Jatkuvasta oppimisesta on puhuttu viime vuosina paljon. Keskustelu realisoitui hiljattain toiminnaksi, kun opetushallitukseen perustettiin Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Palvelukeskuksella pyritään edistämään työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Itse keskus vasta käynnistelee toimintaansa, mutta sille on jo nyt ladattu merkittäviä odotuksia työllisyyden edistämisen suhteen.

Työttömyys ei ole koskaan hyvä asia. Ideaalitilanteessa työttömyysjaksot jäävät lyhyiksi, kun henkilöt siirtyvät saumattomasti vanhasta työpaikasta uuteen. Tämä onkin syy, miksi hallitus on päättänyt panostaa jatkuvan oppimisen edistämiseen. Työssäkäyvien tulisi päivittää omaa osaamistaan ennakoivasti, niin että uuden työpaikan löytäminen olisi tarvittaessa mahdollista ilman hyvinvointia tuhoavaa työttömyyttä.

Itse jatkuvan oppimisen idea ei ole kuitenkaan uusi, sillä tästä löytyy kirjallisuutta jo useiden vuosikymmenien takaa. Aikuisväestön koulutukseen osallistuminen ei ole myöskään mikään uusi asia, sillä jo nyt esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa on Suomessa opiskelijoina enemmän työikäisiä aikuisia kuin alaikäisiä nuoria. Mistä on siis kyse?

Pulmana on ollut jo varsin pitkään se, että omasta osaamisestaan pitävät yleensä huolta ne työntekijät, jotka ovat valmiiksi korkeasti kouluttautuneita. Julkiset koulutuspalvelut näyttävät nykyisellään hyödyttävän vain osaa työntekijöitä. Esimerkiksi pelkän peruskoulun varassa olevia aikuisia ei juuri löydy Työllisyysrahaston tarjoaman aikuiskoulutuen käyttäjistä. Tukea käyttävistä löytyy sen sijaan esimerkiksi juristeja, jotka opiskelevat itselleen työnohessa ammatillista tutkintoa. Tämä ei varmaan ole kovin järkevää julkisen rahan käyttöä.

Tätä rakenteellista ongelmaa koulutuksen kohdentumiseen liittyen pyritään nyt purkamaan uuden palvelukeskuksen avulla. Julkisella sektorilla ei ole ollut aikaisemmin välineitä kohdentaa tukea niihin työntekijäryhmiin, jotka ovat eniten osaamisen päivittämisen tarpeessa. Tuen kohdentaminen työttömyysriskissä oleviin työntekijäryhmiin on perusteltua, mutta se ei tule olemaan ainakaan alussa helppoa. Vanhoilla toimintatavoilla ei voida luoda tarvittavaa muutosta. Uusi toiminta vaatii ajattelutavan muutosta ja uuden oppimista asiaa hoitavalta virkamieskoneistolta. Onneksi jatkuvaa oppimista tuetaan Suomessa niin avokätisesti.

Keskustelusta unohtuu usein myös se tosiseikka, että suurin osa oppimisesta tapahtuu työtä tekemällä. Eri arvioiden mukaan jopa 80 prosenttia työntekijän uran aikaisesta oppimisesta on työssäoppimista. Uusien työkalujen ja ohjelmistojen opettelu on osa monen työpaikan normaalia toimintaa eikä siihen tarvita erillisiä kursseja. Parhaimmillaan suomalainen koulutusjärjestelmä onnistuu luomaan nuorille niin hyvän pohjan uuden oppimiselle, että he pärjäävät työelämässä ilman ylimääräistä apua siirtyen tarvittaessa jouhevasti yhdestä työstä toiseen.

Koulutusjärjestelmän resurssipula ja rapautuminen voivat kuitenkin johtaa siihen, että entistä useampi nykyinen nuori tarvitsee tukea uuden oppimisessa tulevan työuran aikana. Siihen Suomella ei ole varaa. Mikään palvelukeskus tai jatkuvan oppimisen työkalu ei riitä, jos tulevaisuuden työntekijöiden oppimisen perusteet eivät ole kunnossa.

Ovatko nämä harmaan talouden ilmiöt sinulle tuttuja rakennusalan viime vuosien uutisoinnista tai yhteiskunnallisesta keskustelusta? Ajatteletko, että nämä esillä olleet tapaukset ovat ehkä vain yksittäistapauksia? Voin kertoa, että eivät ne valitettavasti ole. Erilaisiin harmaan talouden ilmiöihin liittyvät julkisuudessakin esiintyneet otsikot ovat ikävä kyllä vain jäävuorenhuippu niistä räikeistä tapauksista, joita rakennusalalla on viime vuosina havaittu.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ulkomaalaisvalvontaa tekevien tarkastajien valvontahavainnot rakennusalalta vuodelta 2021 ovat karua luettavaa. Valvontahavaintojen mukaan työntekijöiden palkkaus ei ollut kunnossa 62 prosentissa tehdyistä tarkastuksista. Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia työntekijöitä puolestaan havaittiin enemmän kuin joka kolmannella rakennusalan tarkastuksella. Lisäksi tilaajavastuuvalvonnassa on viime vuosina tehty yhä useammin havaintoja alihintaisista rakennusalan sopimuksista, joihin usein liittyvät ongelmat työntekijöiden palkkauksessa.

Positiivisia havaintojakin rakennusalalta löytyy. Tilaajavastuulain selvitysvelvollisuuden noudattamisen osalta asiat ovat yhä useammin tarkastuksella kunnossa. Tilaajavastuuselvityksiä hankitaan oikeaan aikaan ja tilaajavastuulaki on yrittäjille tuttu työkalu. Rakennusalalla on myös entistä enemmän käytössä erilaisia hyviä lainsäädännön minimitason ylittäviä käytäntöjä alihankintaketjujen hallintaan sekä tilaajavastuulain ja ulkomaalaislain noudattamiseen. Yksittäisinä esimerkkeinä tästä ovat mm. ketjutuskiellot alihankkijoiden käytössä, tilaajavastuulain mukaisten selvitysten hankkiminen myös sopimussuhteen aikana sekä vaatimus EU- ja ETA-alueen ulkopuolisilta lähetetyiltä työntekijöiltä oleskelu- ja työnteko-oikeudesta Suomesta.

Hallituksen tavoitteet harmaan talouden torjunnassa ovat varsin kunnianhimoisia ja meneillään olevan hallituskauden aikana on tehty useita harmaan talouden torjumiseen tähtääviä toimenpiteitä mm. lainsäädännön kehittämiseen ja viranomaisyhteistyön parantamiseen liittyen. Työsuojeluviranomaisen vinkkelistä tärkeimpänä yksittäisenä toimenpiteenä on kuitenkin ehdottomasti ollut valvontaresurssien lisääminen ulkomaalaisvalvonnassa. Ulkomaalaisvalvonnan resurssit ovat olleet aiemmin täysin riittämättömät ja resurssien lisääntyminen mahdollistaa jatkossa laadukkaan ja vaikuttavan valvonnan valtakunnallisesti.

Valitettava tosiasia kuitenkin on, että vaikka viranomaisten valvontaresursseja lisätään, yhteistyötä viranomaisten välillä tehostetaan ja lainsäädäntöä parannetaan, niin nämä toimenpiteet eivät yksistään ratkaise rakennusalan ongelmia harmaan talouden ilmiöiden osalta. Tarvitaan paljon enemmän. Tarvitaan parempaa yhteistyötä ja laajempaa keskustelua ongelmien ratkaisemiseksi koko toimialalla. Näihin talkoisiin tarvitaan viranomaisia, liittoja, yrityksiä, kolmannen sektorin toimijoita sekä rakennustyömailla työskenteleviä työntekijöitä.

Olen aiempina vuosina itse nähnyt, että rakennusalalla pystytään ratkaisemaan ongelmia hyvällä yhteistyöllä saman pöydän ääressä. Tästä oiva esimerkki on rakennusalalle säädetty oma ”erityissäädäntö” harmaan talouden torjuntaan liittyen: veronumerot, käännetty arvonlisävero, rakennusalan ilmoitusvelvollisuus, kuvalliset henkilötunnisteet, henkilöluettelot ja tilaajavastuulain tiukempi säännöstö rakennusalalla. Tätä lainsäädäntöä olisi tuskin koskaan rakennusalalle tullut ilman laajaa yhteistä tahtoa taklata harmaata taloutta.

Tätä samaa tahtoa ja pyrkimystä vastuulliseen toimintaan toivoisin näkeväni jatkossa entistä laajemmin rakennusalalla. Vastuullisuus on kuitenkin myös jotain muuta kuin pelkkää kaunista sanahelinää, hienoja strategiapapereita tai uusia toimenpideohjelmia. Vastuullisuus on ennen kaikkea tekoja arjessa. Tekoja, joilla huolehditaan työmaiden alihankintaketjujen hallinnasta, läpinäkyvyydestä ja työntekijöiden reilusta kohtelusta.

Harmaan talouden torjunta kuuluu meille kaikille.

”Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä oli kesäkuun lopussa enemmän apua tarvitsevia kuin koskaan”. Kaleva, 21.7.2021.

”Siivoton ala: Ulkomaalaiset siivoavat Suomessa kouluja, päiväkoteja, kauppoja ja ravintoloita. Moni yritys riistää siivoojiaan ilman seuraamuksia. Hyväksikäytön kirjo on laaja. Pahimmillaan siivoojat jäävät palkatta ja nukkuvat työpaikalla.” HS, 5.7.2020.

”Ihmiskauppa on piilorikollisuutta: Raksatyöt satasella, kynnet kympillä – Työntekijöiden hyväksikäytön riski kasvaa Suomessakin”. Seura, 12.11.2019.

Hallitus ottaa ihmiskaupan vastaisen työn vakavasti ja etsii nyt aktiivisesti keinoja, joilla ihmiskauppaan ja hyväksikäyttöön voitaisiin puuttua nykyistä tehokkaammin. Poliisin ihmiskauppaan erikoistunut tutkintaryhmä perustettiin tämän vuoden alussa ja sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee lainmuutoksia ihmiskaupan uhrien aseman parantamiseksi. Toukokuun alussa valtioneuvosto hyväksyi ihmiskaupan vastaisen toimintaohjelman vuosille 2021–2023.

Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla kartoitetaan keinoja ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön torjumiseksi, ja osana tätä työtä pyritään edistämään hyväksikäytön ilmituloa. Lisäksi ministeriö asettaa syksyn aikana työryhmän kehittämään ulkomaisen työvoiman asumisolosuhteiden valvontaa. Se aikoo kuluvan syksyn aikana perustaa vielä uuden hankkeen, jolla pyritään tavoittamaan haavoittuvassa asemassa olevia hyväksikäytön uhreja.

Työsuojeluviranomaisten resursseja on lisätty, ja niiden toimivaltaa on laajennettu kattamaan myös ihmiskauppa. Työsuojeluviranomaiset ovat sitoutuneet kehittämään valvontatoimintaansa niin, että työvoiman hyväksikäyttö tulisi ilmi aikaisempaa paremmin. Lisäksi työsuojeluvalvonta on tänä vuonna käynnistänyt kolmevuotisen hankkeen, jossa tavoitteena on parantaa viranomaisten yhteistyötä valvonnassa ja tiedonvaihdossa.

Sisäministeriö ja Poliisihallitus kehittävät ihmiskaupparikosten tutkinta- ja torjuntatoimia. Syyttäjälaitos on perustanut ihmiskauppaan erikoistuneiden syyttäjien verkoston. Oikeusministeriö selvittää keinoja parantaa ihmiskaupan uhrin asemaa rikosprosessissa. Sosiaali- ja terveysministeriö pyrkii varmistamaan sen, että ihmiskaupan uhrit saisivat ne palvelut, joihin heillä on lainsäädännön mukaan oikeus.

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä koordinoi hanketta, jolla vahvistetaan ihmiskaupan uhrien työelämätaitoja ja rakennetaan yhteistyötä yritysten kanssa, jotta ihmiskaupan uhrit voisivat saada asianmukaista työtä. Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti on julkaissut yrityksille oppaan, joka sisältää työkaluja ja tukea riskienhallintaan alihankinnassa. Ihmiskauppaa torjutaan myös muun muassa julkisten hankintojen strategiassa.

Parhaillaan selvitetään sekä rikoslain että ulkomaalaislain soveltamiskäytäntöä, ja äskettäin käynnistettiin selvitystyö valtioneuvostotasoisen koordinaation tulevaisuudesta. Selvitysten pohjalta arvioidaan lainsäädännön ja viranomaistoiminnan kehittämistarpeita ja –tapoja.

Koulutusta suunnataan esimerkiksi työsuojeluviranomaisille, julkisille oikeusavustajille, maahanmuuttoviranomaisille, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, työ- ja elinkeinotoimistojen työntekijöille, poliiseille, Rajavartiolaitokselle, syyttäjille ja tuomioistuinten henkilöstölle.

Ihmiskauppaa torjutaan tehokkaimmin, kun ymmärretään, että ihmiskauppa on koko yhteiskuntaa koskettava ongelma ja että sen vastaiseen työhön tarvitaan kaikkia. Viranomaisten työ ei edes kaikkein onnistuneimmillaan riitä, vaan yhteistyötä on tehtävä myös kansalais- ja työmarkkinajärjestöjen sekä yritysten kanssa.

On kuitenkin selvää, ettei yhden hallituskauden aikana toteutetut toimet tule riittämään ihmiskaupan torjumiseksi. Ihmiskaupan vastainen työ edellyttää vuosien määrätietoista toimintaa, ja näin on jo pelkästään siitä syystä, että ihmiskauppa ilmiönä muuntautuu ja yhteiskunta ympärillä muuttuu jatkuvasti. Se, että ihmiskauppa on rajat ylittävää rikollista toimintaa, asettaa työlle valtavia lisähaasteita. Rahaakin työhön tarvitaan.

Valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen työn koordinaattorina olen toiveikas, enkä vähiten siksi, että yhä useammat tahot ovat tulleet mukaan ihmiskaupan torjuntatyöhön. Kunnianhimoisia lainsäädäntö- ja kehittämishankkeita on käynnissä useita, ja työtä siivittää vahva poliittinen tahtotila saada aikaan muutosta.

Tiellä työtä tekevät joutuvat alttiiksi liikenteen aiheuttamille vaaroille ja aiheuttavat samalla vaaraa yleiselle liikenteelle. Liikenteen aiheuttamien vaarojen lisäksi tiellä tehtävään työhön liittyy monenlaisia työturvallisuuteen liittyviä vaaratekijöitä.

Työympäristöön sekä koneisiin ja laitteisiin liittyvien vaarojen tunnistaminen sekä niistä aiheutuvien riskien hallinta ovat avaimia turvalliseen työskentelyyn tiellä. Riskejä voidaan hallita esimerkiksi lainsäädännössä sekä Väyläviraston koulutuksissa ja ohjeistuksissa esitetyin keinoin.

Yksi perusta turvalliselle tiellä työskentelylle on ajantasainen, hyvä ohjeistus. Väylävirasto on koonnut kaikki tiellä tehtävään työhön liittyvän ohjeistukseen yhteen ohjesarjaan: Liikenne tietyömaalla. Ohjeet on tarkoitettu kaikille tienrakentamisen ja -kunnossapidon tahoille.

Tieturva-kurssien suorittaminen antaa valmiudet turvalliseen työskentelyyn tiealueella. Tieturva 1 -kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka työskentelevät tiellä. Tieturva 2 -kurssi on tarkoitettu mm. työnjohtotehtävissä toimiville sekä työnaikaisista liikennejärjestelyistä vastaaville henkilöille.

Tieturva-kurssien avulla Väylävirasto varmistaa osaltaan, että tiellä työskentelevillä henkilöillä on riittävä tietämys tiellä tehtävän työn liikenne- ja työturvallisuusvaaroista sekä menetelmistä niiden hallitsemiseksi. Kurssit eivät kuitenkaan korvaa työnantajan vastuulla olevaa perehdytystä sekä työhön opastamista henkilön omiin työtehtäviin.

Liikenteen järjestelyt ovat merkittävä osa tiellä tehtävän työn turvallisuuden edellytyksiä. Järjestelyiden tärkein tehtävä on liikenteen varoittaminen ja ohjaaminen turvallisesti työmaan kohdalla. Tienpitäjän on kuitenkin aina otettava huomioon myös liikenteen sujuvuuteen liittyvät näkökohdat. Tiellä tehtävä työ ei saa tarpeettomasti haitata liikennettä esimerkiksi virheellisellä työn ajoittamisella tai niin, ettei ole otettu huomioon liikenteen vaatimaa liikennetilaa.

Liikenteen järjestelyihin vaikuttaa itse työkohteessa tehtävä työ: rakennusvaihe, työmenetelmä, työmaan vaatima materiaaliliikenne, varastointi, huolto, joiden huomioon ottaminen on yhtä välttämätöntä kuin yleisen liikenteen sujuminen. Hyvin toteutetuilla liikennejärjestelyillä voidaan vaikuttaa niin työtekijöiden kuin tienkäyttäjien turvallisuuteen sekä liikenteen sujuvuuteen.

Päällystystyömaiden läheisyydessä täytyy olla tarkkaavainen, varovainen ja noudattaa alennettuja nopeusrajoituksia. Nopeusrajoitukset hyödyttävät autoilijoita ja muita tielläliikkujia ja työntekijöitä; osin niiden ansiosta tietä ei tarvitse sulkea päällystystöiden ajaksi, vaan toinen kaista voidaan pitää auki.

Tietyömaita lähestyvän tulee pitää riittävä turvaväli edellä ajaviin. Ennakointi ja oikea tilannenopeus auttavat varautumaan erilaisiin tilanteisiin. Työmaa ohitetaan huolellisesti ja nopeusrajoituksia noudattaen. Vaikka päällystetyöt näyttäisivät valmiilta, kohteesta voi vielä puuttua esimerkiksi tiemerkintöjä, jolloin nopeusrajoitusten pitää edelleen olla alennettuja. Tiemerkintätyöt voivat valmistua vasta 2–3 viikkoa päällystystöiden jälkeen.

Tietyömaata ohitettaessa oikea ajonopeus on tärkeää; saattoautot edesauttavat turvallista liikkumista. Saattoauto noutaa sulkuaidalta ajoneuvojonot mukaansa ja opastaa ne työmaan ohi. Saattoauton tunnistaa varoitusvilkuista, ”saattoauto”-tekstin sisältävästä kilvestä ja muuttuvasta valotaulusta, jolla annetaan ohjeita tienkäyttäjille.

Muistetaanhan kaikki noudattaa nopeusrajoituksia, sekä muutoinkin huomioidaan tietyömaan liikennejärjestelyt. Me olemmekin ihan huomaamatta huolellisia, huomaavaisia kuljettajia! Turvallista matkantekoa.

Jotta työturvallisuus on kunnossa, täytyy siis panostaa työympäristöön, työn tekemisen tapoihin, työn organisointiin, johtamiseen ja esimiestyöhön sekä työyhteisön toimivuuteen ja henkilöstön väliseen vuorovaikutukseen.

Työympäristöön ja työn tekemisen tapoihin liittyvät asiat ovat konkreettisia. Ne voi nähdä katseella ja havaita aisteilla ja niitä voi mitata. Yksi tapa mitata työturvallisuuden tasoa on katsoa tapaturmatilastoja. Vaikka rakentaminen on edelleen tapaturmavaarallinen toimiala, tilastot osoittavat selvää paranemista. Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastojen mukaan sekä työtapaturmien lukumäärä että työtuntimäärään suhteutettu tapaturmataajuus on laskenut selvästi viimeisen 15 vuoden aikana. Vielä selvempää lasku on vakavien yli neljän ja yli 30 päivän työkyvyttömyyteen johtaneiden työtapaturmien kohdalla.

Myös ammattitaudit ovat rakennusalalla, kuten kaikilla toimialoilla, vähentyneet, mutta rakennusalalla esiintyy edelleen suhteellisen paljon ammattitauteja. Niistä yleisimpiä ovat meluvammat, asbestisairaudet ja allergiset ihottumat. Erilaisia työperäisiä sairauksia tai oireita aiheuttavat lisäksi esimerkiksi tärinä ja erilaiset kemialliset altisteet, kuten pölyt, kuidut ja huurut, esimerkiksi kvartsi ja epoksit.

Vaikka erilaisia apuvälineitä on otettu käyttöön, rakennustyö on edelleen fyysisesti raskasta, mikä aiheuttaa erilaisia tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja ja sairauksia. Ne näkyvät myös sairauspoissalo- ja työkyvyttömyyseläketilastoissa.

Kaikki edellä mainitut työturvallisuuden osatekijät ovat selkeitä ja helposti ymmärrettäviä. Mutta kun mennään henkiselle puolelle, eli psykososiaalisiin tekijöihin, niin tilanne vaikeutuu. Mitä työyhteisön toimivuus tarkoittaa, miten sitä voi mitata? Miten mitataan esimerkiksi yksin työskentelyn haittoja, yhteistyön tai tiedonkulun toimivuutta tai syrjivää ja epäasiallista kohtelua ja ennen kaikkea niiden aiheuttamien ongelmien välttämistä ja niihin puuttumista? Paras tapa mitata noita on niistä keskusteleminen ja henkilöstöltä kysyminen.

Ovatko nuo henkisen puolen asiat rakennusalalla avoimesti keskusteltuja asioita? Puhutaanko kahvitauolla työssä viihtymisestä, keskinäisestä arvostuksesta ja kiittämisestä? Entä välittämisestä tai huonosta työkäyttäytymisestä, työkaverin loukkaamisesta ja niiden seuraamuksista? Entä alkoholin liikakäytöstä ja siihen vaikuttavista syistä? Moni edellä mainittu asia on edelleen tabu. Rakennusala ei varmaan tee tässä suurtakaan poikkeusta. Yhtä vaikeaa se on kaikilla toimialoilla. Silti monilla työpaikoilla on onnistuttu luomaan hyvät käytännöt ja keskustelukulttuuri näiden asioiden käsittelyyn. Työturvallisuuskeskuksen verkkosivuilta löytyvä Kuormitusvaaka-työkalu saattaa auttaa alkuun.

Mikä on rakennusalan toimihenkilöiden mahdollisuus tehdä käytännön työnjohtotyötä ja tukea keskustelua psykososiaalisista tekijöistä? Sekä toimihenkilöiden että kaikkien työntekijöiden henkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää varata työnjohdolle riittävästi aikaa käydä henkilöstön kanssa läpi myös työyhteisön toimivuuteen liittyviä asioita.

Kun näitä pohditaan, on hyvä muistaa, että huonosti toimiva työyhteisö heijastuu henkisenä pahoinvointina, joka voi ilmetä monella tavalla: työtehon ja työmotivaation heikentymisenä tai sairauspoissaoloina, joilla on suora yhteys organisaation tulokseen. Hyvässä ilmapiirissä halutaan ja jaksetaan työskennellä hyvällä motivaatiolla ja aamulla on aina kiva lähteä töihin. Hyvä ilmapiiri vaikuttaa varmasti myös siihen, miten työympäristön turvallisuudesta huolehditaan yhdessä.

Tiedätkö kuinka montaa rakentamista ja asumista kuvaavaa tilastoa Tilastokeskus julkaisee? Hyvä, en minäkään tiennyt ennen pientä laskutoimitusta. Oikea vastaus on 13. Aika monta, eikö? Tilastoja löytyy muun muassa niin kesämökeistä, vuokrista, asuinoloista, myönnettyjen rakennuslupien määrästä kuin rakennuskustannusindeksin suuruudesta. Tilastojen rypäs luo yhdessä kokonaiskuvaa siitä, miten Suomessa rakennetaan ja miten suomalaiset asuvat.

Suomen kielen sana tilasto juontaa juurensa sanaan tila. Useissa muissa kielissä tilasto-sana viittaa valtio-sanaan kuten ruotsin kielen ”statistik” ja englannin kielen ”statistics”. Suomen kieleen niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 1848 kehitetty sana viittaa muista kielistä poiketen kansakunnan tilan kuvaamiseen, siis Suomen ja suomalaisuuden kuvaamiseen.

Usein kun puhutaan Suomesta ja suomalaisuudesta ei kuitenkaan nosteta esille tilastoja, vaan taide. Taide on keino kertoa yksityisten tarinoiden kautta yhteisestä kokemuksesta, samantapaisesta mielenmaisemasta ja luoda sitä kautta tarinaa suomalaisuudesta. Tästä esimerkkeinä voi ottaa vaikka Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla tai Eero Järnefeltin Maisema Kolilta. Ajattelen, että taiteen ohella tilastotkin kertovat tarinaa meistä – Suomesta ja suomalaisuudesta.  

Otetaan esimerkiksi aikasarja koulutuksen yleistymisestä. Siinä missä 1970-luvulla vain perusasteen suorittaneita oli yli 15-vuotiaasta väestöstä 75 prosenttia, oli osuus kutistunut noin neljännekseen 2020-luvun alkuun tultaessa. Samaa tahtia keskiasteen tutkinnon suorittaneiden osuus oli kivunnut 42 prosenttiin ja korkeakoulutettujen kolmannekseen. Tarinan Suomen kohoamisesta koulutuksen huippumaaksi voi itseasiassa kuvata yhdellä tilastokuviolla.

Toista isoa kertomusta eli Suomen muuttumista maatalousyhteiskunnasta ensin teollisuuteen nojaavaksi ja sitten palveluyhteiskunnaksi kuvaa hienosti kolme aikasarjakäppyrää työllisistä toimialoittain. Kun vuonna 1959 maatalous työllisti toimialoista eniten, oli 2020-luvulle tultaessa osuus enää vaatimattomat nelisen prosenttia. Samana ajanjaksona teollisuuden ja rakentamisen työllisten osuus kipusi suurimmillaan reiluun 1/3 työllisistä osuuden ollessa tänä päivänä noin 1/5. Palvelualat ovat olleet suurin työllistävä toimiala jo pitkän aikaa.

Miten rakentamisen ja asumisen tilastot sitten kertovat tarinaa Suomesta? Edellä esitetyn listan jatkoksi voi nostaa tilaston asuinoloista. Ahtaasti asuvien osuutta on tilastoitu pitkään. Tiedämme, että ahtaasti asuvien osuus on puolittunut 1990-luvun alun 30 prosentista tähän päivään tultaessa. Asuinolot ovat jopa siinä määrin parantuneet, että ahtaasti asumisen mittariakin on jouduttu väljentämään vuosien saatossa. Tämä yksittäinen tilasto kuvaa hyvin kolmatta suurta tarinaa Suomesta eli elintason nousua – yhä vauraampi Suomi asuu koko ajan väljemmin.

Kun tarkemmin ajattelee, koko Suomen kehityskulku itseasiassa näkyy myös asumisessa ja rakentamisessa. Maatalouden työllisyyden lasku tarkoitti myös kaupungistumista. Pientilat vaihtuivat uutuutta hohtaviin lähiöihin ja omakotitalojen rivistöihin kaupungeissa. Rakentajille riitti töitä.

Työn digitalisaatiokin heijastuu rakentamiseen. Pandemia lisäsi etätyötä merkittävästi eikä se olisi ollut mahdollista ilman toimivia digivälineitä. Etätyöstä on tullut arkipäivää ja työelämän tutkijat ennustavat muutoksen olevan ainakin osittain pysyvää. Rakentamisen ja asumisen trendeissä etätyön lisääntymisen on ennakoitu näkyvän kesämökkibuumin ohella kaipuuna kauemmas keskustasta kohti halvempia neliöitä ja isompia asuntoja, jotta kotona työskentelylle saadaan tilaa. Vastaavasti toimitilojen kysynnän odotetaan laskevan. On ennakoitu myös maallemuuton yleistyvän, kun punainen tupa ja perunamaa on etätyön mahdollistamana useammalle todellinen asumisvaihtoehto.        

Tulevaisuus on tietenkin epävarmaan, kukaan meistä ei tiedä mitä tuleman pitää. Ehkä tulevaisuudessa suomalaisuutta kuvaavan romaanin henkilöinä esiintyvät myös robotit ja kaikkien tuntemassa maalauksessa leijuu droneja. Se mikä kuitenkin on varmaa, on että oli muutos mikä tahansa sitä kuvataan tilastoina. Samalla tullaan kertoneeksi tarinaa Suomesta ja suomalaisuudesta.  Ja rakentajille riittää töitä.

Sosiaaliturva vakuuttaa meidät kaikki erilaisten elämän riskien varalta, esimerkiksi työttömyyden tai sairauden. Koronakriisi on tuonut monen kohdalle näitä riskejä. Suomen sosiaaliturvan on toiminut kohtalaisen hyvin koronakriisin aikana.

Koronaan sairastuneet ovat saaneet sairauspäivärahaa ja karanteeniin joutuneita varten on tartuntatautipäiväraha. Jos ei ole pystynyt tekemään töitä sairauden tai karanteenin vuoksi, sosiaaliturvaetuudet ovat turvanneet toimeentulon.

Koronaepidemialla on ollut myös taloudellisia vaikutuksia, jotka ovat johtaneet lomautuksiin ja lisänneet työttömyyttä. Työttömät voivat saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Suomalaisessa järjestelmässä työttömyysturvaa on mahdollista saada myös lomautuksen ajalta. Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen turva, jos kotitalouden tulot ja säästöt eivät riitä menoihin.

Normaalit sosiaaliturvaetuudet ovat toimineet myös koronaepidemian aikana, mutta pieniä muutoksia on kuitenkin jouduttu tekemään. Yrittäjien mahdollisuutta saada työttömyysturvaa helpotettiin tilanteissa, joissa työnteko yrityksessä on päättynyt tai tulot ovat pienentyneet. Yritystoimintaa ei kuitenkaan ole tarvinnut lopettaa. Näillä ehdoilla muodostui yrittäjien työmarkkinatuki, jota sai viime vuonna 44 000 ihmistä.

Lisäksi keväällä 2020 oli käytössä väliaikainen epidemiatuki palkattomalla vapaalla lastenhoidon tai ulkomaanmatkasta johtuvan karanteenin vuoksi oleville. Toimeentulotukeen lisättiin syksyllä epidemiakorvaus, jonka tarkoituksena on korvata koronasta aiheutuneita menoja.

Kelan työttömyysturvan saajien määrä kasvoi 24 prosenttia vuodesta 2019 vuoteen 2020. Toimeentulotuen saajien määrä kasvoi samaan aikaan vain 5 prosenttia. Monilla työstä työttömäksi jääneille onkin voinut olla säästöjä eikä toimeentulotukeen ole tarvinnut turvautua.

Työttömyys tai sairaus on silti voinut aiheuttaa huolta omasta toimeentulosta. Väliinputoajia ovat olleet esimerkiksi opiskelijat, joiden toimeentulo on voinut muodostua siitä, että opintotuen lisäksi käydään töissä. Monilla työt vähenivät tai loppuivat vuoden 2020 aikana, joten opiskelijat ovat joutuneet säästämään menoista tai ottamaan opintolainaa enemmän kuin ovat suunnitelleet.

Teimme Kelan tutkimuksessa laskelmia siitä, miten työssä käyvien kotitalouksien toimeentulo on turvattu eri riskien varalta. Laskelmassa arvioimme, riittävätkö tulot välttämättömiin kulutusmenoihin ja asumismenoihin. Vain yhdellä prosentilla palkansaajakotitalouksista tulot eivät normaalissa tilanteessa riitä välttämättömiin menoihin.

Jos kotitalouden suurituloisin palkansaaja jäisi työttömäksi, noin 12 prosentilla kotitalouksista tulot eivät riittäisi menoihin. Suurimmalla osalla kotitalouksista sosiaaliturvaetuudet paikkaavat tulojen menetystä riittävästi. Yksin asuvat ja nuoret olivat kuitenkin muita useammin toimeentulovaikeuksissa jouduttuaan työttömäksi. Puoliso tuo myös taloudellista turvaa, koska toinen saattaa pitää työpaikansa, vaikka toinen menettäisi.

Laskelma ei toki kerro kaikkea, koska ihmisten ja perheiden tilanteet vaihtelevat. Osalla kulutusmenot voivat olla selvästi välttämättömiä menoja suuremmat, toisilla lainat saattavat rasittaa taloutta. Monilla kotitalouksilla voi olla rahaa säästössä pahan päivän varalle, mutta kaikilla ei ole ollut taloudellista mahdollisuutta säästää.

Koronasta ei olla päästy eroon eivätkä talouden pyörät pyöri vielä normaalisti. Koronakriisin pitkittyminen voimistaa taloudellisia vaikutuksia. Myös kotitalouksien taloudellinen tilanne voi heikentyä kriisin edelleen pitkittyessä.

Itse fyysinen työ siirtyy enenemissä määrin koneiden tehtäväksi joko täydentäen tai korvaten vieressä olevan työntekijän tekemisen. On varmaan helppoa kertoa nuoremmille työkavereille esimerkkejä siitä, kuinka uudet vempaimet ja ratkaisut ovat muuttaneet tekemistä omalla työpaikalla viimeisten vuosikymmenien aikana.

Teknologinen muutos on pääsääntöisesti hyvä asia. Mitä nopeammin ja laajemmin uutta teknologiaa otetaan käyttöön, sitä nopeammin työmailla voidaan keskittyä oleellisiin asioihin, eli niihin asioihin, jotka oikeasti tarvitsevat osaavien ja luovien ihmisten ongelmanratkaisukykyä. Taloustieteilijän silmin tällainen muutos johtaa tuottavuuden kasvuun, joka on kiistämättä kansantalouden kasvun tärkein tukipilari. Taloudellista kasvua taas tarvitaan, jos haluamme säilyttää edes nykyisen tasoisen elintason väestön ikääntymisen jatkuessa.

Tuottavuuden kasvuvauhti on kuitenkin tuottanut suuria pettymyksiä niin Suomessa kuin maailmalla jo usean vuosikymmenen ajan. Yksi mahdollinen selitys alhaiselle tuottavuuden kasvun kehitykselle on se, että ihmiset eivät kykene sopeutumaan uuden teknologian muutokseen tarpeeksi nopeasti. Uudet työvälineet ja tekemisen tavat vaativat työntekijöiden taitojen päivittämistä ennen kuin niitä voidaan ottaa työpaikalla laajasti käyttöön. Oppimien on prosessi, joka vaatii motivaatiota, resursseja ja aikaa.

Osaamisen uusiutuminen tapahtuu työpaikoilla pääasiassa kahden kanavan kautta. Yritykseen rekrytoidaan nuoria ja osaavia työntekijöitä, kun vanhemmat työntekijät siirtyvät eläkkeelle. Toisaalta yritysjohto voi pyrkiä kouluttamaan omia työntekijöitään. Molemmissa keinoissa on puolensa. Rekrytointeihin liittyy aina riskejä ja kilpailu hyvistä tyypeistä on kiivasta. Omien työntekijöiden kouluttaminen voi taas tuoda ratkaisun helpommin, mutta tällöin tarvitaan motivoituneen työntekijän lisäksi osaava sijainen. Yritysjohto ei voi myöskään estää, ettei juuri osaamisensa päivittänyt työntekijä siirry kilpailevan yrityksen palvelukseen.

Ovatko suomalaiset työntekijät ja työpaikat sitten jääneet täysin jälkeen kehityksestä? Eivät ole. Olemme erilaisilla mittareilla mitattuna osaamisessa kansakuntien parhaimmistoa. Valtavan suuri joukko aikuisväestöstä on koko ajan päivittämässä omaa osaamistaan joko varsinaisessa koulutusjärjestelmässä tai vapaan sivistystyön piirissä. Ongelma on siinä, että työpaikoilta koulutukseen osallistuvat yleensä ne henkilöt, jotka ovat jo valmiiksi keskimääräistä enemmän kouluttautuneita ja joilla on hyvät valmiudet oppia uutta. Kuilu koulutukseen osallistuvien ja ei osallistuvien välillä on suuri ja kasvava.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ehkä suurin kysymys on se, että kuinka julkinen koulutusjärjestelmä ja työnantajien tarjoama koulutus saadaan toimimaan myös niiden henkilö- ja työntekijäryhmien hyväksi, jotka ovat nyt aliedustettuina koulutukseen osallistumisessa. Jos meidän koko koulutusjärjestelmä on ollut pitkän historiansa ajan rakenteellisesti tiettyjä ryhmiä suosiva, niin teknologisen kehityksen hyödyt tulevat myös valumaan samaan suuntaan. Kilpajuoksu voi olla reilu, vain mikäli tämä aloitetaan samalta lähtöviivalta.

Suomen Pankki herätti huolen kustannuskilpailukykymme puolesta. Ennakoiviin tuotantolukuihin perustuvat laskelmat osoittivat, että kilpailijamaissa yksikkötyökustannukset nousevat hitaammin kuin meillä. Tähän pitää suhtautua vakavasti, sillä finanssikriisin jälkeiset vuodet olivat talouskasvulla mitattuna tuskallisen kituliaita. Erityisesti tavaravienti kituutti ja investoinnit olivat alamaissa.

Yksikkötyökustannus saadaan jakamalla keskimääräiset palkat ja sivukulut keskimääräisellä tuottavuudella. Eli kun yhtä työntekijää kohden lasketut työvoimakulut jaetaan yhtä työntekijää kohden lasketulla tuotannolla, saadaan työvoimakustannusten suhde tuotantoon. Siten kilpailukykyä voidaan parantaa joko alentamalla työvoimakustannuksia tai parantamalla tuottavuutta. Kiky-sopimuksessa tehtiin molempia: sivukuluja siirrettiin palkansaajille ja tuotantoa lisättiin työaikaa kasvattamalla palkkaa kasvattamatta (nk. kiky-tunnit).

Suomen Pankin laskelmat kilpailukyvyn heikentymisestä perustuvat ennakollisiin tietoihin, jotka korjaantuvat vielä moneen kertaan ja näyttävät jo nyt Suomen kannalta vähän paremmilta. Sitä paitsi tutkijamme ovat havainneet, että syy-seuraussuhde onkin päinvastainen: Kun vientikauppa lähtee kasvuun, yksikkötyökustannus alenee. Eikä niin, että jos yksikkötyökustannus alenee, vienti lähtee vetämään.  

Talouskriisin keskellä on herännyt huoli viennin supistumisesta, noin -14 prosenttia tänä vuonna. Teollisuuden tilauskirjat ohenevat ja palveluvienti on vieläkin suuremmissa vaikeuksissa, koska henkilöliikennettä rajoitetaan. Uusien vientituotteiden perään huudetaan, koska Suomen tavaraviennin kulmakivi on ollut investointikalusto, jonka kysyntä vientimaissa on nyt kaikkein heikointa. Lamassa ei uskota tulevaisuuden näkymiin.

Vaan meiltäpä voisi hyvinkin löytyä uutta vietävää. Meillä rakentaminen on tarkoin määrättyä ja säädettyä. Esimerkiksi asuintaloissa on tiukat rakennusmääräykset erityisesti energiatehokkuudesta. Lämpöä ei saa päästää karkuun, jolloin rakennuksen tulee olla tiivis tai on kyettävä ottamaan talteen hukkalämpö.

Keski- ja Etelä-Euroopassa tarvittaisiin niin ikään tiiviitä koteja. Ei sen vuoksi, ettei lämpö pääsisi karkuun, vaan siksi, ettei pitkinä kuumina kesäkausina viilennetty ilma pääse karkuun. Energiaa menee vielä enemmän hukkaan, jos talot falskaavat. Ja kuten tiedetään, jäähdyttäminen on noin 30 prosenttia kalliimpaa kuin lämmittäminen. Senhän vuoksi Google perustaa konesaleja ja serveriasemia Suomeen, jossa kylmä ilmasto antaa takuuvarman kustannussäästön.

Eikö siis Suomen energiatehokasta rakennustaitoa voisi ryhtyä lanseeraamaan vientituotteeksi? Etenkin vielä siksi, että EU:n tukipakettien kohteena tulee olla ilmastonmuutoksen torjunta ja vihreä teknologia. Meillä olisi todella paljon arvokasta tietotaitoa myytävänä sekä konkreettisten rakennuselementtien että konsultaatiopalvelujen muodossa.

Elina Pylkkänen, johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos