Takaisin

A-kassa aloittaa vuodenvaihteessa

Rakentaja-lehti 16.6.2021

Rakentajien työttömyyskassa ja Teollisuuden työttömyyskassa yhdistävät voimansa.

Teollisuuden työttömyyskassa ja Rakennusalan työttömyyskassa päättivät tiistaina 15.6.2021 kokouksissaan sulautumisesta Avoimeksi työttömyyskassaksi. Työttömyyskassa Finka vahvisti sulautumispäätöksen osaltaan jo huhtikuussa.

– Fiilikset ovat nyt hyvät. Hallinnolliset päätökset on tehty ja nyt pääsemme kiinni käytännön työhön. Kyllä tässä on eräänlainen virstanpylväs takana, Rakennusalan työttömyyskassan johtaja Jan Peltonen sanoo.

Rakennusalan työttömyyskassa perustettiin vuonna 1924 rakentajia palvelevaksi kassaksi.

– Rakennusliitto parantaa jäsentensä palvelua myös tänä vuonna ja uuden Avoimen työttömyyskassan syntyminen on osa tätä kehitystä. A-kassa on vakavarainen, asiantunteva ja nopea työttömyyskassa. Jäsenen kannalta kassan suuri koko mahdollistaa myös matalamman jäsenmaksun, Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi sanoo.

Suuruus tuo etuja

Uusi työttömyyskassa aloittaa toimintansa 1.1.2022. Avoin työttömyyskassa eli A-kassa on 190 000 jäsenellään Suomen suurimpia työttömyyskassoja.

– Rakennuskassaan kuuluu tällä hetkellä 45 000 jäsentä. Suurempi kassa on toimintavarmempi kuin pieni. Korona olisi voinut aiheuttaa samanlaisia ongelmia meille, kuin se aiheutti monille muille työttömyyskassoille, Peltonen sanoo.

Peltonen myös muistuttaa, että tulevaan suurkassaan kuuluu väkeä monilta eri aloilta.

– Sillä on sekä suhdanteita että kassan työntekijöiden työtaakkaa tasaava vaikutus. Rakennusalallahan talvella kassassa on ruuhkaa ja kesällä saattaa olla todella hiljaista.

 Avoin työttömyyskassa on nimensä mukaisesti avoin kaikkien toimialojen palkansaajille ja tulee aktiivisesti tavoittelemaan jäsenmäärän kasvua. Perustavat työttömyyskassat maksoivat etuuksia yhteensä noin 421 miljoonaa euroa vuonna 2020.

– Suurempi kassa antaa meille mahdollisuuksia vaikuttaa myös julkiseen keskusteluun esimerkiksi faktapohjaista tutkimustietoa tarjoamalla. Se helpottaa myös varautumista toimintaympäristön muutoksiin, Peltonen toteaa.

Jäsenyys siirtyy automaattisesti

Kassojen sulautuminen ei edellytä toimenpiteitä Rakennuskassa nykyisiltä jäseniltä, sillä kassan jäsenyys siirtyy automaattisesti. A-kassan jäsenmaksu on euromääräinen ja asetetaan hyvin kilpailukykyiselle tasolle.

Teksti: Johanna Hellsten