyvin Suomessa, samaa kulttuuria voidaan välittää myös maihin, joissa työntekijät työskentelevät kehnoilla turvavälineillä ja ilman elämiseen riittävää palkkaa.

Urheileva Kinnunen on valmis vaatimaan tekoja myös urheilijoilta.

– Mielestäni heidän pitäisi kieltäytyä ottamasta osaa kisoihin, jotka pelataan ihmisoikeuksien kustannuksella.

Teksti: Sini Saaritsa, kuvat: Anna Hartikainen

Toisen ystävä, toisen vihollinen

Moni meistä nyrpistää valkosipulin tuoksulle. Itse koen, ettei aromissa sinällään ole mitään pahaa – paitsi silloin kun se sekoittuu aamuhengityksessä edellisyönä nautittuihin väkijuomiin ja snagariantimiin.

Toiset reagoivat valkosipuliin koko kehollaan. Närästysalttiille tuoreen valkosipulin happamuus tuo polttavan tunteen rintakehään, ilmavaivoista kärsivän masu turpoaa. Jos oireet äityvät kiusallisiksi, tuoreet kynnet voi korvata valkosipulijauheella tai -rouheella.

Voimakasvi tepsii… kaikkeen?

Valkosipuliin liitetään monenlaisia uskomuksia. Säännöllisesti nautittuna sen sanotaan kohentavan vastustuskykyä. Nuorempana, aina kun talven flunssakausi teki tuloaan, kuljeskelin kotona kuoritut valkosipulinkynnet sieraimissani. Enkä sairastunut. Nenän ilmakalvot sen sijaan eivät tykänneet tästä torjuntamenetelmästä.

Valkosipulin on todettu edistävän myös sydämen hyvinvointia ja ehkäisevän jopa syöpiin sairastumista. Uskotaanpa raa’an valkosipulin vaikuttavan suotuisasti mieskuntoonkin!

Muutama vinkki

1. TUNNUSTELE KAUPASSA, onko valkosipuli kiinteä. Jos se antaa vähänkin periksi, jätä ostamatta. Pahimmillaan hieman pehmoisina ostamani ovat menneet tummiksi muutamassa päivässä.

2. ÄLÄ KÄYTÄ VALKOSIPULIPURISTINTA: se tuo sipuliin kitkerän makuvivahteen. Näppärin tapa on litistää kynsi veitsen lappeella ja hienontaa sen jälkeen.

3. KUN KUULLOTAT valkosipulia öljyssä, pidä lieden lämpötila maltillisena ja kuullota vain hetki. Käristyneen valkosipulin maku on erittäin ikävä.

4. SÄILYTÄ KYNNET huoneenlämmössä. Esimerkiksi pienessä, hengittävässä terrakottapurkissa ne säilyvät pitkään hyvinä. Yksikyntiset valkosipulit ovat käytössä käteviä, mutta ainakin yhden hengen kotitalouksissa niistä tulee herkästi turhaa hävikkiä.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry