Romu saa merkityksiä - Rakennusliitto

Takaisin

Romu saa merkityksiä

12.8.2021

Essi Virtanen tekee taidetta materiaaleista, joille ei ole enää muuta käyttöä.

Ensin oli piirtäminen. Päiväkoti-ikäistä Essi Virtasta innoitti etenkin lasten animaatiosarjasta tutun Maija Mehiläisen Heinäsirkka-hahmo, jolla oli valtavasti käsiä. Pienen taiteilijan luomuksissa näkyi muutenkin eläimiä ja ”paljon tekemistä”.

Sitten ojan pohjalta löytyi savea.

Paimiossa lapsuutensa viettänyt Virtanen oli nähnyt televisiossa muinaisten kulttuurien hedelmällisyyspatsaan, pyöreämuotoisen naisfiguurin, ja muovaili savesta sellaisen.

– Kaverit ei oikein ymmärtäneet, että mikä tuo on, Virtanen sanoo.

– Muuten teinkin enimmäkseen jotain kupposia.

Käsillä ”paljon tekeminen” on jatkunut aikuisenakin. Nyttemmin nelikymppinen Turussa asuva Virtanen on ammatiltaan alun perin autopeltiseppä ja lisäksi Suomen ensimmäinen autokorimestariksi opiskellut nainen. Metallin työstäminen autokorjaamossa altisti diesel-pakokaasulle, ja kuutisen vuotta sitten Virtanen joutui miettimään uusia uria. Hänestä tuli kirvesmies. Työpaikka löytyi Turun Taitoneliöstä, ja alkuvuodesta Virtanen tarttui myös työsuojeluvaltuutetun tehtäviin.

Peltiseppäaikoina hän huomasi, miten paljon metallia päätyy romuksi.

– Hamstrasin sitä romumetallia, ja aloin sitten tehdä siitä kaikkea.

Syntyi teoksia, kuten lintuhäkkihattu vanhasta hamsterinhäkistä. Valkoisella maalilla käsitellyn silinterihatun mallisen päähineen keskellä kaksi viehkeää siivekästä istuvat orrellaan. Virtasen työt ovat usein kolmiulotteisia.

– Mutta tietokoneella en ole juuri tehnyt, vaikka animaatio kiinnostaakin. Minun pitää saada muovailla ja muokata manuaalisesti.

Romunaamataulua varten hän haali kännykkä- ja muuta romua ystäviltään ja mistä vain sai. Ensin teos oli pelkkä piirros, ja Virtanen suunnitteli siitä melko pienikokoista. Lopputulos on isohko suorakaiteen muotoinen kudelma, jossa vanhan elektroniikan – kuten kännykän osien, piirilevyjen, komponenttien – keskellä kohoavat ihmiskasvot.

– Ne on minun kasvoni. Oli vain kiva kokeilla kipsivaloksen tekemistä. Sitten se valos vain jotenkin alkoi yhdistyä romutauluun, Virtanen kertoo.

Taulu sai innoituksensa progressiivisesta metallimusiikista, jota Virtasen miehen Simulacrum -yhtye soittaa. Tekijänsä sanoin se on täynnä merkityksellisiä viestejä: sen kätköistä löytyy muun muassa bändi soittimineen, katkelma yhden kappaleen partituurista ja aurinkokunta.

Moni teoksista on syntynyt lahjaksi jollekin. Mies sai syntymäpäivänään kyborgi-naisfiguurin, Simulacrumin musiikkivideolta tutun hahmon. Virtasen mukaan välillä syntyprosessi on niin traumaattinen, että haluaisi vain unohtaa koko asian. Vieraat materiaalit reagoivat odottamattomasti. Joku voi yhtäkkiä vaikka haljeta tai sulaa.

– Meinasi mennä hermo sen kyborginkin kanssa, hän naurahtaa.

– Kun yrittää kauheasti tehdä jonkun tietyn näköistä, ja teos ei alakaan näyttämään siltä, vaan elää omaa elämäänsä.

Virtasessa asuu levottomuus ja ”kaipuu sellaiseen, että mennään pää ja käet edellä kaikkeen. Kun ideoita tupsahtelee, on pakko heti tehdä ja toimia.

– Ostan aihioita. Jos vaikka hankin kukkaruukun, kyllä sille on pakko jotain tehdä.

Virtasen mielestä kaikkeen tekemiseen liittyy sitä luomisen tuskaa, joka voi myös syödä onnistumisen kokemuksia.

– Minulla on paljon keskeneräisiä töitä. Niihin voi palata sitten, kun unohtaa sen sydänveren vuodattamisen, ja näkeekin sen tavallaan uutena.

Teksti: Sini Saaritsa, kuva: Christian Pulkkinen