Takaisin

Urakkahärveli

Rakentaja-lehti 17.6.2022

Työvehkeet väärässä paikassa ja hukassa. Tuomas Auvisen työkaluvaunu korjaa tilanteen.

Tuomas Auvisen kaikki työkalut kulkevat näppärästi mukana työmaalla. Liiketunnistin sytyttää led-valon kaapin sisällä.

Skanskan asennus- ja korjausmies Tuomas Auvinen tympääntyi lopullisesti edellisellä työmaalla.

– Yhteiset työkalut olivat huonokuntoisia ja ne olivat yleensä hukassa. Kaiken lisäksi työmaakontit olivat 400 metrin päässä.

Auvisella on kalustemuotoilijan koulutus ja hän päätti korjata tilanteen työkaluvaunulla. Ideointiin osallistui vastaava mestari Tuomo Pikkusilta. Suunnittelun lähtökohta oli, että materiaalit ovat tuttuja työmaalta. Runko kertopuusta ja seinät 15 millin havuvanerista. Tarveaineet maksoivat vajaat 100 euroa.

– Hifistelin vähän ja maalasin pohjan Miranolilla.

Kaupasta tarvittiin liiketunnistimella pelaava led-valo kaapin sisälle, pyörät kaapin pohjaan ja pätkä kettinkiä vaunun lukitsemista varten. Työkaluvaunuun mahtuvat kaikki urakkaa tekevän rakentajan työkalut. Vaunu toimii myös työtasona.

– Saan tämän tarvittaessa yksin pakettiautoon. Selviän päivän duuneista tällä sisällöllä.

Auvinen suunnitteli vaunun 3D-mallinnuksen avulla.

– Jos minulla olisi puuverstas käytössä, vaunun tekeminen kestäisi reilut puoli päivää.

Nykyisellä työmaalla Auvisella on urakka runkoelementtien aputöistä.

– Se on sellainen sillisalaattiurakka. Tykkään siitä, että tiedän mitä teen työpäivän aikana.

Työkalut löytyvät puolta nopeammin

Työmaalla on tehty myös opinnäytetyötä varaston järjestyksen vaikutuksesta työaikahävikkiin ja ajankäytön tehokkuuteen. Varaston käyttöä on kellotettu 4 työntekijän voimin. Vertailussa on ollut mukana 2 muuta Skanskan työmaata, jossa varaston järjestystä ei ole mietitty tavallista enempää.

Seuraavaksi Tuomas Auvinen aikoo suunnitella työmaan edistymisen mukaan siirrettävän, moduulipohjaisen varaston.

Auvinen on suunnitellut varaston järjestelyt. Varastosta näkee yhdellä silmäyksellä, mitkä tarvikkeet ovat vähissä ja mitä työkaluja puuttuu. Varastossa on liukuovi, mikä helpottaa liikkumista ahtaassa työmaakopissa.

– Kaikki asiat ovat helposti saatavilla. Seinät on varattu työkaluille. Alhaalla on harvemmin käytetyt työkalut. Kaikki terät ovat työpöydän laatikossa.

Aluksi työkavereilla oli totuttelemista uuteen varastoon, mutta nyt tavarat palautuvat jo omille paikoilleen. Varastoon on tehty myös kaappitilaa työntekijöiden omille työkaluille.

– Olen opiskellut jonkin verran palvelumuotoilua. On mielenkiintoista ratkoa sitä, miksi jokin työkalu jää johonkin paikkaan.

Seuraavan varastoratkaisun Auvinen haluaa rakentaa moduuleista.

– Silloin varasto voitaisiin siirtää esimerkiksi pommisuojaan työmaan edetessä. Varasto liikkuisi työntekijöiden mukana.

Metropoliassa opiskelevan työnjohtoharjoittelija Aaro Heikkilän mukaan hyvin järjestelty varasto säästää 50 prosenttia yhteisten työkalujen hakuajasta sekavaan varastoon verrattuna. Heikkilän lopputyö valmistuu lähiaikoina.

– Tutkin myös miten ylimääräinen hakeminen vaikuttaa työmotivaatioon. Tässä pilottihankkeessa työntekijä haki työkaluja 15 minuuttia viikossa. Muualla aikaa kului puoli tuntia viikossa.

Heikkilän mukaan hakuaikojen erot saattavat olla jopa mitattuja suurempia. Mittauksessa mukana olleet työtekijät olivat kertoneet, että työkalujen hakemiseen oli saattanut mennä yli tunti päivässä.

Teksti ja kuva: Jukka Nissinen

Poranterät siististi pöytälaatikossa.