Euroopan Unioni vaarantamassa harmaan talouden torjunnan - Rakennusliitto

Takaisin

Euroopan Unioni vaarantamassa harmaan talouden torjunnan

Rakennusliiton valtuusto on huolestunut Euroopan Unionin hankkeesta, jolla yritetään estää harmaan talouden torjunta.
Rakennusliiton valtuusto on huolestunut Euroopan Unionin hankkeesta, jolla yritetään estää harmaan talouden torjunta.

Rakennusliiton valtuuston mukaan Euroopan Unionin tuorein direktiivihanke on vaarantamassa koko harmaan talouden torjunnan. Liiton valtuusto on koolla Helsingissä.

Euroopan Unionin vapaa työvoiman liikkuvuus on lisännyt huikeasti harmaata taloutta. Tämän on saanut kokea Suomessa erityisesti rakennusala, jossa jo kolmannes työvoimasta tulee rajojen takaa.

Rakennusalan työmarkkinaosapuolet ovat saaneet aikaiseksi käytännöllisiä keinoja harmaan talouden torjumiseksi. Maaliskuun alussa tuli pakolliseksi veronumero ja ensi vuoden heinäkuussa tulevat vuoroon työmaiden kuukausi-ilmoitukset verottajalle.

Harmaan talouden torjuntaan kohdistuu kuitenkin yllättäviä uhkia. Euroopan Unionissa on valmisteilla direktiivi, jonka alkuperäinen tarkoitus oli parantaa lähetettyjen työntekijöiden tilannetta. Nyt EU-parlamentin äänestykseen onkin menossa direktiiviesitys, joka kieltäisi kaikki muut kuin direktiivissä lueteltavat harmaan talouden torjuntakeinot. Vaarana on, että jo nykyisetkin keinot joutuvat kiellettyjen listalle.

Rakennusliiton valtuuston mukaan on täysin käsittämätöntä, jos EU omin päätöksin vakiinnuttaa laittoman halpatyövoiman markkinat Euroopassa ja kieltää jäsenvaltioita jatkossa kehittämästä uusia, halpoja ja työelämän kannalta käytännöllisiä toimia harmaan talouden torjumiseksi.

Suomen hallituksen on ehdottomasti vastustettava sellaisia direktiiviesityksiä, jotka rajoittavat järkevien uusien keinojen käyttöä harmaan talouden vastaisessa taistelussa. Suomalaisten europarlamentaarikkojen pitää myös äänestysnappia painaessaan tuntea vastuunsa oman maan työtä tekeviä kansalaisia kohtaan.

 

Rakennusliitto ry

Liittovaltuusto 17.–18.5.2013