Miesfiguuri näyttää syöksähtävän eteenpäin. Ponnistaessa toinen jalka potkaisee maata. Käsivarsista kasvaa siivet.
– Lentäminen! Semmoinen siipien varan heittäytyminen, se kiehtoo minua.
Martti Korpelan sylissä levänneet kädet heilahtavat ilmassa, pää kääntyy ylös, ja hän hymyilee. Muuten itähelsinkiläisessä tehostetun palveluasumisen esteettömässä pikkukodissaan pyörätuolissa istuva mies on liikkumaton.
Viime aikoina Korpela on piirtänyt Ikaros-hahmoa. Mutta kun hän selailee pulpettipöydällä isoa paperiläjää, eri aiheet nousevat loputtomina kuvina. Juokseva pieni poika muistuttaa vähän nuorinta lapsenlasta, jonka kuva on seinällä.
– Näin sen pikkupojan ikkunasta tuossa juoksemassa, ja heti piirsin.
Korpela halvaantui epäonnisen ruokamyrkytyksen seurauksena vuonna 2004. 30-vuotinen ura ensin metallialalla ja sitten alakattofirmassa värintekijänä ja ”yleismiesjantusena” päättyi siihen.
– Kun halvaannuin, niin paljon se vei, mutta paljon myös sain. Nyt on aikaa ja rauhaa piirtää.
Lapsena Kokkolassa Korpela piirsi kaikkea, mitä näki. Ihmisiä tietenkin ja hevosia, joita oli mummolan naapurissa. Piirrosten ohella syntyi lennokkeja.
Vahtimestari-isän ja siivooja-äidin viisilapsisen perheen poika kävi kansakoulun ja myöhemmin oppikoulun, mutta taideopintoihin ei ollut varaa. Korpela muutti tyttöystävän perässä 1970-luvun alussa Helsinkiin, meni töihin ja sai 2 lasta. Niinä vuosina ei hirveästi piirretty, mutta työssäkäyvänä perheen isänäkin hän ehti muun muassa SAK:n Kiljavan kursseille ja Vapaan taidekoulun iltaisin suoritettavalle koeluokalle. Hyviltä opettajilta omaksuttuja oppeja on nyt aikaa hyödyntää.
Korpelan kuvat syntyvät enimmäkseen lyijykynillä.
– Kädet ovat niin huonot, että öljyväreillä maalatessa vain sotken itseni. Hiiletkin tippuu käsistä, mutta kynä pysyy.
Joskus hän murskaa pastelliliitua ja sekoittaa sitä vesiväriin, saadakseen piirroksen sävyihin syvyyttä.
Hiukan vaivalloisesti kädet nostelevat kasasta kuvia:
– Heposia, heposia… Ja urheilijoita, jännitystä, liikettä, humööriä… Olen opetellut ihmisen anatomiaa silmillä varastamalla. Tunnistan heidän karaktäärit kyllä.
Korpela myös leikkelee lehdestä kuvia muistilapuiksi, joista hän katsoo, miltä näyttää esimerkiksi laukkaavan hevosen lihas tai jänne.
Kuvissa ihmishahmot ovat yleensä alasti, koska ”ilman vaatteita on aina uskottava”. Korpela vitsailee, että voisi joskus piirtää vaikka rakennusmiehen seinää piikkaamassa, mutta silläkin olisi sitten korkeintaan lannevaate.
– Naisia piirrän vanhasta muistista. Mutta niistä tulee liian kauniita, hän naurahtaa.
Yhdessä kuvassa mies ja nainen hellivät sylissään pieniä lapsia. Korpela sipaisee kuvaa.
– Pienet siinä… Silloin kun kaikki oli vielä onnellista.
Piirrosten aiheet voivat vaihdella kausiluontoisesti, mutta Ikarokseen Korpela palaa yhä uudelleen.
– Se on jotenkin niin mahoton juttu. Aurinko sulatti vahan siivistä ja se putosi mereen.
Korpela ei väsy pohtimaan lentoon lähdön jännitystä, vauhdin ottamisen hetkeä ja pelkoa jyrkänteen reunalla.
Katson Ikaroksen kuvaa uudelleen ja huomaan siivet levällään lentoon syöksyvän mieshahmon takana jotakin, joka on vasta luonnosteltu hennolla viivalla. Kaatunut pyörätuoli.
Teksti ja Kuvat: Sini Saaritsa
Mapen piirroksiin voi käydä tutustumassa Instagramissa nimimerkillä mappe.piirtaa:
