Tiedätkö kuinka montaa rakentamista ja asumista kuvaavaa tilastoa Tilastokeskus julkaisee? Hyvä, en minäkään tiennyt ennen pientä laskutoimitusta. Oikea vastaus on 13. Aika monta, eikö? Tilastoja löytyy muun muassa niin kesämökeistä, vuokrista, asuinoloista, myönnettyjen rakennuslupien määrästä kuin rakennuskustannusindeksin suuruudesta. Tilastojen rypäs luo yhdessä kokonaiskuvaa siitä, miten Suomessa rakennetaan ja miten suomalaiset asuvat.

Suomen kielen sana tilasto juontaa juurensa sanaan tila. Useissa muissa kielissä tilasto-sana viittaa valtio-sanaan kuten ruotsin kielen ”statistik” ja englannin kielen ”statistics”. Suomen kieleen niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 1848 kehitetty sana viittaa muista kielistä poiketen kansakunnan tilan kuvaamiseen, siis Suomen ja suomalaisuuden kuvaamiseen.

Usein kun puhutaan Suomesta ja suomalaisuudesta ei kuitenkaan nosteta esille tilastoja, vaan taide. Taide on keino kertoa yksityisten tarinoiden kautta yhteisestä kokemuksesta, samantapaisesta mielenmaisemasta ja luoda sitä kautta tarinaa suomalaisuudesta. Tästä esimerkkeinä voi ottaa vaikka Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla tai Eero Järnefeltin Maisema Kolilta. Ajattelen, että taiteen ohella tilastotkin kertovat tarinaa meistä – Suomesta ja suomalaisuudesta.  

Otetaan esimerkiksi aikasarja koulutuksen yleistymisestä. Siinä missä 1970-luvulla vain perusasteen suorittaneita oli yli 15-vuotiaasta väestöstä 75 prosenttia, oli osuus kutistunut noin neljännekseen 2020-luvun alkuun tultaessa. Samaa tahtia keskiasteen tutkinnon suorittaneiden osuus oli kivunnut 42 prosenttiin ja korkeakoulutettujen kolmannekseen. Tarinan Suomen kohoamisesta koulutuksen huippumaaksi voi itseasiassa kuvata yhdellä tilastokuviolla.

Toista isoa kertomusta eli Suomen muuttumista maatalousyhteiskunnasta ensin teollisuuteen nojaavaksi ja sitten palveluyhteiskunnaksi kuvaa hienosti kolme aikasarjakäppyrää työllisistä toimialoittain. Kun vuonna 1959 maatalous työllisti toimialoista eniten, oli 2020-luvulle tultaessa osuus enää vaatimattomat nelisen prosenttia. Samana ajanjaksona teollisuuden ja rakentamisen työllisten osuus kipusi suurimmillaan reiluun 1/3 työllisistä osuuden ollessa tänä päivänä noin 1/5. Palvelualat ovat olleet suurin työllistävä toimiala jo pitkän aikaa.

Miten rakentamisen ja asumisen tilastot sitten kertovat tarinaa Suomesta? Edellä esitetyn listan jatkoksi voi nostaa tilaston asuinoloista. Ahtaasti asuvien osuutta on tilastoitu pitkään. Tiedämme, että ahtaasti asuvien osuus on puolittunut 1990-luvun alun 30 prosentista tähän päivään tultaessa. Asuinolot ovat jopa siinä määrin parantuneet, että ahtaasti asumisen mittariakin on jouduttu väljentämään vuosien saatossa. Tämä yksittäinen tilasto kuvaa hyvin kolmatta suurta tarinaa Suomesta eli elintason nousua – yhä vauraampi Suomi asuu koko ajan väljemmin.

Kun tarkemmin ajattelee, koko Suomen kehityskulku itseasiassa näkyy myös asumisessa ja rakentamisessa. Maatalouden työllisyyden lasku tarkoitti myös kaupungistumista. Pientilat vaihtuivat uutuutta hohtaviin lähiöihin ja omakotitalojen rivistöihin kaupungeissa. Rakentajille riitti töitä.

Työn digitalisaatiokin heijastuu rakentamiseen. Pandemia lisäsi etätyötä merkittävästi eikä se olisi ollut mahdollista ilman toimivia digivälineitä. Etätyöstä on tullut arkipäivää ja työelämän tutkijat ennustavat muutoksen olevan ainakin osittain pysyvää. Rakentamisen ja asumisen trendeissä etätyön lisääntymisen on ennakoitu näkyvän kesämökkibuumin ohella kaipuuna kauemmas keskustasta kohti halvempia neliöitä ja isompia asuntoja, jotta kotona työskentelylle saadaan tilaa. Vastaavasti toimitilojen kysynnän odotetaan laskevan. On ennakoitu myös maallemuuton yleistyvän, kun punainen tupa ja perunamaa on etätyön mahdollistamana useammalle todellinen asumisvaihtoehto.        

Tulevaisuus on tietenkin epävarmaan, kukaan meistä ei tiedä mitä tuleman pitää. Ehkä tulevaisuudessa suomalaisuutta kuvaavan romaanin henkilöinä esiintyvät myös robotit ja kaikkien tuntemassa maalauksessa leijuu droneja. Se mikä kuitenkin on varmaa, on että oli muutos mikä tahansa sitä kuvataan tilastoina. Samalla tullaan kertoneeksi tarinaa Suomesta ja suomalaisuudesta.  Ja rakentajille riittää töitä.

Sosiaaliturva vakuuttaa meidät kaikki erilaisten elämän riskien varalta, esimerkiksi työttömyyden tai sairauden. Koronakriisi on tuonut monen kohdalle näitä riskejä. Suomen sosiaaliturvan on toiminut kohtalaisen hyvin koronakriisin aikana.

Koronaan sairastuneet ovat saaneet sairauspäivärahaa ja karanteeniin joutuneita varten on tartuntatautipäiväraha. Jos ei ole pystynyt tekemään töitä sairauden tai karanteenin vuoksi, sosiaaliturvaetuudet ovat turvanneet toimeentulon.

Koronaepidemialla on ollut myös taloudellisia vaikutuksia, jotka ovat johtaneet lomautuksiin ja lisänneet työttömyyttä. Työttömät voivat saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Suomalaisessa järjestelmässä työttömyysturvaa on mahdollista saada myös lomautuksen ajalta. Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen turva, jos kotitalouden tulot ja säästöt eivät riitä menoihin.

Normaalit sosiaaliturvaetuudet ovat toimineet myös koronaepidemian aikana, mutta pieniä muutoksia on kuitenkin jouduttu tekemään. Yrittäjien mahdollisuutta saada työttömyysturvaa helpotettiin tilanteissa, joissa työnteko yrityksessä on päättynyt tai tulot ovat pienentyneet. Yritystoimintaa ei kuitenkaan ole tarvinnut lopettaa. Näillä ehdoilla muodostui yrittäjien työmarkkinatuki, jota sai viime vuonna 44 000 ihmistä.

Lisäksi keväällä 2020 oli käytössä väliaikainen epidemiatuki palkattomalla vapaalla lastenhoidon tai ulkomaanmatkasta johtuvan karanteenin vuoksi oleville. Toimeentulotukeen lisättiin syksyllä epidemiakorvaus, jonka tarkoituksena on korvata koronasta aiheutuneita menoja.

Kelan työttömyysturvan saajien määrä kasvoi 24 prosenttia vuodesta 2019 vuoteen 2020. Toimeentulotuen saajien määrä kasvoi samaan aikaan vain 5 prosenttia. Monilla työstä työttömäksi jääneille onkin voinut olla säästöjä eikä toimeentulotukeen ole tarvinnut turvautua.

Työttömyys tai sairaus on silti voinut aiheuttaa huolta omasta toimeentulosta. Väliinputoajia ovat olleet esimerkiksi opiskelijat, joiden toimeentulo on voinut muodostua siitä, että opintotuen lisäksi käydään töissä. Monilla työt vähenivät tai loppuivat vuoden 2020 aikana, joten opiskelijat ovat joutuneet säästämään menoista tai ottamaan opintolainaa enemmän kuin ovat suunnitelleet.

Teimme Kelan tutkimuksessa laskelmia siitä, miten työssä käyvien kotitalouksien toimeentulo on turvattu eri riskien varalta. Laskelmassa arvioimme, riittävätkö tulot välttämättömiin kulutusmenoihin ja asumismenoihin. Vain yhdellä prosentilla palkansaajakotitalouksista tulot eivät normaalissa tilanteessa riitä välttämättömiin menoihin.

Jos kotitalouden suurituloisin palkansaaja jäisi työttömäksi, noin 12 prosentilla kotitalouksista tulot eivät riittäisi menoihin. Suurimmalla osalla kotitalouksista sosiaaliturvaetuudet paikkaavat tulojen menetystä riittävästi. Yksin asuvat ja nuoret olivat kuitenkin muita useammin toimeentulovaikeuksissa jouduttuaan työttömäksi. Puoliso tuo myös taloudellista turvaa, koska toinen saattaa pitää työpaikansa, vaikka toinen menettäisi.

Laskelma ei toki kerro kaikkea, koska ihmisten ja perheiden tilanteet vaihtelevat. Osalla kulutusmenot voivat olla selvästi välttämättömiä menoja suuremmat, toisilla lainat saattavat rasittaa taloutta. Monilla kotitalouksilla voi olla rahaa säästössä pahan päivän varalle, mutta kaikilla ei ole ollut taloudellista mahdollisuutta säästää.

Koronasta ei olla päästy eroon eivätkä talouden pyörät pyöri vielä normaalisti. Koronakriisin pitkittyminen voimistaa taloudellisia vaikutuksia. Myös kotitalouksien taloudellinen tilanne voi heikentyä kriisin edelleen pitkittyessä.

Itse fyysinen työ siirtyy enenemissä määrin koneiden tehtäväksi joko täydentäen tai korvaten vieressä olevan työntekijän tekemisen. On varmaan helppoa kertoa nuoremmille työkavereille esimerkkejä siitä, kuinka uudet vempaimet ja ratkaisut ovat muuttaneet tekemistä omalla työpaikalla viimeisten vuosikymmenien aikana.

Teknologinen muutos on pääsääntöisesti hyvä asia. Mitä nopeammin ja laajemmin uutta teknologiaa otetaan käyttöön, sitä nopeammin työmailla voidaan keskittyä oleellisiin asioihin, eli niihin asioihin, jotka oikeasti tarvitsevat osaavien ja luovien ihmisten ongelmanratkaisukykyä. Taloustieteilijän silmin tällainen muutos johtaa tuottavuuden kasvuun, joka on kiistämättä kansantalouden kasvun tärkein tukipilari. Taloudellista kasvua taas tarvitaan, jos haluamme säilyttää edes nykyisen tasoisen elintason väestön ikääntymisen jatkuessa.

Tuottavuuden kasvuvauhti on kuitenkin tuottanut suuria pettymyksiä niin Suomessa kuin maailmalla jo usean vuosikymmenen ajan. Yksi mahdollinen selitys alhaiselle tuottavuuden kasvun kehitykselle on se, että ihmiset eivät kykene sopeutumaan uuden teknologian muutokseen tarpeeksi nopeasti. Uudet työvälineet ja tekemisen tavat vaativat työntekijöiden taitojen päivittämistä ennen kuin niitä voidaan ottaa työpaikalla laajasti käyttöön. Oppimien on prosessi, joka vaatii motivaatiota, resursseja ja aikaa.

Osaamisen uusiutuminen tapahtuu työpaikoilla pääasiassa kahden kanavan kautta. Yritykseen rekrytoidaan nuoria ja osaavia työntekijöitä, kun vanhemmat työntekijät siirtyvät eläkkeelle. Toisaalta yritysjohto voi pyrkiä kouluttamaan omia työntekijöitään. Molemmissa keinoissa on puolensa. Rekrytointeihin liittyy aina riskejä ja kilpailu hyvistä tyypeistä on kiivasta. Omien työntekijöiden kouluttaminen voi taas tuoda ratkaisun helpommin, mutta tällöin tarvitaan motivoituneen työntekijän lisäksi osaava sijainen. Yritysjohto ei voi myöskään estää, ettei juuri osaamisensa päivittänyt työntekijä siirry kilpailevan yrityksen palvelukseen.

Ovatko suomalaiset työntekijät ja työpaikat sitten jääneet täysin jälkeen kehityksestä? Eivät ole. Olemme erilaisilla mittareilla mitattuna osaamisessa kansakuntien parhaimmistoa. Valtavan suuri joukko aikuisväestöstä on koko ajan päivittämässä omaa osaamistaan joko varsinaisessa koulutusjärjestelmässä tai vapaan sivistystyön piirissä. Ongelma on siinä, että työpaikoilta koulutukseen osallistuvat yleensä ne henkilöt, jotka ovat jo valmiiksi keskimääräistä enemmän kouluttautuneita ja joilla on hyvät valmiudet oppia uutta. Kuilu koulutukseen osallistuvien ja ei osallistuvien välillä on suuri ja kasvava.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ehkä suurin kysymys on se, että kuinka julkinen koulutusjärjestelmä ja työnantajien tarjoama koulutus saadaan toimimaan myös niiden henkilö- ja työntekijäryhmien hyväksi, jotka ovat nyt aliedustettuina koulutukseen osallistumisessa. Jos meidän koko koulutusjärjestelmä on ollut pitkän historiansa ajan rakenteellisesti tiettyjä ryhmiä suosiva, niin teknologisen kehityksen hyödyt tulevat myös valumaan samaan suuntaan. Kilpajuoksu voi olla reilu, vain mikäli tämä aloitetaan samalta lähtöviivalta.

Suomen Pankki herätti huolen kustannuskilpailukykymme puolesta. Ennakoiviin tuotantolukuihin perustuvat laskelmat osoittivat, että kilpailijamaissa yksikkötyökustannukset nousevat hitaammin kuin meillä. Tähän pitää suhtautua vakavasti, sillä finanssikriisin jälkeiset vuodet olivat talouskasvulla mitattuna tuskallisen kituliaita. Erityisesti tavaravienti kituutti ja investoinnit olivat alamaissa.

Yksikkötyökustannus saadaan jakamalla keskimääräiset palkat ja sivukulut keskimääräisellä tuottavuudella. Eli kun yhtä työntekijää kohden lasketut työvoimakulut jaetaan yhtä työntekijää kohden lasketulla tuotannolla, saadaan työvoimakustannusten suhde tuotantoon. Siten kilpailukykyä voidaan parantaa joko alentamalla työvoimakustannuksia tai parantamalla tuottavuutta. Kiky-sopimuksessa tehtiin molempia: sivukuluja siirrettiin palkansaajille ja tuotantoa lisättiin työaikaa kasvattamalla palkkaa kasvattamatta (nk. kiky-tunnit).

Suomen Pankin laskelmat kilpailukyvyn heikentymisestä perustuvat ennakollisiin tietoihin, jotka korjaantuvat vielä moneen kertaan ja näyttävät jo nyt Suomen kannalta vähän paremmilta. Sitä paitsi tutkijamme ovat havainneet, että syy-seuraussuhde onkin päinvastainen: Kun vientikauppa lähtee kasvuun, yksikkötyökustannus alenee. Eikä niin, että jos yksikkötyökustannus alenee, vienti lähtee vetämään.  

Talouskriisin keskellä on herännyt huoli viennin supistumisesta, noin -14 prosenttia tänä vuonna. Teollisuuden tilauskirjat ohenevat ja palveluvienti on vieläkin suuremmissa vaikeuksissa, koska henkilöliikennettä rajoitetaan. Uusien vientituotteiden perään huudetaan, koska Suomen tavaraviennin kulmakivi on ollut investointikalusto, jonka kysyntä vientimaissa on nyt kaikkein heikointa. Lamassa ei uskota tulevaisuuden näkymiin.

Vaan meiltäpä voisi hyvinkin löytyä uutta vietävää. Meillä rakentaminen on tarkoin määrättyä ja säädettyä. Esimerkiksi asuintaloissa on tiukat rakennusmääräykset erityisesti energiatehokkuudesta. Lämpöä ei saa päästää karkuun, jolloin rakennuksen tulee olla tiivis tai on kyettävä ottamaan talteen hukkalämpö.

Keski- ja Etelä-Euroopassa tarvittaisiin niin ikään tiiviitä koteja. Ei sen vuoksi, ettei lämpö pääsisi karkuun, vaan siksi, ettei pitkinä kuumina kesäkausina viilennetty ilma pääse karkuun. Energiaa menee vielä enemmän hukkaan, jos talot falskaavat. Ja kuten tiedetään, jäähdyttäminen on noin 30 prosenttia kalliimpaa kuin lämmittäminen. Senhän vuoksi Google perustaa konesaleja ja serveriasemia Suomeen, jossa kylmä ilmasto antaa takuuvarman kustannussäästön.

Eikö siis Suomen energiatehokasta rakennustaitoa voisi ryhtyä lanseeraamaan vientituotteeksi? Etenkin vielä siksi, että EU:n tukipakettien kohteena tulee olla ilmastonmuutoksen torjunta ja vihreä teknologia. Meillä olisi todella paljon arvokasta tietotaitoa myytävänä sekä konkreettisten rakennuselementtien että konsultaatiopalvelujen muodossa.

Elina Pylkkänen, johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos

Otsikko kirjoitettuna niin kuin se lausutaan, kun haluaa yllättää kaverinsa erittäin miellyttävällä tavalla.

Yllätykset elämässä voivat olla iloisia, mutta myös ikäviä. Taloudessa yllätykset ovat useammin ikäviä kuin iloisia – vai olenko turhan pessimisti, kun näen asiat näin päin? Onhan ylämäkiäkin yhtä paljon kuin alamäkiä.

Tänä keväänä nähty hurja bkt-pudotus oli yllätys kaikille, niin ekonomisteille kuin päättäjillekin. Virusepidemia aiheutti kaikkien aikojen suurimman tipahduksen yhdellä vuosikvartaalilla. Toisaalta, niinhän ne laskusuhdanteet ovat aina tulleet vähän yllätyksenä. Vaikka tiedetään, että suhdannesyklin (eli aikajakso suhdannehuipulta seuraavalle huipulle) kesto on vajaat kymmenen vuotta, tulee talouden sukellus miltei aina yllätyksenä.

Lamasta ylös pääseminen onkin sitten haastavaa. Kulloinkin valtakunnan politiikasta vastuussa olevat päättäjät tekevät kaikkensa, että talous saataisiin kasvuun, koska myös äänestäjien kannatus useimmiten saadaan sitä kautta nousemaan.

Monesti lääkkeenä kannattaa käyttää samaa metodia kuin ongelma itse käytti tullessaan, eli yllätystä. Ennen euro-järjestelmään siirtymistä lamalääkkeen keksiminen oli helppoa: devalvoitiin markka yli yön ja yllätettiin markkinat. Eli niin, ettei kukaan voinut varautua valuutan arvonmuutokseen, jotta vaikutus olisi mahdollisimman suuri.

Taloutta elvyttävän yllätyksen toteuttaminen yhteisvaluuttaan siirtymisen jälkeen on vaikeampaa. Esim. ALV:n alentaminen lamassa elvyttäisi kulutuskysyntää, mutta kevennys pitäisi toteuttaa niin ikään yllätyksenä, jotta vaikutus olisi maksimaalinen. Jos saisimme tietää tänään, että ALV-kantaa lasketaan ensi vuoden alusta lähtien 5 prosenttiyksiköllä, kysyntä tyssäisi kulutustavaroiden osalta tähän paikkaan. Tai jos työvoiman liikkuvuuden lisäämiseksi kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden varainsiirtovero poistettaisiin, olisivat asuntomarkkinat jäissä koko lain valmistelun ja eduskuntakäsittelyn vaatiman ajan.

Talouden käänteet eivät saisi tulla päättäjille eikä varsinkaan ekonomisteille yllätyksinä. Maan hallituksella tulee olla pöytälaatikossa aina vaihtoehtoinen suunnitelma siltä varalta, että yllätyksiä tulee. Ekonomistien on syytä kehittää työkaluja, jotka toimivat ennusmerkkeinä ja joita seuraamalla ainakin yllätyksiltä vältyttäisiin, vaikka taantumia ei vältetäkään. Luotettavat indikaattorit ovat sellaisia, joiden on todettu historiassa kulkevan samaan suuntaan kuin toteutunut talouskehitys.

Rakennusala on hoitanut tällaista indikaattorin virkaa jo vuosikymmeniä. Kun rakennuslupien määrä näyttää laskusuuntaa, voidaan alkaa varautua koko talouden hiipumiseen. Vaikka rakentamisen volyymi oli hyvässä vauhdissa vielä tänä keväänä, haettujen rakennuslupien määrä on jyrkässä laskussa. Näyttää siis huolestuttavalta talouden kannalta. Koska me havaitsemme tämän, emme ainakaan tule yllätetyiksi. Ja istuva hallitus pitäkööt huolta siitä, että niin ei käy.

Elina Pylkkänen, johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos