Rakennusliiton jäsenien joukossa on innostuneita savustajia. Kaksi mestaria kertoo tässä parhaat vinkkinsä.

Parkanon Vahojärvellä savustava Mika Kivioja on rakentanut liikkuvan savusaunan mökkitonttinsa puista. Saunassa savustuu possua, nautaa, hirveä, peuraa, poroa, hevosta, hanhea, kalkkunaa ja lammasta.

– On täällä savustunut ukkometsokin! Teen myös puuroa oman pellon ohraryyneistä. Saunapuuroon tulee 14 tunnin aikana pehmeä, sopivasti savuinen maku.

Eniten Mika savustaa sikaa. Joulun alla hän savustaa peräti 50–60 kiloa possun ulkofileetä, jota ”löytyy pakkasesta vielä seuraavassa joulukuussa”. Samalla valmistuvat joulukinkut sukulaisille ja tutuille.

– Suosikkini on silavainen, kunnolla suolattu ulkofilee. Kun aamuisin menen saunalle katsomaan lihoja, minulla on puukko mukana, jotta voin heti maistaa lämmintä, valmista savupossua. Teen myös ronskin pippurista mausterullaa; viimeksi siankyljestä, jonka sisään käärin hevosenlihaa.

Hallittu lämpötila tuo herkullisen lopputuloksen

Sianliha saa savustua saunassa noin 36 tuntia. Pienempien eläinten lihat otetaan pois 6–10 tuntia aiemmin.

– Olen savustanut 16 vuotta ja tiedän, kuinka kauan lihan tulee olla kussakin lämpötilassa. Ensimmäiset 12 tuntia liha viettää 55–65 asteessa, jotta lihanesteet eivät karkaa. Päivällä lämpö nostetaan 80 asteeseen 12 tunniksi, ja silloin saunalta ei sovi lähteä kauemmas.

Sen jälkeen liha on hetken 90 asteessa; isot joulukinkut vielä 2–3 tuntia 100 asteessa.

– Sitten lopetan lämmityksen ja annan lihojen tekeytyä kuutisen tuntia. Harmaalepällä lämmitetyssä savusaunassa lihaan ei tule koskaan liian savuista makua.

Mikan mukaan keli vaikuttaa savustustulokseen. Jos tuulee kovaa, hän käy ”vartin välein saunalla katsomassa, ettei lämpö souda.”

Savustuslaverilla on teräsverkko, jonka alla olevista rasvakaukaloista rasva valuu ämpäreihin lattialla. Näin rasva ei höyrysty ja sauna pysyy puhtaana.

– Vieno lihanhaju leijuu toki saunassa savustuksen jälkeen. Mutta on mahtavaa, kun saunoessa ihoon tarttuu savun tuoksu ja huokoset aukeavat.

Kaiken maailman kokeiluja ja possunoppia

Rovaniemellä asuva Erno Alanko on intohimoinen savustaja. Hän vannoo Weber-savustimen ja lämminsavustuksen nimiin, mutta kylmäsavustaa myös ”kaikkea mahdollista”.

– Kalan ohella esimerkiksi juustoja, leipäjuustoa, jopa popcornia! Normaalisti valmistettu popcorn laitetaan verkkoastiassa kylmäsavuun – vain hetkeksi, sillä savun maku tarttuu heti.

Useammin lautasella on kuitenkin lohta, joka on viettänyt 20–30 tuntia kylmäsavussa.

– Rasvaisena kalana lohi on mainio kylmäsavustettava: savuaromi tarttuu siihen hyvin. Kaupan kylmäsavulohiin verrattuna itse savustetussa lohessa on voimakkaampi aromi ja kiinteämpi, paremmin siivuuntuva rakenne. Sama pätee juustoihin: mitä rasvaisempi, sen paremmin savun maku tarttuu.

Savustuksen jälkeen Erno käärii lohet ja juustot vuorokaudeksi vakuumiin tai muovipussiin. Muuten savuaromi tarttuu vain pintaan.

Tekniikat haltuun

Kylmäsavustaa voi vaikka korkeassa pahvilaatikossa.

– Lämpötilan tulee olla 4–20 astetta. Sitä kontrolloidaan päästämällä ilmaa laatikkoon. Kovilla pakkasilla tai kesäkuumalla se on vaikeaa. Siksi savustuskaappi on parempi ratkaisu.

Lämminsavustus hoituu Weberin savustimella.

– Tätä on tosi helppo käyttää, joskin ehdin tuhlata useamman satasen lihoihin ennen kuin tajusin säännöistä tärkeimmän: lämminsavun kanssa maltti on valttia. Kun lämmön pitää tasaisesti 80 asteessa, tulee parasta jälkeä.

Ernon herkkua ovat possunopat eli luuttomat rasvaiset kylkipalat, jotka kuutioidaan ja maustetaan grillimausteella.

– Kuutiot tunniksi-kahdeksi lämminsavuun ja sen jälkeen folioon hautumaan fariinisokerin, hunajan ja voin kanssa. Nopista tulee mahtavia uunissakin.

Mutta jos syöjiä on enemmän kuin neljä tai savustettavat lihat kypsyvät eri aikoihin, Weber ei enää riitä.

– Olen rakentamassa isompaa savustinta vanhasta paisuntasäiliöstä. Pienen peräkärryn päälle, niin sitä on helppo siirrellä.

Teksti: Sanna Pöyry, Kuva: Erno Alanko

Muhkea bataatti nauttii nykyään aikamoisesta suosiosta meikäläisten keittiöissä, eikä ihme: lempeän makeahko juures taipuu kyökissä moneen. Siitä valmistuvat helpot sosekeitot, laatikot ja vuoat, curryt ja burgerit sekä tietysti herkulliset bataattiranskalaiset.

Latinalaisesta Amerikasta kotoisin oleva bataatti viihtyy lämpimissä ja aurinkoisissa maissa, joissa yölämpötila ei juuri laske alle 10 asteen. Meillä bataattia saakin vain tuontijuureksena. Väri on usein punertavanoranssi, mutta bataatista on myös vaaleampi, pinkki sekä violetti versio. Mitä violetimpi bataatti, sen enemmän siinä on elimistöä suojaavia antioksidantteja.

Herkullista, halpaa, terveellistä

Pidän bataatista, koska perunan tavoin se on edullinen ja terveellinen juures, joka taittaa nälän hetkessä. Fyysisen työn tekijälle – varsinkin jos treenaat työpäivän päälle – bataatissa on enemmän magnesiumia kuin rakastamassamme potussa.

Antioksidanttien ja magnesiumin ohella bataatti sisältää runsaasti kuitua ja hiilareita, sekä etenkin näin flunssakaudella vastustuskykymme kannalta tärkeitä A- ja C-vitamiineja. Tähän aikaan vuodesta korvaankin perunan usein bataatilla. Tämä tuontijuures on vielä hetken ajan parhaimmillaan, eikä sitä tarvitse metsästää erityiskaupoista.

Myös bataatin kuorissa on kuitua ja vitamiineja, joten juuresta ei kannata suotta kuoria. Etenkin jos teet bataattiranskalaisia, kuori on hyvä pitää tallella jo rapeuden vuoksi.

Maultaan miedon makeahko bataatti tykkää monenlaisista mausteista. Esimerkiksi cayenne- ja mustapippuri, kuivayrtit, valkosipuli ja chili sekä kumina, kaneli ja kardemumma ovat sen mieleen. Kokeile rohkeasti erilaisia yhdistelmiä!

Rapeat bataattiranut

Jos olet ranskisten ystävä, bataattiranskalaiset tarjoavat kivaa vaihtelua ranskanperunoille. Kun teet ne uunissa, lopputulos on vähärasvaisempi kuin friteeratessa, ja maku miltei yhtä hyvä. Entä riittääkö kuorien säilyttäminen tekemään bataattiranuista rapeita? Ei. Rapeuden avain on liottamisessa ja maissitärkkelyksessä. Ihana maku kyllä palkitsee valmisteluvaivan.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Huuhtaise bataatit ja harjaa ne juuresharjalla.

Leikkaa bataatit mahdollisimman samankokoisiksi suikaleiksi ja liota niitä kylmässä vedessä noin 20 minuuttia. Kuivaa suikaleet talouspaperilla ja pyörittele ne ohuelti maizenassa.

Levitä suikaleet uunipellille leivinpaperin päälle väljästi, etteivät ne makaa toistensa päällä. Pirskota oliiviöljyllä ja ripottele päälle paprikajauhe ja rosmariini.

HUOM: Isohkosta bataatista pilkotut ranskikset täyttävät miltei koko pellin. Jos käytät kahta bataattia, käytä kahta peltiä ja vaihda niiden paikkaa uunissa kypsennysajan puolivälissä.

Kypsennä ranuja 40–50 minuuttia, uunistasi riippuen. Tarkkaile uunia, jotta suikaleet kypsyvät kauttaaltaan. Ota kypsät ranut uunista ja suolaa ne makusi mukaan.

Halkaise limetti ja purista mehu majoneesin sekaan. Silppua ruohosipuli ja sekoita se majoneesiin. Dippaa ranut ja nauti. (Oma pelti tosin hupeni ihan sellaisenaan.)

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

Oulun seudulla kirvesmiehen töitä paiskiva Jarkko Kemppainen treenaa kehonrakennusta tosissaan. Toukokuussa alkava kisadieetti laittaa muutenkin syömisiään tarkoin kontrolloivan miehen lujille.

15-vuotiaasta lähtien punttisaleja kolunneen Jarkon tähtäin on ensi syksyssä ja Kehonrakennuksen SM-kisoissa. Se vaatii 6–7 treenikertaa viikossa sekä systemaattista ravitsemusta. Kun raskaan työn päälle treenataan illat, on energiantarve valtaisa.

– Päivittäinen kulutukseni huitelee 4 500–5 500 kilokalorissa. Kun tuota elopainoakin on 120 kiloa, jo perusaineenvaihdunta ottaa paljon energiaa.

Pitääkseen aineenvaihduntansa optimaalisesti käynnissä Jarkko syö 7–8 kertaa päivässä.

– En erottele aterioita ja välipaloja, vaan lasken treenijuomatkin syömisiksi. Kaikki ateriat ovat mulle samanarvoisia; saan niistä yhtä paljon proteiinia ja hiilareita. Tärkeintä on ruokailun rytmittäminen.

Polttoainetta kehoon pitkin päivää

Kehonrakentajalle omat eväät ovat kova sana. Mustikoilla ja mansikoilla höystetyn aamupuuron jälkeen Jarkko sekoittaa kaurahiutaleet, veden ja proteiinin shakerissa sekä pilkkoo kasvikset eväitä varten. Etenkään kisaruokavaliokaudella ”ei voi syödä missä tahansa”.

– Valmentaja tekee ruokaohjelmani ja vaimo keittelee ruokaa pari kertaa viikossa. Minä sitten mittailen ja purkitan. En osaa enää syödä ilman keittiövaakaa. Vaikka mittaaminen masentaa hetkittäin, niin vaa’an unohtuminen mökkireissulta on kauhia paikka! Jarkko naurahtaa ja jatkaa:

– Pidän huolta, että joka aterialla on kurkkua, parsakaalia tai pinaattia – eli näitä emäksisiä aineita, jotka tasapainottavat elimistöä. Ja välillä korvaan lihan nyhtökauralla tai muilla uusproteiineilla.

Myös nesteytys pysyy kunnossa, kun päivän mittaan tulee hörpittyä viitisen litraa vettä.

Entä jos kaikesta huolimatta alkaa hiukoa?

– Jos olen muualla kuin töissä, syön vaikka banaanin ensi hätään. Mutta näissä urakkahommissa ei auta muu kuin painaa etiäpäin, vaikka heikottaisi.

Työmaapäivän jälkeen Jarkko käy nopeasti kodin kautta, nappaamassa kahvin ja treenijuoman.

– Juomassa on hiilareita, proteiinia, kreatiinia ja aminohappoja, mutta ei makua. Proteiinissa tosin on suklaa-aromia, mutta muuten välttelen makeutus- ja makuaineita. Maustamattomia juomia on myös helpompi sekoittaa keskenään.

Kisakuntoon – ja sieltä takaisin

180-senttinen Jarkko toteaa, että hänen kohdallaan kisakunto tarkoittaa reilun parinkymmenen kilon karistamista varresta.

– Kisadieetin kesto riippuu lähtökunnosta, mutta yleensä se kestää 16–20 viikkoa. Silloin ei nautita äidin kotiruoasta kastikkeineen, vaan vedetään riisiä ja kanaa paljaaltaan. Onneksi ketsupilla saa pelastettua paljon.

– Tällä hetkellä voin vielä syödä suht vapaasti, mutta kun alan hankkiutua kisakuntoon, kastikkeet sun muut pitää unohtaa, koska niiden kalorimääriä on hankala mitata. Valkosipulikanaa ja kiinalaista tulee pian ikävä.

Kun kisat ovat ohitse, ensimmäiset pari päivää Jarkko syö ihan kaiken, minkä napa vetää. Sen jälkeen ruokavaliota aletaan normalisoida asteittain. Treenaamisesta pidetään 2–4 viikkoa taukoa.

Normalisointi tarkoittaa, että hän sallii taas itselleen lempiruokansa pizzan tai hampurilaisen.

– Tai jonkun pikkuherkun, kuten suklaalevyn tai karkkipussin. Mutta makeisiin virvoitusjuomiin ja saunakaljaan en ole koskaan tottunut: saunavichy on paljon mieluisampi vaihtoehto!

Teksti: Sanna Pöyry, Kuva: Harri Similä

Sipuli on monikäyttöisimpiä ja edullisimpia raaka-aineitamme – ja mikä parasta, saatavilla kaupasta kuin kaupasta. Moni vieroksuu silti sipulia sen ärhäkän maun vuoksi.

Raa’alla sipulillakin on faninsa, ja esimerkiksi kreikkalaista salaattia tai sienisalaattia on vaikea ajatella ilman sitä. Mutta suurin osa meistä kypsentää sipulinsa, sillä kypsennettäessä sen rikkiyhdisteet pehmenevät ja maku muuttuu makeahkoksi.

Helppo käsitellä ja kypsentää

Aloitan miltei aina ruoanlaiton sipulin pilkkomisesta – teinpä sitten lihamureketta, risottoa, pastakastiketta, kanapataa tai kasviswokkia. Maksapihveihin ja hampurilaisiin sopivat reilut sipulirenkaat, moniin muihin ruokiin sipuli hienonnetaan. Hienontaminen käy nopeasti, kun halkaiset sipulin kahtia ja teet ensin molempiin puolikkaisiin viillot pysty- ja vaakasuunnassa.

Jos sipulia pilkkoessa silmiä kirvelee niin ettet näe leikata, voit välttää pahimman laittamalla sipulit runsaaksi vartiksi pakkaseen ennen pilkkomista tai upottamalla ne hetkeksi kylmään veteen. Käytä myös aina terävää veistä, koska tylsällä pilkkoessa kyyneliä valuu enemmän.

Kypsennettäessä sipulia ei ole tarkoitus käräyttää, koska silloin sen ominaismaku katoaa. Kevyt öljyssä kuullottaminen riittää: sipulista tulee kauniin kiiltävää ja ihanan makeahkoa.

Miksi sipulia kannattaa syödä?

Ihminen on viljellyt ja syönyt keltasipulia jo tuhansia vuosia. Ravinnon ohella sipulia on käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Sipuli on todellinen C-vitamiinipommi, josta saamme tärkeitä kuituja sekä kivennäisaineita, kuten magnesiumia ja kalsiumia. Tutkimukset ovat myös osoittaneet sipulin rikkiyhdisteiden ja aminohappojen nopeuttavan kuonan ja myrkkyjen poistumista elimistöstämme. Lisäksi sipulin säännöllinen syöminen tasapainottaa kolesterolia ja verensokeria.

Sipulin sisältämien flavonoidien ja antioksidanttien on myös todettu pienentävän tyypillisten kansantautiemme eli syövän ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Esimerkiksi purjosipulista kannattaa syödä vihreätkin osat, koska valtaosa flavonoideista on niissä.

Toki on ihmisiä, joille sipulin hiilihydraatit eivät sovi. Etenkin raaka sipuli voi aiheuttaa voimakasta närästystä, mahan turpoamista ja kiusallisia ilmavaivoja.

Sipuli-tomaattisoppa (3–4:lle)

Näin sateisen harmailla ”talvikeleillä” mikään ei voita höyryävää keittoa! Tomaattipohjainen sipulikeitto valmistuu käden käänteessä. Viini ja chili eivät ole välttämättömiä, mutta tuovat lisää potkua soppaan.

Kuori ja suikaloi sipulit. Hienonna valkosipulinkynnet veitsellä. Halkaise ja silppua chili, poista halutessasi siemenet. Huuhtele ja leikkaa purjo renkaiksi. Revi leipä tai patonki paloiksi.

Lämmitä öljy kattilassa ja kuullota sipulit ja chili. Nosta lämpöä hetkeksi, lorauta sekaan viini ja anna haihtua. Lisää leipäpalat, rosmariini, suola sekä hieman öljyä. Kääntele hetki.

Lisää tomaattimurska, vesi ja liemikuutio, sekoita. Lisää purjo ja keitä hiljakseen 20 minuuttia. Mausta suolalla makusi mukaan. Ripottele sekaan fariinisokeri.

Kaada lopuksi kattilaan ruokakerma ja anna poreilla vielä viitisen minuuttia. Lisää timjaminoksat tai -lehdet ja tarjoa kuumana.

Teksti ja kuvat: Sanna Pöyry