Ikaros ja Mappe

Miesfiguuri näyttää syöksähtävän eteenpäin. Ponnistaessa toinen jalka potkaisee maata. Käsivarsista kasvaa siivet.

– Lentäminen! Semmoinen siipien varan heittäytyminen, se kiehtoo minua.

Martti Korpelan sylissä levänneet kädet heilahtavat ilmassa, pää kääntyy ylös, ja hän hymyilee. Muuten itähelsinkiläisessä tehostetun palveluasumisen esteettömässä pikkukodissaan pyörätuolissa istuva mies on liikkumaton.

Viime aikoina Korpela on piirtänyt Ikaros-hahmoa. Mutta kun hän selailee pulpettipöydällä isoa paperiläjää, eri aiheet nousevat loputtomina kuvina. Juokseva pieni poika muistuttaa vähän nuorinta lapsenlasta, jonka kuva on seinällä.

– Näin sen pikkupojan ikkunasta tuossa juoksemassa, ja heti piirsin.

Korpela halvaantui epäonnisen ruokamyrkytyksen seurauksena vuonna 2004. 30-vuotinen ura ensin metallialalla ja sitten alakattofirmassa värintekijänä ja ”yleismiesjantusena” päättyi siihen.

– Kun halvaannuin, niin paljon se vei, mutta paljon myös sain. Nyt on aikaa ja rauhaa piirtää.

Lapsena Kokkolassa Korpela piirsi kaikkea, mitä näki. Ihmisiä tietenkin ja hevosia, joita oli mummolan naapurissa. Piirrosten ohella syntyi lennokkeja. 

Vahtimestari-isän ja siivooja-äidin viisilapsisen perheen poika kävi kansakoulun ja myöhemmin oppikoulun, mutta taideopintoihin ei ollut varaa. Korpela muutti tyttöystävän perässä 1970-luvun alussa Helsinkiin, meni töihin ja sai 2 lasta. Niinä vuosina ei hirveästi piirretty, mutta työssäkäyvänä perheen isänäkin hän ehti muun muassa SAK:n Kiljavan kursseille ja Vapaan taidekoulun iltaisin suoritettavalle koeluokalle. Hyviltä opettajilta omaksuttuja oppeja on nyt aikaa hyödyntää.

Korpelan kuvat syntyvät enimmäkseen lyijykynillä.

– Kädet ovat niin huonot, että öljyväreillä maalatessa vain sotken itseni. Hiiletkin tippuu käsistä, mutta kynä pysyy.

Joskus hän murskaa pastelliliitua ja sekoittaa sitä vesiväriin, saadakseen piirroksen sävyihin syvyyttä.

Hiukan vaivalloisesti kädet nostelevat kasasta kuvia:

– Heposia, heposia… Ja urheilijoita, jännitystä, liikettä, humööriä… Olen opetellut ihmisen anatomiaa silmillä varastamalla. Tunnistan heidän karaktäärit kyllä.

Korpela myös leikkelee lehdestä kuvia muistilapuiksi, joista hän katsoo, miltä näyttää esimerkiksi laukkaavan hevosen lihas tai jänne.

Kuvissa ihmishahmot ovat yleensä alasti, koska ”ilman vaatteita on aina uskottava”. Korpela vitsailee, että voisi joskus piirtää vaikka rakennusmiehen seinää piikkaamassa, mutta silläkin olisi sitten korkeintaan lannevaate.

– Naisia piirrän vanhasta muistista. Mutta niistä tulee liian kauniita, hän naurahtaa.

Yhdessä kuvassa mies ja nainen hellivät sylissään pieniä lapsia. Korpela sipaisee kuvaa.

– Pienet siinä… Silloin kun kaikki oli vielä onnellista.

Piirrosten aiheet voivat vaihdella kausiluontoisesti, mutta Ikarokseen Korpela palaa yhä uudelleen. 

– Se on jotenkin niin mahoton juttu. Aurinko sulatti vahan siivistä ja se putosi mereen.

Korpela ei väsy pohtimaan lentoon lähdön jännitystä, vauhdin ottamisen hetkeä ja pelkoa jyrkänteen reunalla.

Katson Ikaroksen kuvaa uudelleen ja huomaan siivet levällään lentoon syöksyvän mieshahmon takana jotakin, joka on vasta luonnosteltu hennolla viivalla. Kaatunut pyörätuoli.

Teksti ja Kuvat: Sini Saaritsa

Mapen piirroksiin voi käydä tutustumassa Instagramissa nimimerkillä mappe.piirtaa:

https://www.instagram.com/mappe.piirtaa/

Rakentajan eväät 1/2021

Jos pitäisi valita yksi ruoka, joka sopii helmikuiseen pöytään kuin nakutettu, sehän on tietysti wanha kunnon hernekeitto! Yksi tykkää notkeasta, toinen sakeasta rokasta, minä maustan reippaalla kädellä. Entä miltä valmiskeitot maistuvat omatekoisen rinnalla? Nappasin oman sopan kaveriksi neljä keittoa tavallisista ruokakaupoista

Alepasta mukaan tarttuneessa Jalostajan Luomuhernekeitossa (1,89 €) on miellyttävä, aidon hernemäinen tuoksu. Koostumukseltaan pehmeä keitto on maultaankin tasapainoinen: tätä lusikoi ihan mielellään. Lihan maku tuntuu melko vähän, suolaus sen sijaan on kohdillaan. Lisämausteeksi purkki suosittaa meiramia, rosmariinia tai basilikaa, joista viimeinen ei olisi tullut heti mieleen hernekeittoa ajatellessa.

Akaalaisen Kymppi-Maukkaat Oy:n Kymppi Palvihernekeitto (1,75 €) on minulle uusi tuttavuus, vaikka S-marketissa tulee asioitua usein. ”Täyden kympin makua” lupaava keitto tuoksuu hienosti savulta ja maistuu ehdalta lihalta. Koostumuksessakaan ei turhia kursailla. Keiton mausteiksi purkki ehdottaa tuttuun tapaan sinappia, sipulia ja yrttejä. Tässä on ytyä!

Lähimmästä isosta K-marketista löytyvän, Kivikylän Kotipalvaamon valmistaman Palvarin Hernekeiton (2,19 €) kyljestä osuu ensimmäisenä silmään Joutsen-merkki. ”Suomalaisesta savusaunapalvilihasta valmistettu” soppa on ihmeen vaaleaa, ja tuoksussa häivähtää outo vivahde ennen kuin savuaromi ottaa vallan. Silti mauttomampi kuin edellinen.

Lidlin Kania-tuotemerkin Luomuhernekeitto (1,49 €) on joukon ainut vegehernari. Tasapainoinen, kivan paahteinen maku, jossa porkkanoilla on tuntuva rooli. Plussaa myös rakenteesta eli siitä, miten herneet ”muljahtelevat” suussa. Pussukan takana olevalla Mausteinen hernekeitto -ohjeella voi tuoda lisämakua tähän hennon harmoniseen soppaan.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

Rakentajan eväät 8/2020

Arvioiden mukaan 120 000–150 000 lasta Suomessa elää köyhyydessä ja niukkuudessa. Nämä lapset kärsivät monesti myös nälästä – etenkin loma-aikoina, kun kouluruokaa ei ole tarjolla. Tulevalla joululomalla monessa vähävaraisessa perheessä joudutaan taas tinkimään ruoasta, ja varsinkin jouluaterian toteutuminen on vaakalaudalla.

Vähävaraisten perheiden parissa työskentelevien mukaan apua tarvitsevien perheiden määrä on kasvanut jo vuosia, ja koronan myötä heitä on entistä enemmän. Jos haluat tuoda tällaisiin perheisiin ripauksen jouluiloa, olen listannut alle muutamia tapoja auttaa.

Ruokalahjakortit ja -lahjoitukset tulevat tositarpeeseen

Vuodesta 1997 lähtien järjestetty Hyvä Joulumieli -keräys jatkuu tuttuun tapaan jouluaattoon asti. Keräysvaroilla hankitaan 50 euron lahjakortteja, joilla taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneet perheet voivat hankkia ruokaa joulupöytään. K- ja S-ryhmän kauppoihin tai Lidliin käyvät lahjakortit jaetaan paikallisesti, syksyn aikana valituille perheille. Keräyksen toteuttavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, SPR ja Yle.

Jos taas haluat lahjoittaa vähävaraiseen lapsiperheeseen terveellistä ja maukasta kasvisruokaa joululomien ajaksi, Venner-ruokalaatikko on ihana joululahja! Vaikka ostaisit laatikon itsellesi, jokaisesta laatikosta menee 10 euroa avunsaajaperheiden ruokalaatikoihin. Venner-piiri toimii pääosin Helsingissä ja Turussa.

Jo pienikin apu tai lahja ilahduttaa

Vapaaehtoisvoimin toimiva Hope ry auttaa vähävaraisia ja kriisiintyneitä perheitä sekä huostaan otettuja lapsia. Vaate- ja tavaralahjoituksia keräävän ja lasten harrastustoimintaa tukevan Hopen kautta voit näin joulun alla antaa apua tarvitsevalle perheelle ruokalahjakortin – tai lapselle joululahjaksi vaikkapa lelun tai leffalipun. Vuonna 2009 perustetulla Hopella on 20 paikallistoimipistettä, joiden kautta apu menee perille. Voit myös lahjoittaa netissä: Hopen nettisivulta löytyvillä viitenumeroilla kohdistat lahjoituksesi haluamasi alueen lapsiperheille.

Jos asut pääkaupunkiseudulla, saat jouluapusi perille myös Apuna ry:n kautta. Vuonna 2015 perustettu yhdistys ottaa tavaralahjoitusten ohella vastaan rahalahjoituksia, joilla voit auttaa vähävaraista perhettä hankkimaan jouluruoat ja järjestämään joulun lapsille. Lahjoittaminen käy näppärästi MobilePaylla, tilisiirtona tai Facebook-ryhmässä (Apuna ry Avustus), josta voit valita avustettavan perheen postinumeron perusteella.

Myös Jouluapua-yhteisö on oiva kanava toimittaa avuntarvitsijaperheille jouluruokaa. Kätevä kartta näyttää lähistöllä asuvat perheet ja heidän joulutoiveensa, joista selvästi suosituin on ruoka. Tuttavapiirini lahjoittajien mukaan hienointa tässä ympäri maata toimivassa palvelussa on se, että ruoka-apu viedään perille henkilökohtaisesti.

Auttavia tahoja on paljon

Itse toimin Pelastakaa Lapset -järjestössä vapaaehtoisena ja osallistun tänäkin jouluna heidän joulukeräykseensä, jolla autetaan köyhiä ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia. Keräyksessä voit lahjoittaa rahaa – esimerkiksi jouluruokiin – apua tarvitsevan lapsen perheelle tai hankkia järjestön nettisivulta aineettoman, vaikkapa lapsen harrastustoimintaa tukevan joululahjan.

Jos taas haluat ilahduttaa lastenkodissa tai sijaisperheessä elävää lasta itsetehdyllä tai hankitulla paketilla, lahjasi menee perille lastensuojeluviranomaisten organisoiman Joulupuu-keräyksen kautta. Myös Pelastusarmeijan perinteinen joulupata on suosittu tapa auttaa apua tarvitsevia. Jouluapusi lapsiperheille kulkeutuu perille myös Kirkon kotimaanavun kautta.

Teksti: Sanna Pöyry, kuva: Johanna Hellsten

Rakentajan eväät 7/2020

Nyt kun vuoden kamalin aika on täällä, tuntuu siltä, että pimeyden keskellä tekee enemmän mieli lihaa. Viime aikoina olen opetellut syömään poroa, tuota hienoa pohjoisen eläintä, jonka päälle en nuorempana ymmärtänyt. Poronkäristys on jo noussut suosikkieni joukkoon!

Lihana poro on eettistä ja ekologista, koska sarvipäät laiduntavat vapaasti pääosan vuotta ja hankkivat ravintonsa luonnosta. Näin poronhoidon päästöt ilmakehään ovat pienemmät kuin karjatiloilla keskimäärin.

Poro on maukasta ja terveellistä

Poronliha sopii fyysistä työtä tekevien – varsinkin paljon treenaavien – ruokavalioon, sillä siinä on kosolti proteiineja. Vähärasvaisuudesta huolimatta porossa on makua ja mureutta, koska eläimet ovat varttuneet puhtaassa pohjoisen luonnossa.

Myös kolesteroliaan vahtaavien kannattaa suosia poroa, koska sen rasvat ovat hyviä, tyydyttymättömiä rasvoja. Lisäksi poronlihassa on enemmän hiven- ja kivennäisaineita ja vitamiineja kuin naudassa ja siassa.

Vaikkei puolikesyä poroa luetakaan riistaeläimiin, monen puheessa poroherkut niputtuvat ”riistaksi”. Omassa suussa poron maku on vähemmän riistainen kuin monen muun riistaeläimen – ja viimeistään käristystä haudutettaessa tuo vivahde pehmenee.

Miedohko poro ei juuri mausteita kaipaa. Jotkut suosivat katajanmarjaa, toiset valkosipulia, mutta jo suolalla ja pippurilla pääsee pitkälle. Itse pidän piparjuuresta käristyksen kanssa, joskin sen annostelussa maltti on valttia.

Poronkäristystä peruna-piparjuurimuusin kera (2–3:lle)

Jos sinulla on poroa pakkasessa omasta takaa, hieno homma! Tässä helppotekoisessa ohjeessa käytetään valmiiksi siivutettua pakastekäristystä. Toiset lisäävät haudutusvaiheessa kermaa. Itse pidän siitä, että käristyksessä on vain vähän muita makuja, jotta poron hienostunut maku pääsee oikeuksiinsa. Kermatilkan voit säästää muusiin.

Ota poropakaste sulamaan hyvissä ajoin. Kuori ja hienonna sipuli. Riivi timjaminlehdet oksista. Kiehauta vesi kattilassa, lisää suola ja keitä huuhdellut perunat kuorineen.

Sulata voi pannulla. Kun voi vaahtoaa, revi ensimmäinen erä käristyslevyjä pienemmäksi ja ruskista. Paista lihat kolmessa erässä ja siirrä kypsät sivuun sitä mukaa. Paistaessasi voit tökkiä lihoja vielä pienemmiksi lastalla tai haarukalla.

Lorauta pannulle öljyä ja kuullota sipulisilppu. Lisää sienet ja paista. Sekoita poro ja timjami joukkoon, suolaa ja pippuroi maun mukaan. Kaada pannulle olut ja vesi, alenna lämpöä ja hauduta noin vartti (tai kunnes neste on haihtunut). Tarkista maku ja mausta tarvittaessa.

Tee käristyksen hautuessa muusi. Valuta kypsät perunat ja ota talteen hiukan keitinvettä. Vetäise kuoret irti ja laita perunat takaisin kattilaan. Muusaa ne survimella tai käsin.

Lämmitä maito ja sekoita siihen raastettu piparjuuri. Kaada maito perunoille, lisää voi ja sekoita kuohkeaksi. Jos muusi tuntuu kankealta, lisää tilkka keitinvettä ja/tai kermaa (itse laitan molempia). Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa poron, karpaloiden ja kurkun kera.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

Rakentajan eväät 6/2020

Moni meistä rakastaa kunnon lihapiirakkaa: lämmintä, tuoretta, tuoksuvaa ja juuri sopivan rasvaista. Kovin terveellistähän lihis ei ole, mutta jos työmaalla hiukoo huolella, lihapiirakka avittaa pahimman yli. Maku tietysti olisi parhaimmillaan vastaleivottuna, mutta aika usein on turvauduttava valmistavaraan. Nappasin testiin kolme lähikaupoistani löytyvää lihistä.

Vaikka lihis tavataan nauttia mausteiden ja höysteiden – ketsupin, sinapin, raa’an sipulin ja kurkkupikkelsin tai suolakurkun – kera, makuvertailua varten nautin lihapiirakat ilman niitä. Hyvän lihiksen nimittäin pitää maistua joltain jo sellaisenaan.

Testasin myös kaikki piirakat sekä kylminä että lämmitettyinä. Koska mikrossa lihapiirakoista tulee saman tien tulikuumia, kuoren rasvan maku helposti korostuu ikävällä tavalla. Siksi aina kun vain on mahdollista, lämmitän market-lihikset uunissa. Kiireen keskellä lihapiirakka tulee tosin usein hotkaistua sellaisenaan, lämmittämättä.

Yksi grahamversio,kaksi klassikkoa

Saarioisen Graham-lihapiirakka mainostaa olevansa ”muheva ja makoisa”. Jälkimmäistä se onkin, mutta muhevaksi en kutsuisi. Pikemminkin graham-lihiksen kanssa hampaat joutuvat hommiin: tässä lihiksessä on reippaasti purupintaa!

Grahamkuori narskuu kivasti hampaissa, eikä kuoresta jää näppeihin rasvan tuntua. Suutuntumaltaan miltei ryynimäisessä pikkulihiksessä on vertailun lihiksistä eniten lihaa suhteessa kuoreen, joskin jauheliha voisi olla mehevämpää. Graham-lihapiirakka on myös testikolmikon ainut, joka tuoksuu – ja hyvälle. Suolaus sen sijaan on niin maltillinen, että sitä voi lisätä halutessaan. Itse maustaisin tämän tujulla dijonsinapilla tai Turun Väkevällä Sinapilla.

HoviRuoka Lihapiirakan pakkauksessa lukee ”rypsiöljyssä rapeaksi paistettu”. Ensi puraisulla rapeus on kuitenkin tiessään: lihis ei maistu oikein miltään, suuhun jää lähinnä rasvan maku ja jauhomainen yleisfiilis. Miinusta tulee myös vaimeasta tuoksusta.

Sisuskaan ei säväytä: lihaa on kuoreen nähden selvästi vähemmän kuin grahampiirakassa, ja jauhelihaseoksessa on omaan makuun turhan paljon riisiä. Johtuneeko sitten riisin määrästä, että tämä lihis on melkoisen kuiva? Neutraali, ei sinänsä pahanmakuinen, mutta lattea kokonaisuus, joka tarvitsee aimo annoksen mausteita ja täytteitä.

Kolmikon kookkain pussi on Koskikylän Lihapiirakka, jossa on peräti 8 lihapiirakkaa. Mainoslauseita tai omakehuja kääreestä ei löydy. Näppituntuma on melko nahkea. Sisuksen liha-riisiseos sen sijaan on mehevämpi, maukkaampi ja ilmavampi kuin HoviRuoan lihiksessä. Kokonaisuutta nostaa myös onnistunut suolaus.

Koskikylän Lihapiirakka ei ole hassumpi esitys, vaan varmasti monen makuun taipuva hyvä peruslihis, josta tulee mieleen lapsuuden hiihtoreissut. On tyystin makuasia, pitääkö enemmän tästä vai grahampiirakasta. Omaksi suosikiksi nousee graham, koska pienestä koostaan huolimatta siinä on eniten ”syötävä”.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

Rakentajan eväät 5/2020

Jauheliha pitää pintansa ruokapöydissämme, eikä ihme: se taipuu moneen, se on edullista ja sitä saa kaikkialta. Omia jauhelihasuosikkejani on liha-perunasoselaatikko, jota ala-asteella kutsuttiin ”pilkkumuussiksi”. Tuota mautonta kouluruokaa en enää välitä muistella, mutta tällä ohjeella syntyy ihanan muhkea herkku, josta riittää seuraavana päivänä työmaallekin.

Näin paistat jauhelihan meheväksi

Moni tekee jauhelihan kanssa yhä sen virheen, että ottaa lihan suoraan jääkaapista pannulle ja ruskistaa sitä liian antaumuksella. Ota siis liha huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen paistamista ja muista, että kevyt ruskistaminen riittää mainiosti: liha-perunasoselaatikko menee vielä kolmeksi vartiksi uuniin kypsymään.

Pidä myös huoli, että pannu on tarpeeksi kuuma. Haalealla pannulla lihan omat nesteet karkaavat ja liha menettää mehevyyttään. Kaikkea lihaa ei myöskään kannata läväyttää pannulle kerralla. Kun paistat jauhelihan parissa-kolmessa osassa, liha ei viilennä pannua.

Toisin kuin jauhelihakeitossa ja -padoissa, ”pilkkumuussissa” jauhelihan on tarkoitus olla vain pieninä murusina muusin seassa. Paistaessasi lihaa, murustele sitä puuhaarukalla tai lastalla.

Maustamisen suhteen en ole huomannut olennaista eroa siinä, maustatko jauhelihan jo paistamisen lomassa vai vasta lopuksi. Tee niin kuin parhaaksi näet.

Liha-perunasoselaatikko (4:lle)

Jauhoisista lajikkeista tulee paras muusi, ja perunat kannattaa keittää kuorineen päivineen – säästät aikaa!

Kiehauta vesi isossa kattilassa. Lisää veteen sopivasti suolaa ja perunat kuorineen. Hienonna sipulit pottujen kypsyessä. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Paloittele voi ja ota se huoneenlämpöön (jätä hiukan voitelua varten). Kuumenna maito toisessa kattilassa.

Kun perunat ovat kypsiä, kaada heti keitinvesi pois. Anna perunoiden jäähtyä hetki, ettet polta näppejäsi. Sen jälkeen kuoret lähtevät helposti vetäisemällä.  

Laita kuoritut perunat takaisin kattilaan. Lisää voi, maito muutamassa osassa sekä kerma. Sekoita kuohkeaksi survimella tai sähkövatkaimella (itse suosin käsin kuohkeuttamista). Mausta suolalla ja pippurilla, ja raasta joukkoon hiukan muskottia. Sekoita, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Lämmitä öljy pannulla ja kuullota sipulit. Varo käristämästä valkosipulia! Lisää pannulle jauheliha ja ruskista. Kun liha alkaa kypsyä, riivi muutamasta oreganonvarresta lehdet lihan joukkoon. Jos käytät kuivattua oreganoa, teelusikallinen riittää.

Yhdistä liha muusiin ja sekoita joukkoon muna. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun uunivuokaan tai pataan ja ripota päälle korppujauhoja. Kypsennä 45–55 minuuttia, uunistasi riippuen.

Perinteisesti liha-perunasoselaatikko nautitaan etikkakurkkujen ja punajuuren kera, mutta näin täyttävän ruoan kumppaniksi riittää muutama salaatinlehtikin.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry