Rakentajan eväät:
Rakentaja-lehti 16.12.2022Jouluruokamuistoja 1950–60-lukujen Pohjanmaalta.
Muutama vuosi sitten eläköityneet rakennusalan ammattilaiset Ismo Ojala ja Pertti Snicker muistelevat lämmöllä lapsuutensa jouluja. Mitkä jouluherkut ovat jääneet eniten miesten mieleen?
– Meillä kotona valmistettiin jouluksi aina jotain uunilihaa, mutta kinkut taisivat yleistyä vasta 1960-luvun loppupuolella, Pohjanmaan Reisjärvellä kasvanut Ismo Ojala muistelee.
Parisataa kilometriä pohjoisempana, Pohjois-Pohjanmaan Utajärvellä syntyneelle Pertti Snickerille kastikkeen kanssa tarjottu kinkku taas on se joulun paras ruokamuisto.
– Suutarinlohen ohella! Lisäksi meillä herkuteltiin kainuulaisella erikoisuudella eli lanttukukolla, jota Hyrynsalmella asuva Hilja-mummini toi muutamina 1970-luvun jouluina tullessaan.
Kukon kuori oli ruista, kuoren sisäpinta silavaa ja täyte lanttua. Sen ja kinkun ohella Snickereiden joulupöytään katettiin klassisia perinneruokia, kuten porkkana- ja lanttulaatikkoa sekä rosollia.
Myös Ojaloilla nautittiin laatikoista ja rosollista – sekä vastaleivotusta pullasta.
– Jouluna leivottiin tuoretta pullaa, jota muuten saimme suht harvoin. Myös sekahedelmäsopan kanssa tarjottua riisipuuroa odotin enemmän kuin itse jouluateriaa, Ismo naurahtaa ja täsmentää:
– Etenkään silliä en syönyt kirveelläkään! Lipeäkalakaan ei ollut herkkuani, mutta sitä sentään söin, sillä äidille se oli todella tärkeä osa jouluateriaa.
Etupäässä Oulun seudulla putkimiehenä elämäntyönsä tehneen, vuonna 2017 eläköityneen Pertti Snickerin mielestä kaikki lapsuuden jouluruoat olivat ”syötävän hyviä”. Aattoaamun aloitti puuro.
– Ja sen nautin tietysti voisilmällä, en millään kanelijauheella!
Naiset joulun takana
Jouluruokien valmisteluihin ei kumpikaan muista pikkupoikana osallistuneensa.
– Leipominen oli systereiden hommaa, ei me pojankurikat sitä tehty. Siihen aikaan, 1950–60-lukujen taitteessa, oli vielä tarkasti miesten ja naisten työt, huomauttaa Vaasan seudulla työuransa tehnyt, rakennusalan kuljettajan hommista muutama vuosi sitten eläkkeelle jäänyt Ismo Ojala.
Myös Snickerin lapsuudenkodissa jouluvalmistelut olivat ”täysin äidin kontolla”.
Lapsuuden perinteisistä jouluruoista miltei kaikki ovat löytäneet tiensä omaan joulupöytään. Ismo Ojalalle kaikkein tärkein on ”tietysti rosolli, jota ilman se ei ole joulupöytä eikä mikään”.
– Rosolli on mun bravuuri! Vaikka se säilyy jääkaapissa 3–4 päivää, teen sen mieluummin pienissä erissä, jotta se pysyy upean raikkaana.
Aattoaterialla ja sen jälkeen
Molempien miesten lapsuudenkodeissa jouluateria aloitettiin ”siinä neljän-viiden pintaan”.
– Vaikka jouluruokailu kesti meillä vain tunnin, oli vaikea keskittyä, sillä koko ajan takoi takaraivossa joulupukin tulo ja lahjojen jako, Pertti Snicker naurahtaa.
Kun ateria oli nautittu ja lahjat jaettu, herkuttelu sai jatkua pitkälle iltaan.
– Jos lahjapaketeista löytyi konvehteja, niitä syödä naposteltiin pikkutunneille. Itse tosin en ole järin perso makealle, joten makean sijaan kävin leikkaamassa lisää siivuja kinkusta, Snicker kertoo.
Ojaloilla ruoat jätettiin aterioinnin jälkeen pöytään. Jos jossain vaiheessa alkoi hiukoa, pöydästä sai käydä ottamassa lisää nälkäänsä.
– Meitä lapsia oli kuusi, joten vietimme aaton ja joulupäivän ihan vain perheen kesken, kuten moni muukin tuon ajan kyläyhteisössämme. Mikäli sukulaisia tai tuttavia kävi joulupöydässämme herkuttelemassa, se oli vasta tapaninpäivänä.
Teksti: Sanna Pöyry, kuvat: Lehtikuva