Harjuniemi korostaa Pyhäjoen suuria työllisyysvaikutuksia - Rakennusliitto

Takaisin

Harjuniemi korostaa Pyhäjoen suuria työllisyysvaikutuksia

 

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi korostaa Pyhäjoen ydinvoimatyömaan suuria työllisyysvaikutuksia.

-Rakentamisen aikaiset työllisyysvaikutukset ovat arviolta 24 000 – 36 000 henkilötyövuotta, mikäli kotimaisuusaste on 45 prosenttia. Enimmillään kysymyksessä on 4000 ihmisen työpaikka, korosti Harjuniemi Raahessa.

Hänen mukaansa nykyisenkaltaisen laman oloissa tätä voidaan pitää erittäin merkittävänä erityisesti Pohjois-Suomen rakentajien kannalta. Tänäkin talvena rakentajien työttömyys kipuaa esimerkiksi Kainuussa yli 40 prosenttiin.

Harjuniemen mukaan hankeen kaikki osapuolet toimivat sen eteen, että suomalainen ja alueen teollisuus hyötyvät hankkeesta madollisimman paljon. –Esimerkiksi Fennovoima kouluttaa ja tiedottaa aktiivisesti sekä tekee yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa ja auttaa yrityksiä varautumaan hankkeeseen.

-Niin ikään Rosatom osallistuu alueella järjestettäviin tilaisuuksiin ja jakaa tietoa hankkeeseen valmistautumisesta. Tavoite on, että hankkeen mahdolliset osallistujat tietävät parantaa edelleen osaamistaan ottaakseen siivunsa hankkeesta. Kotimaisten investointien arvo on yli kahden miljardin eli hanke ylittää Kostamuksen kokoluokan.

Harjuniemen mukaan laitoksen toimittajalle on helpointa etsiä yhteistyökumppaninsa, myös urakoitsijat ja työntekijät läheltä. Hankkeeseen kuuluu paljon muutakin kuin voimalaitosrakentamista, joten monen alan yrityksiä ja osaajia tarvitaan.

Toukokuussa allekirjoitettiin Pyhäjoen voimalan työmaasopimus, jolla turvataan suomalaisten työolojen ja –ehtojen noudattaminen koko työmaalla, myös ulkomaalaisten urakoitsijoiden ja työntekijöiden osalta. Sopimuksen ovat allekirjoittaneet Fennovoima Oy, laitostoimittaja CJSC Rusatom Overseas, Rakennusteollisuus ry sekä ammattiliitoista Metallityöväen Liitto ry, Ammattiliitto Pro ry, Rakennusliitto ry ja Sähköalojen ammattiliitto ry.