Takaisin

Tutkailu avartaa

Rakentaja-lehti 22.3.2021

Lauri Kinnusen mielestä kaikilla pitäisi olla vapaus elättää perheensä ilman pelkoa siitä, että työ vie hengen.

– Hetken mietin, että sovinko minä tänne.

Kun joensuulainen kirvesmies Lauri Kinnunen, 28, jutteli työelämän ihmisoikeuksista verkkotapahtumassa, hän yllättyi. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen niin sanottuun lähettiläskoulutukseen osallistui eri alojen duunareiden lisäksi myös akateemisesti koulutettuja eri ikäisiä ja eri puolilta Suomea tulevia ihmisiä.

– Mutta siinä olikin hienoa juuri se, että meillä oli ihan sama ajatusmaailma. Me kaikki olimme samaa mieltä siitä, että näin näitä asioita pitäisi hoitaa.

Kinnunen on ollut SASKin vapaaehtoinen, eli niin sanottu lähettiläs, viime keväästä lähtien. Koronan takia ensimmäistä kertaa verkossa järjestetyssä koulutuksessa eri alojen ammattiliittoihin kuuluvat eri ikäiset ja eri puolilta Suomea tulevat ihmiset tutustuvat yhden viikonlopun aikana työhön, jota SASK tekee eri puolilla maailmaa.

Valtion kehitysyhteistyövaroista ja suomalaisten ammattiliittojen ja sen jäsenten tuella rahoitettu järjestö tukee kolmella maapallon mantereella paikallisia eri alojen ammattiliitoja, jotta ne vahvistuvat ja pystyvät parantamaan työntekijöiden oloja. Rakennustyöntekijöitä koskevia hankkeita on meneillään Myanmarissa, Nepalissa ja Mosambikissa.

Kinnunen ajautui rakennusalalle isänsä jalanjäljissä ja nyt isä ja poika työskentelevät samassa pohjoiskarjalalaisessa yrityksessä, Rakennusliike Joen Talossa. Kinnunen on myös Joensuun osasto 027:n varapuheenjohtaja sekä työpaikkansa työsuojeluvaltuutettu ja toinen luottamusmies. Ulkomaisten siirto- ja keikkatyöntekijöiden tilanne on koskettanut Kinnusta.

– Jo ennen kuin kuulinkaan mitään SASKista, tiesin kyllä, että työntekijöiden ihmisoikeuksia loukataan Aasiassa ja Afrikassa. Mutta tiedän myös, että Euroopassa tapahtuu samoja asioita. Rakennusalalla näkee lähietäisyydeltä Itä-Euroopasta tulleiden tilannetta, vaikka omalla työmaalla asiat onkin hoidettu hyvin.

Työsuojeluvaltuutettua kiinnostaa työntekijöiden turvallisuus. Kiinnostus kasvoi, kun hän SASKiin liityttyään perehtyi paremmin Qatarissa vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoja varten stadioneita rakentavien työntekijöiden tilanteeseen. Rakennuksilla työskentelee paljon nepalilaisia siirtotyöntekijöitä, joiden kouluttamista SASK tukee. Qatariin lähteville työntekijöille järjestetään koulutuksia, jotta he tuntisivat oikeutensa ja osaisivat tarvittaessa etsiä apua.

– Ihmisellä on oltava vapaus tehdä työtä ja elättää perheensä niin, ettei samalla joudu vaarantamaan omaa henkeään. Ja jokaisella pitää myös olla oikeus liittyä ammattiliittoon.

Vapaa-ajallaan Kinnunen lenkkeilee, harrastaa yleisurheilua, pelaa kesällä rantalentistä ja nyt talvella hiihtää. SASK lokeroituu hänen elämässään samaan koloon kuin ay-toiminta – työ- ja vapaa-ajan väliin. Hän uskoo, että kun työntekijöitä koulutetaan ja heidän oikeuksistaan ja turvallisuudestaan huolehditaan hyvin Suomessa, samaa kulttuuria voidaan välittää myös maihin, joissa työntekijät työskentelevät kehnoilla turvavälineillä ja ilman elämiseen riittävää palkkaa.

Urheileva Kinnunen on valmis vaatimaan tekoja myös urheilijoilta.

– Mielestäni heidän pitäisi kieltäytyä ottamasta osaa kisoihin, jotka pelataan ihmisoikeuksien kustannuksella.

Teksti: Sini Saaritsa, kuvat: Anna Hartikainen