Takaisin

Rakennusliitto palkitsi nuoria rakentajia

Rakentaja-lehti 4.6.2021

Maire Tuomisto sai Tsemppari-stipendin.




Maire Tuomiston mukaan siinä on iso ero, miten paljon tuoreiden ylioppilaiden ympärillä kohistaan keväällä ja miten ammattiin valmistuviin suhtaudutaan. – Ammattiin opiskelevia ei huomioida samalla tavalla kuin ylioppilaita.

Ammattikoulutuksen hankkiminen koronavuoden aikana ei ole ollut kaikille ihan helppoa. Vasaroimista ei voi opettaa etänä, mutta onneksi esimerkiksi näyttöjä on pystytty järjestämään poikkeusoloissa ja työmaat ovat pystyneet tarjoamaan nuorille harjoittelupaikkoja.

Rakennusliitto halusi tänä vuonna muistaa ammattikoululaisia, ja kesäkuussa jokaiseen Uudenmaan alueen ammattioppilaitokseen jaetaan valmistuneille 2 Tsemppari-stipendiä jokaista ammattialaa kohden. Opettajat valitsevat stipendien saajat. Stipendi on 100 euron arvoinen rahastipendi.

– Perusteluja stipendin saamiseksi olivat muun muassa sinnikkyys, reiluus, yhteishengen luojana toimiminen ja joukkupelaajamainen henki. Stipendit jaettiin henkilökohtaisesti kouluittain, Rakennusliiton oppilaitostiedottaja Anniina Kangas kertoo.

”Haluan rakentaa oman talon.”

Parikymppinen Maire Tuomisto on Vantaan Varia-ammattioppilaitoksesta valmistunut tuore timpuri. Hän työskentelee Peab Rakennus Oy:n palveluksessa.

– Minulla on ollut unelmana osata rakentaa oma talo. Hain rakennuspuolelle hetken mielijohteesta, mutta mitä pidempään olen ollut täällä, sitä oikeammalta alan valinta tuntuu, alun perin vartiointipuolella työskennellyt Tuomisto kertoo.

Hän on kasvanut maaseudulla ja tottunut tekemään töitä käsillään.

Tuomisto aloitti opiskelut vuoden 2018 syksyllä. Ammattikoulureformi käynnistyi vuonna 2018 ja alku oli Tuomiston mukaan hieman hakemista sekä opiskelijoille että opettajille.

– Mutta opettajat olivat Variassa todella päteviä ja innostivat hakemaan töitä ja opiskelemaan lisää.

Tuomisto päättikin hakea ensimmäistä harjoittelupaikkaa jo saman vuoden joulukuussa.

– Rakennusliiton työntekijät tulivat koululle esittelemään liiton toimintaa. He sanoivat, että voivat auttaa harjoittelupaikan löytämisessä, joten soitin liittoon ja paikka löytyi Rakennus-Aleksi Oy:stä, Tuomisto kertoo.

Tuomisto valmistui jo vuoden 2020 syksyllä. Hän hyötyi aiemmista lukio-opinnoistaan niin, ettei yleisiin opintoihin mennyt kovin paljon aikaa. Myöskään korona ei ehtinyt sotkea hänen opintojaan, sillä Tuomisto oli jo pitkälti siirtynyt työmaaolosuhteisiin siinä vaiheessa kun pandemia alkoi.

– Jatkoin harjoittelua Rakennus-Aleksissa ja tämän vuoden maaliskuussa siirryin Peabille.

Nyt hän toimii Vantaan Tikkurilassa sijaitsevan työmaan työsuojeluvaltuutettuna.

– Haluan jatkaa näissä töissä, kun ne on nyt hyviksi todettu. Olen myös pohtinut rakennusmestarin opintoja.

Rakennusalan parhaana piirteenä Tuomisto pitää alalla vallitsevaa huumoria.

– Ilman huumoria täällä ei myöskään pärjäisi.

Alaa syytetään silloin tällöin naisiin kohdistuvasta vähättelystä. Timpurisnaisia ei myöskään vielä valtavia määriä. Miten Tuomisto kokee, että häneen on suhtauduttu?

– En ole kokenut minkäänlaista vähättelyä. Joskus joku on miettinyt, jaksanko tehdä jotain hommaa ja aluksi työmaalle tulo hiukan jännitti, mutta hyvin vähän ollut mitään negatiivista.

Teksti ja kuva: Johanna Hellsten