Takaisin

Asuntorakentamisen sakkaaminen näkyy tehtailla

Rakentaja-lehti 3.11.2023

Rakennustuoteteollisuudessa riittää nyt lomautuksia, tehtaiden lopettamisia ja työntekijöiden huolta tulevaisuudesta.

Asuntorakentamisen jumittuminen on tarkoittanut elementtikaupan hiljentymistä.

Rakennusteollisuus RT:n suhdannekatsauksen mukaan rakentamisen työllisyys laskee 160 000:een, eli siitä on pian sulanut pois koko nousukauden kasvu, 20 000–30 000 työpaikkaa. Projektiluonteisuuden vuoksi rakentamisen työttömyys nousee kriiseissä muuta taloutta herkemmin.

Monilla rakennustuoteteollisuuden tehtaalla tämä on tarkoittanut pitkiäkin lomautuksia ja tehtaiden sulkemisia. Näkymät tälle vuodelle vaihtelevat; jossain painetaan vielä täysillä töitä, toisaalla on hiljaista.

Vain 10 henkeä töissä                          

Betonielementtejä valmistavan Laukaan Betonin pääluottamusmies Marko Jokio pudistelee huolestuneena päätään, kun häneltä kysytään, miten menee.

– Firmalla on 2 tehdasta ja normaalisti työntekijöitä on 50–60. Nyt meitä on 10, muut ovat lomautettuina, Jokio kertoo lokakuun alussa.

– Omalle kohdalle ei ole osunut työuran alusta, vuodesta 2002 lähtien näin suurta kuoppaa. Edes finanssikriisissä ei nähty vastaavaa. Koskaan aiemmin ei ole jouduttu lomauttamaan väkeä kesää vasten.

Ensimmäiset lomautukset tehtailla alkoivat jo pääsiäisenä.

– Kesään mennessä jo lähes kaikki olivat lomautettuna. Heinäkuussa oli enää 4 henkilöä töissä, joista 2 oli luottamushenkilöitä. Kysyin silloin pomolta, että kannattaako tehdasta edes pitää auki, mutta siellä oli luvattu tehdä pari hommaa.

Syksyä kohden on pikkuhiljaa saatu pienempiä projekteja ja pari isompaa kohdetta. Tehtaalla odotetaan nyt niiden suunnittelun valmistumista ja elementtikuvia. Sitten ihmisiä voisi alkaa kutsua takaisin töihin.

– Tämän hetken näkymä on se, että vuoden vaihteen yli olisi töitä. Mutta jos jotain tilauksia peruuntuu, voi olla, ettei töihin kutsuta ennen ensi vuoden huhtikuuta.

Betset sulki tehtaita

Betonielementtejä valmistava Betset-yhtiöt on joutunut sulkemaan vuoden sisällä 3 tehdastaan vähäisen kysynnän takia. Viimeisin tehdas suljettiin lokakuussa.

– Tällä hetkellä yrityksen Turun tehtaalla riittää vielä töitä. Nummelan ja Paraisten tehtaat on suljettu jo aiemmin, Mikkelin tehdas suljettiin juuri, Betsetin Turun tehtaan luottamusmies Jyri Vasamaa kertoo.

Turun tehtaalla tehdään tällä hetkellä ”täysillä töitä”.

– Tällä tehtaalla tehdään vähän kaikenlaisia betonielementtejä julkisivuelementtien lisäksi. Teollisuushallien ja julkisten rakennusten osalta kysyntää riittää vielä. Tänne on myös siirretty isojen pilareiden teko. Niitä ei normaaliaikana valmisteta tällä tehtaalla, Vasamaa selventää.

Tällä hetkellä tehtaalla työskentelee vähän alle 50 ihmistä. Muun muassa suljetun Paraisten tehtaan väkeä on siirtynyt Turun tehtaalle töihin.

– Meillä on koko ajan päällä yt-neuvottelut. Vaikka nyt ei vielä ole hätää, ensi vuodesta ei tiedä vielä mitään. Nämä hallituksen suunnittelemat leikkaukset tässä tilanteessa eivät kyllä paranna tilannetta. Ihmiset eivät uskalla ostaa asuntoa, mikä vähentää kysyntää entisestään. Hallituksessa luullaan tehtävän hyviä päätöksiä, mutta ne saattavatkin olla todella huonoja, Vasamaa toteaa.

Kurikan tehtaalle töitä

Ruduskin on saanut iskuja alan heikentyneen tilanteen vuoksi. Yle Uutisten syyskuussa tekemän jutun mukaan yrityksen Kiteen tehtaan koko henkilökunta on lomautettuna. Kurikan tehtaalla menee paremmin.  Tehtaan pääluottamusies Juha Isomäen mukaan kaikki tehtaan työntekijät ovat tällä hetkellä töissä.

– Työvoiman osalta vuoden ajan on ollut ailahtelevaa, eli pakkolomiakin on ollut. Mutta ihmiset ovat aika ymmärtäväisiä, vaikka jotkut harmittelevatkin. Tämä ei ole kiinni työnantajasta vaan alan tilanteesta.

– Ketään ei ole irtisanottu, ihmisiä on lähtenyt esimerkiksi opiskelemaan ja töihin muille aloille, Isomäki jatkaa.

Isomäen mukaan tällä hetkellä tilanne on ihan hyvä.

– Mutta tulevaisuudesta ei kai oikein kukaan osaa sanoa, milloin tilanne paranee.

Teksti ja kuva: Johanna Hellsten