Suomen suurimman ruokahävikkihankkeen eli Kuluttajaliiton Hävikkifoorumi-hankkeen tavoite on puolittaa kotitalouksiemme ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä. Hanketta koordinoiva Jenni Vainioranta näkee hävikin taustalla useita tekijöitä.

– Ruokahävikki on oire ylikuluttamisesta. Ostamme enemmän ruokaa kuin tarvitsemme, joskaan esimerkiksi pakkauskoot eivät aina tee oikean ruokamäärän ostamisesta helppoa. Suomessa on jo yli miljoona sinkkutaloutta. Miksei kaupoissa voisi olla perhepakkausten ohella sinkkutuotehyllyjä?

Vainiorannan mukaan suomalaiset haluavat asennetasolla vähentää hävikkiään, mutta samalla moni ajattelee ”eihän meiltä tule hävikkiä”. Lisäksi puutteelliset kotitaloustaidot, hetkessä eläminen ja arjenhallinnan haasteet vaikuttavat hävikin syntyyn.

– Myöskään elintarvikkeiden päiväysmerkintöjä ei sovelleta oikein, eikä luoteta omiin aisteihin syömäkelpoisuuden toteamisessa. Jos parasta ennen -päiväys on mennyt, voi syömäkelpoisuuden todeta haistamalla ja maistamalla. Lidlillä on jo käytössä oma merkintä, jossa parasta ennen -päivän jatkeena lukee ”kenties kelvollista kauemminkin”.

Tunne jääkaappisi

Kuluttajaliitossa vastuullisen kuluttamisen parissa vuosikymmenen työskennellyt Jenni Vainioranta muistuttaa, että hävikkiä syntyy myös huolimattomasta säilyttämisestä.

– Herkästi pilaantuva liha kuuluu jääkaapin kylmimpään osaan. Oveen voi laittaa paremmin säilyviä tuotteita. Nykyjääkaapeissa on vaikka mitä ominaisuuksia, kun vain viitsii tutkia!

Jos kotona on parhaat päivänsä nähnyt jääkaappi, se kannattaa vaihtaa. Sähköä syövä vanha laite on epäekologinen, eikä jaksa pitää itseään riittävän kylmänä ruoan optimaalista säilymistä varten.

Taloudellinen näkökulma hävikkiin

Tänä päivänä hävikin torjunta on monelle enemmän kuin ekoteko. Oman hävikin haltuunotolla pystyy taklaamaan ruoan hinnan nousua.

– Kaupan punalaputetut tuotteet ovat hyvä esimerkki sosiaalisten normien muuttumisesta. Ennen niiden valinta oli noloa, sitten sankariteko, jolla vähentää kaupan hävikkiä ja säästää itse selvää rahaa. Toki tällä hetkellä niiden valinta on monelle varmasti ennen kaikkea keino säästää ruokakuluissa, Vainioranta toteaa.

Jos arjessa syntyy ruokahävikkiä, se on tärkeää lajitella biojätteeseen. Vain lajitellusta biojätteestä saadaan tehtyä esimerkiksi uutta multaa tai biokaasua.

Lisäksi ruokahävikkitutkimuksissa on havaittu, että kodeissa, joissa biojäte lajitellaan, syntyy usein vähemmän ruokahävikkiä. Tämän arvellaan johtuvan siitä, että lajittelu tuo hävikin määrän näkyväksi ja auttaa hahmottamaan, kuinka paljon ruokaa menee hukkaan.

Lajittelun ohella Vainioranta muistuttaa, että suunnitelmallisella kokkaamisella voi pienentää kodin ruokahävikkiä.

– Mutta ei siinäkään mitään väärää ole, jos käy päivittäin kaupassa ja ostaa ruokaa vain tarpeeseen.

– Myös hyvä kotivara auttaa hävikin hallinnassa. Kun kotona on aina esimerkiksi riisiä, pastaa ja säilykkeitä, kuten papuja ja tomaattimurskaa, niistä voi taikoa edullisesti ja nopeasti ruokaa lisäämällä joukkoon edellisten päivien tähteitä jääkaapista. Sanonkin aina, että ruokahävikin hallinta on oman arjen resurssiviisautta.

Teksti: Sanna Pöyry, kuva: Linda Lipponen

Tähän aikaan vuodesta muhkeat suolaiset piiraat maistuvat yhdelle jos toiselle meistä. Helppotekoinen ranskalaisklassikko quiche lorraine valmistuu valmistaikinasta ja hyvin saatavilla olevista raaka-aineista.

Vaikka ranskalaisten mielestä klassikoihin ei sovi kajota, tämän alun perin Itä-Ranskasta tulevan kinkkupiiraan voi tehdä myös kylmäsavuporosta tai -lohesta. Päädytpä sitten mihin versioon tahansa, laihdutusruokaa quiche lorraine ei ole. Mutta pala tätä ruokaisaa herkkupiirasta tekee arjesta asteen maukkaampaa.

Kuohkea quiche lorraine onkin ollut suosikkileivonnaiseni jo toistakymmentä vuotta, etenkin näin talvella. Jos piiraan raskaus arveluttaa, kerman voi toki vaihtaa vähärasvaisempaan ruokakermaan; maku vaan ei ole sama.

Jos koko piiras ei uppoa kerralla, sulje loput ilmatiiviiseen rasiaan ja säilytä jääkaapissa päivä tai pari. Mikrossa lämmitetty quiche maistuu niin työmaalounaalla kuin kotona iltapalana.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

Omassa keittiössään Silander on alkanut kokata enemmän liedellä ja antaa siihen hyvän vinkin:

– Pastaveden keittäminen isossa kattilassa vie paljon energiaa. Jos höyrytät samalla kattilan päällä vaikkapa kalaa, olet heti energiatehokkaampi. Höyrykypsennetty ruoka on ravintorikkaampaakin!

Keitinveden voi myös kiehauttaa vedenkeittimessä ja kaataa kattilaan. Toki induktioliedellä veden keittäminen on lähestulkoon yhtä energiatehokasta.

– Mutta vaikka induktio ja suosiotaan kasvattava Airfryer ovat energiatehokkaita, en silti suosittelisi ensimmäisenä uuden laitteen hankintaa, vaan järkeistäisin muilla tavoin kodin energiankulutusta; esimerkiksi laittamalla ruokaa aamun ja illan ruuhkatuntien ulkopuolella, jos mahdollista.

Järkevästi uunissa

Uunia Silander ei suosittele lämmittämään ennen kuin kaikki ainekset on pilkottu ja esivalmisteltu. Sähköuunia ei myöskään kannata lämmittää yhtä annosta varten, sillä lämmitys vie enemmän energiaa kuin lämmön ylläpito. Mikroaaltouuni on tässä parempi.

– Mikrossa tulee myös tosi hyvä aamupuuro! Näissäkään oloissa ei ole syytä tinkiä terveellisestä, kuitupitoisesta aamiaisesta; etenkin kun puuro on ”kylmiä” myslejä ja granolaa edullisempaa.

Kun valmistaa uunissa ruokaa, se tulee suunnitella hyvin.

– Tee pataruokaa useaksi päiväksi, laita eri ruokia uuniin yhtä aikaa ja leivo vielä sämpylöitä samalla! Uunipäivän aikana kodin lämmityksenkin voi ottaa hetkeksi pois päältä – kunhan ei tuuleta samalla.

Myös jälkilämpö kannattaa hyödyntää: vaikka uunin sammuttaisi puolisen tuntia ohjeessa annettua aiemmin, pata jatkaa kypsymistään.

Vaikka intohimoiseksi ruokaihmiseksi tunnustautuva Niina Silander kokkaisi mieluiten annoksen kerrallaan eikä söisi viikkoa samaa ruokaa, nyt on kompromissien aika. Uunissa muhivasta padasta saa usean päivän ruoan, kun sen jakaa rasioihin. Niiden tulee jäähtyä ennen jääkaappiin menoa.

– Kuuma ruoka nostaa jääkaapin lämpötilaa ja pakottaa sen työskentelemään kovemmin. Kuuma ruoka nostaa myös hetkellisesti jääkaapin sisälämpötilaa ja heikentää näin elintarvikkeiden säilymistä. Jos mahdollista, jäähdytä ruoka mieluummin parvekkeella tai kuistilla.

Silander muistuttaa myös, ettei kylmälaitteita tule koskaan sijoittaa uunien läheisyyteen.

– Ja jos pakastelokerossa on kunnon huurrekerros, sulata se. Muuten jääkaappi käy ylikierroksilla ja tuhlaa energiaa.

Säästöä pienin askelin

Kun kokkailut on kokkailtu, myös jälkien siistimisessä voi olla energiantehokkaampi.

– Astioiden pesu juoksevan veden alla vie runsaasti lämmintä vettä. Jos kotona on astianpesukone, täytä se täyteen sen sijaan, että pesisit vajaita koneellisia pikaohjelmilla, sanoo Silander ja jatkaa:

– Näissä energiansäästötalkoissa on myös tärkeää sitoutua syömään kaikki valmistamansa ruoka eli minimoida näin hävikki omalta osaltaan.

Vaikka keittiötottumukset on viimeistään nyt syytä ottaa suurennuslasin alle, merkittävimmät energiansäästöt saa silti helpommin huonelämpötilaa laskemalla.

– Aloita kodin energiaremontti siitä, että lasket huonelämpötilaa ja kellotat omaa suihkuttelua. Fingrid-palvelusta voi seurata sähkönkulutustaan – ja pitää tarvittaessa sähköpaastopäiviä. Meidän ei tarvitse talvella pärjätä kotona T-paidassa ja sortseissa.

Kuvateksti: Pataruokaa kannattaa tehdä kunnon annos, josta voi syödä useampana päivänä. Samalla uunissa voi valmistaa vaikka leipää.

Teksti: Sanna Pöyry, kuva: Lehtikuva

Avaimenperässä luki keltaisin kohokirjaimin ”Maailman paras isä”. Rakentaja-lehteäkin avustava valokuvaaja Antti Kirves sai sen tyttäreltään vuosia sitten ja katseli sitä usein.

Virallinen yksinhuoltajuus ei sinänsä mullistanut Kirveen elämää, mutta pian sen jälkeen saatu avaimenperä liikutti häntä jollain muullakin tavalla kuin vain syvältä kouraisevan ihanana eleenä.

– Aloin funtsia, että mikä on tää jutska. Miksei meitä näy missään.

Meitä, eli yksin lapsiaan kasvattavia yh-faijoja. Kirves halusi esitellä tämän joukon ihmisiä, ilman sen kummempaa poliittista tai yhteiskunnallista taka-ajatusta ja turhaa määrittelyä. Muotokuvista ja teksteistä koostuva Maailman paras isä -teos alkoi hitaasti kehkeytyä.

Tilastoista selvisi ensin, että Suomessa on lapsiaan täysin yksin huoltavia isiä noin 17 000. Parin vuoden kuluttua heitä oli jo 19 000. Muuta tutkittua tietoa oli varsin niukasti.

Kirves pyöri verkossa ja somessa ja löysi yhdistyksiä ja kontakteja. Viidakkorumpu tuttavapiirissä johdatteli uusien yh-isien jäljille.

Kirves alkoi kiertää ympäri Suomea kuvaamassa ja haastattelemassa kaltaisiaan.

– Koin voimakasta yhteenkuuluvuutta. Menin ihan tuntemattomien ihmisten koteihin, ja 10 sekunnin kuluttua puhutaan jo tosi syvällisistä jutuista. Ollaan samalla viivalla ja aaltopituudella.

Kirja rakentuu valokuvista ja isien tarinoista, joita ei voi yhdistää toisiinsa. Anonymiteetti teksteissä oli tärkeää, jotta lasten ja joissain tapauksissa lasten toisten vanhempien yksityisyys säilyisi.

Isien yksinhuoltajuuden taustalla on erilaisia syitä. Tarinoita yhdistää yleensä se, että jotain poikkeuksellista on tapahtunut. Lapset määrätään erotilanteissa vain hyvin harvoin kokonaan isälle. Kun näin tapahtuu, liittyy siihen usein traumaattisia asioita, kuten lasten äidin vakavia päihde- ja mielenterveysongelmia, kuolema tai vaikka se, että äiti on vankilassa.

Kaikissa Kirveen kohtaamisissa yh-faijojen kanssa oli ”hirveästi jotain tuttua fiilistä”.

– Semmoista tiettyä periksiantamattomuutta on ehkä meissä kaikissa. Keskitytään olennaisiin juttuihin enemmän kuin finesseihin, hän miettii.

– Osalle yksinhuoltajuus on voinut tulla yhtäkkiä, ja hommat pitää ottaa haltuun heti. Arjen luovuus on se, mitä näiltä miehiltä kysytään.

Ydinperheajattelu ja koko perheen käsite on muutostilassa. Sellainen toive välittyy myös joistakin kirjan tarinoista:

[—-] päiväkodeissa isän yksinhuoltajuus oli plussaa. Mä sain anteeksi jos ei ollu kurahousuja vimpan päälle. Neuvolassa taas katsottiin pitkin nenää, että mitä toi tossa tekee ja missä lapsen äiti on. Siellä tuli semmonen fiilis, et me ei olla ihan samalla viivalla. Mutta yhteiskunta muuttuu. Ehkä meistä tulee tasa-arvoisempia.

Kirves toivoo, että alkuvuodesta myyntiin tuleva Maailman paras isä herättää sen selailijoissa tunteita, mutta hän sanoutuu irti kaikkinaisesta vastakkainasettelusta. Vaikka isien tarinoissa voi nousta esiin kokemukset ohitetuksi tulemisesta joissain arjen tilanteissa, Kirves ei tunne tarvetta politisoida kirjansa aihetta.

– Tää on ihan tämmöinen vaan, että morjens, me nyt ollaan tämmösiä, ihan tavallisia miehiä. Ei olla barrikadeille nousemassa.

Teksti: Sini Saaritsa, kuva: Antti Kirves

Muutama vuosi sitten eläköityneet rakennusalan ammattilaiset Ismo Ojala ja Pertti Snicker muistelevat lämmöllä lapsuutensa jouluja. Mitkä jouluherkut ovat jääneet eniten miesten mieleen?

– Meillä kotona valmistettiin jouluksi aina jotain uunilihaa, mutta kinkut taisivat yleistyä vasta 1960-luvun loppupuolella, Pohjanmaan Reisjärvellä kasvanut Ismo Ojala muistelee.

Parisataa kilometriä pohjoisempana, Pohjois-Pohjanmaan Utajärvellä syntyneelle Pertti Snickerille kastikkeen kanssa tarjottu kinkku taas on se joulun paras ruokamuisto.

– Suutarinlohen ohella! Lisäksi meillä herkuteltiin kainuulaisella erikoisuudella eli lanttukukolla, jota Hyrynsalmella asuva Hilja-mummini toi muutamina 1970-luvun jouluina tullessaan.

Kukon kuori oli ruista, kuoren sisäpinta silavaa ja täyte lanttua. Sen ja kinkun ohella Snickereiden joulupöytään katettiin klassisia perinneruokia, kuten porkkana- ja lanttulaatikkoa sekä rosollia.

Myös Ojaloilla nautittiin laatikoista ja rosollista – sekä vastaleivotusta pullasta.

– Jouluna leivottiin tuoretta pullaa, jota muuten saimme suht harvoin. Myös sekahedelmäsopan kanssa tarjottua riisipuuroa odotin enemmän kuin itse jouluateriaa, Ismo naurahtaa ja täsmentää:

– Etenkään silliä en syönyt kirveelläkään! Lipeäkalakaan ei ollut herkkuani, mutta sitä sentään söin, sillä äidille se oli todella tärkeä osa jouluateriaa.

Etupäässä Oulun seudulla putkimiehenä elämäntyönsä tehneen, vuonna 2017 eläköityneen Pertti Snickerin mielestä kaikki lapsuuden jouluruoat olivat ”syötävän hyviä”. Aattoaamun aloitti puuro.

– Ja sen nautin tietysti voisilmällä, en millään kanelijauheella!

Naiset joulun takana

Jouluruokien valmisteluihin ei kumpikaan muista pikkupoikana osallistuneensa.

– Leipominen oli systereiden hommaa, ei me pojankurikat sitä tehty. Siihen aikaan, 1950–60-lukujen taitteessa, oli vielä tarkasti miesten ja naisten työt, huomauttaa Vaasan seudulla työuransa tehnyt, rakennusalan kuljettajan hommista muutama vuosi sitten eläkkeelle jäänyt Ismo Ojala.

Myös Snickerin lapsuudenkodissa jouluvalmistelut olivat ”täysin äidin kontolla”.

Lapsuuden perinteisistä jouluruoista miltei kaikki ovat löytäneet tiensä omaan joulupöytään. Ismo Ojalalle kaikkein tärkein on ”tietysti rosolli, jota ilman se ei ole joulupöytä eikä mikään”.

– Rosolli on mun bravuuri! Vaikka se säilyy jääkaapissa 3–4 päivää, teen sen mieluummin pienissä erissä, jotta se pysyy upean raikkaana.

Aattoaterialla ja sen jälkeen

Molempien miesten lapsuudenkodeissa jouluateria aloitettiin ”siinä neljän-viiden pintaan”.

– Vaikka jouluruokailu kesti meillä vain tunnin, oli vaikea keskittyä, sillä koko ajan takoi takaraivossa joulupukin tulo ja lahjojen jako, Pertti Snicker naurahtaa.

Kun ateria oli nautittu ja lahjat jaettu, herkuttelu sai jatkua pitkälle iltaan.

– Jos lahjapaketeista löytyi konvehteja, niitä syödä naposteltiin pikkutunneille. Itse tosin en ole järin perso makealle, joten makean sijaan kävin leikkaamassa lisää siivuja kinkusta, Snicker kertoo.

Ojaloilla ruoat jätettiin aterioinnin jälkeen pöytään. Jos jossain vaiheessa alkoi hiukoa, pöydästä sai käydä ottamassa lisää nälkäänsä.

– Meitä lapsia oli kuusi, joten vietimme aaton ja joulupäivän ihan vain perheen kesken, kuten moni muukin tuon ajan kyläyhteisössämme. Mikäli sukulaisia tai tuttavia kävi joulupöydässämme herkuttelemassa, se oli vasta tapaninpäivänä.

Teksti: Sanna Pöyry, kuvat: Lehtikuva