Takaisin

Rakentajan eväät 5/2023

Rakentaja-lehti 18.8.2023

Peruna, kesän ykkössuosikki

Varhaisperunasesonki on jo ohitse, mutta hyvää pottua löytää yhä toreilta, ruokapiireistä ja monista marketeista. Perunasta on niin moneksi, että kesäisin se on ruokavalioni kulmakivi.

Mainion saatavuuden ja hinnan ohella puhtaassa maassa kasvanut suomalainen peruna on lähiruokaa parhaimmillaan. Se on ravintorikkaampi hiilihydraattilähde kuin pasta ja riisi, mutta lihottaa vähemmän. Perunalla on luonnollisesti myös näitä pienempi hiilijalanjälki.

Vaikka perunasta saa ihania muuseja, gratiineja ja kiusauksia, etenkin näin kesällä rakastan sitä simppelisti keitettynä tai höyrytettynä – voin, suolan ja tillin kera nautittuna. Myös nopeatekoiset perunasalaatit ovat hellepäivän herkkuruokaa parhaimmillaan.

Maukas, terveellinen kuori

Moni meistä kuorii perunat ennen keittämistä. Itse yleensä vain huuhtelen, sillä kuorissa on ravintoaineita – ja makua! Keitän perunat kuorineen ja vetäisen kuoret irti kypsistä perunoista, jos vetäisen. Tässä reseptissä keitän ja syön perunat pitkälti kuorineen.

Hävikkitietoisessa kotikeittiössä kuorista voi tehdä vaikkapa herkullisia sipsejä uunissa.

Teksti ja kuva: Sanna Pöyry