Takaisin

Kotikeittiössä energiaa säästäen

Rakentaja-lehti 3.2.2023

Sähkönhinta huitelee ennätyslukemissa, mutta pienillä toimenpiteillä keittiön energiankulutuksessa voi säästää. Mitä asioita Marttaliiton kotitalousasiantuntija Niina Silander kehottaa huomioimaan tämän talven kokkailuissa?

Pataruokaa kannattaa tehdä kerralla useammalle päivälle. Samoilla lämmöillä valmistuu myös tuore leipä.

Omassa keittiössään Silander on alkanut kokata enemmän liedellä ja antaa siihen hyvän vinkin:

– Pastaveden keittäminen isossa kattilassa vie paljon energiaa. Jos höyrytät samalla kattilan päällä vaikkapa kalaa, olet heti energiatehokkaampi. Höyrykypsennetty ruoka on ravintorikkaampaakin!

Keitinveden voi myös kiehauttaa vedenkeittimessä ja kaataa kattilaan. Toki induktioliedellä veden keittäminen on lähestulkoon yhtä energiatehokasta.

– Mutta vaikka induktio ja suosiotaan kasvattava Airfryer ovat energiatehokkaita, en silti suosittelisi ensimmäisenä uuden laitteen hankintaa, vaan järkeistäisin muilla tavoin kodin energiankulutusta; esimerkiksi laittamalla ruokaa aamun ja illan ruuhkatuntien ulkopuolella, jos mahdollista.

Järkevästi uunissa

Uunia Silander ei suosittele lämmittämään ennen kuin kaikki ainekset on pilkottu ja esivalmisteltu. Sähköuunia ei myöskään kannata lämmittää yhtä annosta varten, sillä lämmitys vie enemmän energiaa kuin lämmön ylläpito. Mikroaaltouuni on tässä parempi.

– Mikrossa tulee myös tosi hyvä aamupuuro! Näissäkään oloissa ei ole syytä tinkiä terveellisestä, kuitupitoisesta aamiaisesta; etenkin kun puuro on ”kylmiä” myslejä ja granolaa edullisempaa.

Kun valmistaa uunissa ruokaa, se tulee suunnitella hyvin.

– Tee pataruokaa useaksi päiväksi, laita eri ruokia uuniin yhtä aikaa ja leivo vielä sämpylöitä samalla! Uunipäivän aikana kodin lämmityksenkin voi ottaa hetkeksi pois päältä – kunhan ei tuuleta samalla.

Myös jälkilämpö kannattaa hyödyntää: vaikka uunin sammuttaisi puolisen tuntia ohjeessa annettua aiemmin, pata jatkaa kypsymistään.

Vaikka intohimoiseksi ruokaihmiseksi tunnustautuva Niina Silander kokkaisi mieluiten annoksen kerrallaan eikä söisi viikkoa samaa ruokaa, nyt on kompromissien aika. Uunissa muhivasta padasta saa usean päivän ruoan, kun sen jakaa rasioihin. Niiden tulee jäähtyä ennen jääkaappiin menoa.

– Kuuma ruoka nostaa jääkaapin lämpötilaa ja pakottaa sen työskentelemään kovemmin. Kuuma ruoka nostaa myös hetkellisesti jääkaapin sisälämpötilaa ja heikentää näin elintarvikkeiden säilymistä. Jos mahdollista, jäähdytä ruoka mieluummin parvekkeella tai kuistilla.

Silander muistuttaa myös, ettei kylmälaitteita tule koskaan sijoittaa uunien läheisyyteen.

– Ja jos pakastelokerossa on kunnon huurrekerros, sulata se. Muuten jääkaappi käy ylikierroksilla ja tuhlaa energiaa.

Säästöä pienin askelin

Kun kokkailut on kokkailtu, myös jälkien siistimisessä voi olla energiantehokkaampi.

– Astioiden pesu juoksevan veden alla vie runsaasti lämmintä vettä. Jos kotona on astianpesukone, täytä se täyteen sen sijaan, että pesisit vajaita koneellisia pikaohjelmilla, sanoo Silander ja jatkaa:

– Näissä energiansäästötalkoissa on myös tärkeää sitoutua syömään kaikki valmistamansa ruoka eli minimoida näin hävikki omalta osaltaan.

Vaikka keittiötottumukset on viimeistään nyt syytä ottaa suurennuslasin alle, merkittävimmät energiansäästöt saa silti helpommin huonelämpötilaa laskemalla.

– Aloita kodin energiaremontti siitä, että lasket huonelämpötilaa ja kellotat omaa suihkuttelua. Fingrid-palvelusta voi seurata sähkönkulutustaan – ja pitää tarvittaessa sähköpaastopäiviä. Meidän ei tarvitse talvella pärjätä kotona T-paidassa ja sortseissa.

Kuvateksti: Pataruokaa kannattaa tehdä kunnon annos, josta voi syödä useampana päivänä. Samalla uunissa voi valmistaa vaikka leipää.

Teksti: Sanna Pöyry, kuva: Lehtikuva