Takaisin

Siirtotyöläisten koronahelvetti

Rakentaja-lehti 24.4.2020

Kun Suomen työmailla työsuojeluvaltuutetut, työnantajat ja viranomaiset pyrkivät pitämään ihmiset töissä ja hengissä, paistaa julma valokeila kohti niitä maita, joissa työntekijän henki on halpa myös epidemian aikana.

Tätä juttua kirjoittaessani huhtikuun puolivälissä Singapore on ilmoittanut koronatartuntojen merkittävästä kasvusta. Ne voidaan lähes kaikki johtaa muutamaan paikkaan; rakennusalan siirtotyöläisten ahtaisiin asuntoloihin. Amnesty Internationalin mukaan Singaporessa on tällä hetkellä karanteenissa noin 20 000 siirtotyöläistä. Huolta aiheuttaa se, ettei asuntoloissa ole tilaa eristäytyä, eli virus voi päästä leviämään nopeasti.

Myös Qatarista on kantautunut huolestuttavia tietoja. Osa maan 2 miljoonasta siirtotyöläisestä – jotka muun muassa rakentavat stadioneja tuleviin jalkapallon MM-kisoihin – asuu maan pääkaupunki Dohassa leireillä, joita on nyt suljettu koronaviruksen leviämisen takia. Se, kuinka monta siirtotyöläistä on taudin saanut, ei ole selvää kenellekään, sillä Qatarin viranomaiset eivät anna asiaa koskevia tietoja. Osa rakennustyömaista kuitenkin pyörii täydellä teholla ja koronaviruksen kantajat asuvat ja työskentelevät vieri vieressä työtovereidensa kanssa.

Sekä Singaporen että Qatarin osalta tiedetään, että siirtotyöläisten elinolosuhteet ovat joistakin pienistä parannuksista huolimatta surkeat. Siirtotyöläiset asuvat ahtaasti asuntoloissa tai leireissä, heillä on rajalliset mahdollisuudet hygieniastaan huolehtimiseen, eikä heillä ole useimmiten oikeutta samanlaiseen terveydenhuoltoon kuin maan omilla kansalaisilla.

Rakentajien maailmanliitto BWI ilmaisi huolensa siirtotyöläisten tilanteesta jo maaliskuun lopussa ja lähetti avoimen kirjeen Qatarin viranomaisille. Kirjeessä vaadittiin muun muassa parempia elinolosuhteita siirtotyöläisille sekä sen takaamista, että joko karanteenissa olevat tai koronavirusta sairastavat siirtotyöläiset saavat siitä huolimatta palkkansa.

Ei ole kenenkään etujen mukaista antaa viruksen levitä. Noudatetaan täällä Suomessa viranomaisten ohjeita ja terveen järjen käskyjä. Ja epidemian jälkeen palataan vihaisina ja solidaarisina maailman rakentajien oikeuksien pariin.

Johanna Helsten, päätoimittaja