Kun työpäivä venähtää ja lounaasta on jo aikaa, nopeasti kulautettava proteiinijuoma toimii terveellisenä ja maukkaana välipalana. Proteiinipitoiset juomat auttavat myös treenin jälkeiseen makeahampaan kolotukseen sekä osaltaan kehon palautumiseen rasituksesta.

Tähän vertailuun valikoitui 4 helposti saatavilla olevaa proteiinijuomaa. Juomien makumaailmoissa oli melkoisia eroja, vaikka otin maistoon vain suklaan makuisia juomia, joihin ei ole lisätty sokeria.

Sokerin vähentämisen puolestapuhujana jo pitkään tunnetun Juustoportin suklainen Friendly Viking’s Plant Protein Drink (3,3 dl / 2,15 e / S-market) tuoksuu ja maistuu miellyttävän maitosuklaamaiselta, vaikkei tuotteessa maitoa olekaan. Fazerin Sinistä maultaan muistuttava, härkäpapuproteiinia sisältävä kaurajuoma on väriltäänkin sulatetun maitosuklaan sävyistä. Luonnollisen makuinen juoma soljuu suussa ihanasti ja loppumaussa on kivan viljamainen vivahde. Todella onnistunut, ei liian makea proteiinijuoma, joka kulauttelee mielellään välipalana tai lounaan päätteeksi nautittavan pullan tilalla. Proteiinia tässä tuotteessa on 20 grammaa.

Valio PROfeel -proteiinituotteiden sarjan Proteiinipirtelöä (2,5 dl / 2,09 e / S-market) saa useammassa maussa, ja tähän testiin valikoitui Appelsiinikaakao. Väriltään harmahtavamman ruskeassa, koostumukseltaan pehmeän täyteläisessä proteiinipirtelössä on vain luontaisia sokereita, mutta suussa se maistuu Juustoportin kasviproteiinijuomaa makeammalta. Appelsiinin aromi erottuu tuoksussa ja loppumaussa, muttei onnistu raikastamaan hieman teolliselta maistuvaa kokonaisuutta. Proteiinia tässä maitoproteiinia ja kaakaota sisältävässä pirtelössä on 25 g.

Vertailun edullisin ja väriltään viehättävin tuote, Milbona High Protein Chocolate Drink (3,3 dl / 1,59 e / Lidl) on päivittäistavaraketjun oman tuotemerkin proteiinijuoma. Melko vetinen maku jää valitettavasti jälkeen juoman herkullisen sävyn luomasta ensivaikutelmasta. ”Suklaanmakuiseksi maitojuomaksi” itseään luonnehtivan tuotteen jälkimaussa on myös erikoinen, miltei multainen vivahde, ja nielaisun jälkeen juoma jättää suuhun kalvomaisen tunteen. Ei omaan makuun, joten ostan jatkossa mieluummin muita Milbonan jo hyväksi havaitsemiani tuotteita. Myös suklaa-aromisen juoman proteiinisisältö (10,1 grammaa) on köykäisempi kuin muissa, eikä sitä mainostetakaan isolla pakkauksessa.

Ruotsalainen Barebells Chocolate Milkshake (3,3 dl / 3,95 e / K-Supermarket) oli itsestään selvä valinta tähän testiin, sillä tuotemerkin proteiinipatukat ovat osoittautuneet poikkeuksellisen maukkaiksi. Alku lupaa hyvää: lapsuuden pirtelöt mieleen tuova tuoksu on herkullinen ja houkuttaa maistamaan. Koostumukseltaan soljuva maku lunastaa herkullisessa toffeemaisuudessaan tuoksun lupaukset ja on hienosti tasapainossa – tästä juomasta löytyy jopa raikastavaa hapokkuutta! Jos makeuden tuntua olisi himpun verran vähemmän, tuote olisi täysosuma kategoriassaan. Testin hintavin, mutta ostan toistekin. Ehdoton suosikki Juustoportin kasvipohjaisen proteiinijuoman ohella. Proteiinia tässä Barebellsin herkkupirtelössä on 24 grammaa.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

Varhaisperunasesonki on jo ohitse, mutta hyvää pottua löytää yhä toreilta, ruokapiireistä ja monista marketeista. Perunasta on niin moneksi, että kesäisin se on ruokavalioni kulmakivi.

Mainion saatavuuden ja hinnan ohella puhtaassa maassa kasvanut suomalainen peruna on lähiruokaa parhaimmillaan. Se on ravintorikkaampi hiilihydraattilähde kuin pasta ja riisi, mutta lihottaa vähemmän. Perunalla on luonnollisesti myös näitä pienempi hiilijalanjälki.

Vaikka perunasta saa ihania muuseja, gratiineja ja kiusauksia, etenkin näin kesällä rakastan sitä simppelisti keitettynä tai höyrytettynä – voin, suolan ja tillin kera nautittuna. Myös nopeatekoiset perunasalaatit ovat hellepäivän herkkuruokaa parhaimmillaan.

Maukas, terveellinen kuori

Moni meistä kuorii perunat ennen keittämistä. Itse yleensä vain huuhtelen, sillä kuorissa on ravintoaineita – ja makua! Keitän perunat kuorineen ja vetäisen kuoret irti kypsistä perunoista, jos vetäisen. Tässä reseptissä keitän ja syön perunat pitkälti kuorineen.

Hävikkitietoisessa kotikeittiössä kuorista voi tehdä vaikkapa herkullisia sipsejä uunissa.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

Kun nälkä iskee, itse tehdyt eväsleivät maistuvat vaikka seisaaltaan hotkien. Jos aamulla on kiire, täytä leivät jo edellisiltana, kääri ne kelmuun ja pidä jääkaapissa yön yli. Maku ei heikkene kylmässä, eivätkä leivät vety, kun ne paahdetaan kevyesti pannulla.

Sandwichit, smørrebrødit ja ciabattat ovat tänä päivänä suosittua pikaruokaa, eikä ihme: niiden täytteitä voi varioida mielensä mukaan ja luoda huikeita makuyhdistelmiä helposti. Täytevaihtoehdoissa vain mielikuvitus on rajana!

Eväsleiväksi sopii melkein mikä tahansa leipä, josta saat tarpeeksi kookkaita viipaleita täytteitä varten. Vaikka rakastan ruisleipää, sandwichit teen aina kaura- tai vehnäleivästä.

Sen sijaan, että maksat kaupan – usein kuivakasta – täytetystä patongista rosvohinnan, tee töihin pikalounaaksi omat herkkuleivät, jotka pitävät nälän loitolla ainakin osan päivää.

Muhkeat sandwichit ovat myös retkievästen aatelia. Leipä ei paljoa paina ja kulkee repussa minne vain.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry

”Huvilassa on kivijalka ja viisi hirsikertaa. Kunpa saisin sen pystyyn. Taistelen sen puolesta kynsin ja hampain. Kaipaan päästä rauhaan ja hiljaisuuteen.”

Näin kirjoitti Jean Sibelius ystävälleen Axel Carpelanille helmikuussa 1904, jolloin Jean ja Aino Sibeliuksen kotitaloa Tuusulanjärven rannalle oli rakennettu viisi kuukautta. Työt olivat alkaneet edellisvuoden lokakuussa, ja rinnetontin kalliota räjäytetty dynamiitilla tulevan kuistin tieltä. Näin saaduista luonnonkivistä tehtiin nykyisin kotimuseona toimivan Ainolan kivijalka 120 vuotta sitten.

Sibeliuksen kirjeestä voisi päätellä, että kansallissäveltäjä olisi itse ollut urakoimassa työmaalla, mutta todellisuudessa siellä ahkeroivat muut henkilöt. Säveltäjä itse tietysti sävelsi, matkusti paljon ja vietti taiteiljaelämää, mikä tarkoitti usein kosteita iltoja Kämpissä. Työmaata valvoi lähinnä tulevan huvilan emäntä, eli Aino, ja tämän veli Eero Järnefelt.

Työn tekivät ammattilaiset. Rakennusmestariksi eli ”kympiksi” oli pestattu Rikhard Laine, 27-vuotias Pornaisista kotoisin oleva kirvesmies, joka oli tehnyt vaikutuksen jo edellisenä vuonna taidemaalari Pekka Halosen Halosenniemi-huvilan vastaavana mestarina. Halonen oli itsekin innostunut rakentamisesta, ja jotta voisi olla varma Laineen pätevyydestä, käski tätä paikkaamaan hirren vuoleman. Laine selvisi testistä erinomaisesti, ja maine kiiri Tuusulanjärvellä.

Mestari Laine palkkasi parisenkymmentä työmiestä, joista moni oli sukulaisia Pornaisista. Vaikka Sibeliukselle talon rakennuttaminen oli kallis projekti, työmiesten tienestit olivat maltilliset: tuntipalkka vaihteli 35:n ja 45 pennin välillä, eli nykyrahassa hiukan alle ja päälle kahden euron. Jo aski Matti-tupakkaa maksoi tuolloin 25 penniä. Laineen työmaakirjoista käy ilmi myös muun muassa, että ”Sipeljuksen puutyö alettiin helmikuun 10 päivänä” ja elokuussa päästiin ”trappu- ja permantourakkaan”.

Jeanin kirjeen huoli oli aiheellinen, sillä menestyksestä huolimatta taiteilijaperhe oli usein rahapulassa. Otettiin vekseleitä ja myytiin pilkkahintaan teoksia, kuten Valse Tristen pianosovitus, josta saatiin sata markkaa. Jean oli laskenut kuittaavansa tuntuvan osan rakennuskustannuksista perinnöllään, mutta jo kuuluisan arkkitehdin, Lars Sonckin, suunnittelutyö nieli sen.

Metsän reunustamalle tontille kohosi kansallisromanttinen, pärekattoinen erämaahenkinen huvila, joka sai lautaverhoilun ja tiilikaton vasta myöhemmin. Ensimmäiset viisi kilometriä honkahirsiä hankittiin Suolahdelta Keski-Suomesta. Muut rakennustarpeet löytyivät lähempää, kuten Jokelan Sekatavarakaupan pärenaulat, Jokela Gods och Tegelbrukin tiilet sekä Keravan Höyrymyllyn rivat ja karmit. Tulisijan muurasi Sonckin piirustusten mukaan paikkakunnan tunnettu muurari Grönroos. Säveltäjä itse kuitenkin valitsi – ja nimesi – takan hehkuvan värin, F-duurin vihreän.

Ainolaa esittelee kävijöille nykyään esimerkiksi museon johtaja, Julia Donner. Entisten rakennusmenetelmien toimivuudesta kertoo se, että esiteltävänä on edelleen terve ja hyväkuntoinen talo, jonka sisällä entisten asukkaiden – ja rakentajien – henki elää yhä.

– Ruokasalissa kannattaa tutkia kirveellä veistettyjä hirsiä. Joissain näkyy myös rakentajien lyijykynämerkintöjä.

Lähteet: Rakennushistoriaselvitys (2019), Julia Donner/Ainola

Teksti: Sini Saaritsa, kuvat: Sibelius-museon arkisto