Kutominen on sanattoman kansainvälinen harrastus.

Eläköitynyt putkimies Jyrki Lipponen on ehtinyt tehdä kaikenlaista. Yli 40 vuoden työura ja reilut 30 vuotta ay-toimintaa. Harrastuksina valokuvaus, sienestys, maastoretkeily, kajakkimelonta, avantouinti, hiihtäminen, maantie- ja maastopyöräily. Vasta kutominen räjäytti julkisuuspotin. Yle on tehnyt 2 juttua kutomisharrastuksesta, Kotiliesi haastatteli vanttuiden valmistuttua.

– Työurani aikana vain Kansan Tahto haastatteli minua kerran yhden liittokokouksen alla, Lipponen vertaa.

Tämän lisäksi Lipposen harrastuksista on kerrottu Rakentajassa SAK:n valokuvauskulttuuriapurahan tiimoilta. Kutomisessa Lipposen perimmäisenä ajatuksena on se, että käden taitojen perinne siirtyy edelliseltä sukupolvelta eteenpäin.

– Olin päättänyt, että opettelen villasukan kutomisen eläkkeelle jäätyäni. Sitten työnantaja meni konkurssiin, jouduin pakkolomalle ja eläkeputkeen. Päälle tuli vielä korona.

– Ensiksi tein sukanvarren ja sen jälkeen lähdin käymään äidin luona Raumalla. Hän näytti minulle kädestä pitäen kantapään teon.

Kutominen on hyvää ajankulua eläkeläiselle, joka on tottunut tekemään käsillään töitä.

– Kuvioneuleen teossa on paljon samaa kuin putkitöissä. Kalustaessani kylppäriä olin onnellinen, kun putket olivat suorassa. Kuvioneuletta tehdessä tulee hauska tunne, kun se menee nätisti.

Kutoessaan Lipponen kuuntelee äänikirjoja. Ensiksi hän käytti kaikkien äänikirjapalvelujen ilmaistarjoukset. Nyt ovat vuorossa kirjaston äänikirjat. Yle Areenan kunnolliset suomenkieliset tv-sarjat on jo käyty läpi.

– Englantilaisiin rikossarjoihin pitää keskittyä. Niitä seuratessa tulee helposti virheitä. Oikeata pystyy kutomaan, mutta jännässä paikassa pitää lopettaa. Kerran tein vahingossa naisten vanttuisiin miesten peukalon.

Lipponen on hyödyntänyt vanhaa valokuvausharrastustaan ja perustanut Instagramiin jyrkikutoo-tilin, jolla on lähes 2 300 seuraajaa.

– Kun laittaa villapaidan veden päälle, siitä tulee lähes kolmiulotteinen kuva. Islantilaisvilla ei ime vettä, se kelluu vaikka kuinka pitkään.

Kädet puhuvat kielitaidottoman puolesta

Kutominen on kansainvälinen harrastus. Lipposen vävyn kautta avautui mahdollisuus tavata islantilaismummo, joka oli islantilaisvillapaitojen asiantuntija. Kanssakäymiseen ei tarvittu yhteistä kieltä.

– Puhuimme keskenämme käsin ja kuvin. Näytimme toisillemme erilaisia aloituksia. Se oli hauska kohtaaminen, joka näytti kuinka käsityöt yhdistävät ihmisiä.

Lipposella on monta erilaista kudontatyötä käynnissä.

– Teen villapaidan kanssa vaikkapa pipoa ja sukkaa. Kun villapaidan tekeminen kyllästyttää, kudon välillä jotain muuta. 40 senttiä pelkkää oikeata vaatii väliin vanttuun tekoa. Tilaustöitä on nyt reilun kuukauden työskentelyn verran tekemättä.

Tavoitteena on matkalaukullinen kudontatöitä, joita voisi lähteä kesällä myymään Tampereen Sorsapuistoon. Laukku ei tahdo täyttyä, sillä tutut tilaavat niin paljon töitä.

– Tarkoitus on pistää puistossa samalla putkipihdit myyntiin. Niillä on jo tienattu eläkerahat. Kutominen on tuonut uusia ulottuvuuksia elämään.

Toinen vaihtoehto kutomiselle olisi ollut puutyöharrastus, mutta tarvittavat työstökoneet eivät mahdu tamperelaiskaksioon.

– Minulla on nojatuoli, joka pitäisi verhoilla ja sisuskalut korjata. Opettelen vielä senkin homman, Lipponen uhkailee.

Juna- ja lentomatkoilla kutominen on hyvää ajankulua.

– Kutominen tekee hyvää aivoille. Opettelet koko ajan uutta. Aluksi ohjeen lukeminen on ihan hebreaa. Sitten siihen pääsee pikkuhiljaa sisälle ja hoksaat sen kuvion. Joillakin kielen opiskelu ajaa saman asian, mutta minulle kielet eivät tartu päähän.

Parecon Finlandin ja Antti Jauhiaisen mielestä politiikkaa ja taloutta on muutettava vastaamaan paremmin tämän päivän haasteisiin.

Suomessa on monien kansainvälisten vertailujen mukaan turvallista elää, yrittäminen helppoa ja luotettavat viranomaiset.

– Nämä ovat asioita, joista muualla vasta haaveillaan. Tästä syystä Pohjoismaat olisi se paikka, jossa voitaisiin mennä vielä pidemmälle, Parecon Finlandin perustajajäsen, luokanopettaja Antti Jauhiainen unelmoi.

Jauhiainen haluaa siirtyä nykyisestä talousjärjestelmästä osallisuustalouteen, mikä tarjoaisi yksittäiselle ihmiselle suuremman vaikutusmahdollisuuden työhönsä ja asuinalueeseensa. Asuinalueen tai kaupunginosan asukkaat päättäisivät enemmän oman koulun, terveyskeskuksen tai kirjaston toiminnasta.

Päätöksentekoa ei olisi myöskään rajattu pelkästään kunnalliseen lähidemokratiaan, vaan asukkaat voisivat saada enemmän valtaa myös kaavoitukseen, tiehankkeiden suunnitteluun ja pitkän aikavälin kehitystyöhön.

– Osallisuustaloudessa etsitään yhteisöille ja asuinalueille eri periaatteella toimivia tapoja kuin kapitalismissa tai keskusjohtoisissa suunnitelmatalouksissa ohjata omaa talouttaan ilman, että pääoma tai poliitikot määräävät kaikesta.

Vanhoista talousmalleista osuuskunta muistuttaa eniten osallisuustaloutta. Ilmastonmuutos on yksi uuden talousopin vauhdittaja. Tällä hetkellä ympäristön tuhoutumisen kustannukset eivät mene suoraan tuotantohintoihin, vaan ongelmaa yritetään ratkoa esimerkiksi haittaveroilla.

– Ympäristövaikutukset voisivat olla sisään rakennettuina hinnoissa.

Työpaikkademokratia kuuluu olennaisena osana osallisuustalouteen.

– Työpaikoilla voi olla johtajia, mutta vallan rajat on määriteltävä etukäteen ja olla sovittavissa uudelleen, Jauhiainen visioi.

Pitkäjänteistä vapaaehtoistyötä

Parecon Finland toimii lähinnä vapaaehtoisvoimin ja omakustanteisesti.

– Näemme itsemme kirittäjinä. Haluamme pitää käynnissä antikapitalistista keskustelua ja tuoda varteenotettavia vaihtoehtoja. Talouskeskustelu on usein hyvin lyhyen aikavälin keskustelua. Sama ongelma on myös poliitikoilla.

Jauhiainen ei usko, että talouden muuttamisessa olisi olemassa helppoja oikoteitä.

Taloustieteessä tutkitaan yhteiskuntaa yleensä isojen kokonaisuuksien, kuten valtion tai yritysten vinkkelistä.

– Tuomme keskusteluun työntekijän näkökulman sekä yhtymäkohtia talouden ja demokratian välille.

Demokraattinen talous ei ole mikään uusi ihanne, mutta Jauhiainen uskoo osallisuustalouden tuovan siihen tuoreita näkemyksiä.

– Teemme paljon yhteistyötä yhdysvaltalaisen taloustieteilijä Robin Hahnelin kanssa.

Hahnel on yksi osallisuustalouden teorian ensimmäisistä kehittäjistä. Yhteistyö on poikinut muun muassa Hahnelin teosten ja muiden taloustieteellisten artikkeleiden suomennoksia sekä tilaisuuksia muun muassa useiden yliopistojen kanssa. Parecon Finlandin Joona-Hermanni Mäkinen on vetänyt työpajoja myös Rakennusliiton kursseilla. Yhdistys on mukana perustamassa perustamassa The Participatory Economy Project -instituuttia Britanniaan.

Asuntoja vai kauppakeskuksia?

Vaikka yhteiskunnan muutosprosessit ovat yleensä hitaita, Jauhiaisella on myös lista nopeasti toteutettavista asioista. Yksi niistä on veroprogression vahvistaminen. Toinen helposti ratkaistava ongelma on listaamattomien osakeyhtiöiden verokohtelu.

– Suomessa on paljon pöytälaatikkofirmojen verotukseen liittyvää kikkailua. Ne ovat syntyneet lainsäädäntöön noin 20 vuoden aikana ja niitä on perusteltu maiden välisellä verokilpailulla, Jauhiainen löytää.

Julkisen sektorin vahvistaminen sekä pitkäaikaiset infrastruktuuri- ja ympäristön ennallistamisprojektit ovat myös Jauhiaisen pikalistalla.

– Sijoittajia ajatellen meidän pitäisi tehdä pitkiä, 12–16 vuoden investointiaikajänteitä. Rahoittajat voisivat luottaa siihen, että teemme lupaamme siirtymän.

Pitkät infralainat ovat vanha keksintö. Vuonna 2015 uutisoitiin vuonna 1648 liikkeelle lasketusta hollantilaisesta padonrakennuslainasta, josta maksettiin vieläkin vuosikorkoa. Omistamiselle ja pääomalle on paikkansa tulevaisuudessakin.

– Pääoman ja yksityisen omaisuuden vahvalle suojalle on hyvät syyt. Se mahdollistaa neuvottelun ja estää loputtoman riitelyn. Samanlaiset säännöt pitäisi pystyä luomaan myös yhteisomistukselle, mutta se on jäänyt tekemättä. Lainsäädäntömme on nyt vanhanaikaisesta maatilkkujen maailmasta, Jauhiainen kiteyttää.

Rakennusalaa Jauhiainen seuraa erityisesti helsinkiläisen asuntopolitiikan kautta.

– Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen rakentamiseen on lapattu hirveästi rahaa sijoittajien kautta. Se on tuonut talouteen esimerkiksi suuria ostoskeskusprojekteja, koska ne miellyttävät sijoittajia. Miksi emme ole keskustelleet siitä, että meidän koulumme remontti viivästyi 10 vuotta, vaikka sen hinta on aivan mitätön sijoittajien hankkeisiin verrattuna?

– Meillä voisi olla Helsingissä demokraattisempi keskustelu siitä, että olisiko saudisijoittajia miellyttäville megahankkeille vaihtoehtoja.

Pitkän aikavälin lopputuloksena voisi olla asukkaiden kannalta mukavampi, palveluiltaan toimivampi kaupunki.

– Tulevaisuudessa rakentamisessa on otettava tarkemmin huomioon kustannukset, energian käyttö ja raaka-aineiden tarkka arviointi.

Teksti: Jukka Nissinen Kuvat: Antti Kirves

Tarja Mäki vertaa hyvää perehdyttämistä isälliseen huolenpitoon.

Mittaviiva Oy:n tutkimusjohtaja Tarja Mäki tietää tutkimuksen kautta mikä rakennustyömaiden perehdyttämisessä olisi kuuminta kamaa.

– Perehdytettävät työntekijät kaipaavat erityisesti työmaan maantieteen esittelyä. He tietävät jo ennestään kypärän käytön, suojavaatetuksen ja 1 000 muuta työturvallisuusasiaa, mutta uusi työmaa on heille tuntematon maaperä, Mäki kiteyttää.

– Hyvääkin perehdyttämistä tehdään. Silloin kierretään työntekijän kanssa työmaa ja katsotaan mistä tehdään siirrot, missä on parkkipaikat ja sosiaalitilat.

Kunnollinen perehdyttäminen mahdollistaa Mäen mukaan hyvän yhteistyön mestalla. Se takaa rakennusurakan sujuvuuden ja luo perusteet turvalliselle työnteolle. Mäki muistuttaa, että rakennusalalla on vahva puheeseen perustuva kulttuuri.

– Yhtään työmaata ei ole koskaan johdettu aanelosilla. Kaikki täsmentäminen ja viime hetken ohjaaminen tehdään keskustelemalla ja ongelmia ratkaisemalla.

Hautausmääräraha vai turvallinen työmaa?

Mäki kuvaa työturvallisuuden kehitystä Bradleyn käyrän avulla. Alimmalla tasolla työturvallisuuskulttuuri perustuu lähinnä sattumaan ja tapaturmat nähdään väistämättömänä osana jokapäiväistä työtä.

– Radikaali esimerkki menneiltä vuosikymmeniltä tällaisesta kulttuurista on se, että budjettiin varattiin määräraha hautajaisia varten. Emme enää elä tätä aikakautta.

Nykyisin työmailla eletään pääasiassa valvontakulttuurin vaiheessa.

– Kaikilla on tiedossa, miten pitää toimia. Siitä huolimatta turvallisuus perustuu siihen, että valvojat kulkevat perässä katsomassa miten työntekijät toimivat työmaalla. Tämä on kestämätön tilanne, sillä siihen ei ole koskaan riittävästi resursseja.

Seuraavalla tasolla Bradleyn käyrällä ammattilaiset ymmärtävät työturvallisuuden tärkeyden ja käyttävät tarvittavia suojaimia ja turvallisia työvälineitä ilman erillistä holhousta. Työtapaturmat vähenevät merkittävästi.

– Tämä ei ole vielä se paras tilanne. Seuraavalla tasolla tapaturmat vähenevät dramaattisesti, Mäki kertoo.

– Ammattilaiset huolehtivat silloin oman turvallisuutensa lisäksi ympäristöstään. Kun he näkevät jonkun ottavan turhia riskejä, he puuttuvat siihen heti. Tämä tuntuu utopialta, mutta olen tutkimushaastatteluissa löytänyt ryhmän, joka jo tekee tätä työtä. He ovat pääurakoitsijoiden kokeneet omat työntekijät. He edustivat pääurakoitsijan yrityskulttuuria. Heillä ammattilaisuuteen liittyy vastuunkanto. Meidän työmaallemme kukaan ei kuole.

Tällaisia yhteisen vastuun kulttuurin yrityksiä löytyy erityisesti maakuntien rakennusyritysten joukosta.

– Tällaista kehitystä haluan olla tutkijana kannustamassa, sillä se tuottaa kaikille hyvää.

Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen Kuva: Antti Kirves

Poikkeuksellinen energiatalvi kirittää energian säästämistä Suomessa.

Motivan energiatehokkuusyksikön johtavan asiantuntijan Harri Heinaron työpäivät ovat viime aikoina kuluneet tehokkaasti energia-asioiden parissa.

– Suomessa on tehty pitkään energiansäästötyötä, mutta nyt mietitään, voidaanko vielä kiristää pikkuisen. Nyt mietitään myös sähkökatkoihin varautumista. Sitä ei ehkä ole kaikissa kiinteistöissä mietitty loppuun asti, miten kaikki talotekniset järjestelmät käynnistyvät sähkökatkon jälkeen, Heinaro huomauttaa.

Rajusti kohonnut energian hinta voi viedä pienyrityksiä konkurssiin. Velkaisten kuntien kiinteistöjen käyttökustannukset ovat ampaisseet pilviin muutamassa kuukaudessa.

– Miten tämä kerrotaan kiinteistöjen käyttäjille, jotta he käsittävät miksi energiatehokkuuteen liittyvät toimet ovat tässä tilanteessa tärkeitä. Kaikki miettivät oikeita toimenpiteitä ja niiden ajoitusta, Heinaro valottaa työsarkaa.

Motivan rooli on valtion kestävän kehityksen yhtiönä tuottaa tietoa energiansäästöstä kuluttajille, julkisyhteisöille ja yrityksille. Julkisuudessa tämä näkyy esimerkiksi 10. lokakuuta käynnistyvässä  Astetta alemmas -energiansäästökampanjan muodossa.

– Kampanjan ajatus on mitä helppoja toimia kuluttaja voi tehdä sähkön säästämiseen ja kulutusjoustoon liittyen, Heinaro kertoo.

Yritykset ja työyhteisöt ovat myös mukana kampanjassa tekemällä omia energiansäästöratkaisuja ja kertomalla niistä. Mukaan on ilmoittautunut jo lähes 230 yhteistyökumppania. Heinaron mukaan helppojakin säästökohteita on vielä olemassa.

– Osa yrityksistä, kiinteistön omistajista ja kunnista on tehnyt järjestelmällistä työtä energian säästämiseksi. Sen lisäksi löytyy vielä helppoja säästökohteita, kun toimenpiteitä lähdetään perkaamaan entistä tarkemmin. Katsotaan säädöt ja asetukset kohdalleen, minkä jälkeen niitä seurataan jatkuvasti.

Suomalainen energiatuotannon paletti on kohtuullisen hyvin hajautettu, ainoastaan sähkötuotannossa pelätään ensi talvena riittävyysongelmia. Onneksi Olkiluoto 3:n testauksesta on kuultu hyviäkin uutisia.

EU-rahaa energiainvestointeihin

Hallituksen budjettiriihestä ei vielä haastattelua tehdessä ollut tarkempia tietoja mahdollisista energiainvestointien tukitoimista. Suomi on mukana EU:n investointirahaston InvestEU-takausohjelmassa, jonka kautta saadaan pk-yritysten, kotitalouksien ja asunto-osakeyhtiöiden puhtaan teknologian investointeihin 700 miljoonaa euroa.

– Lainatakaus tulee pankkien käyttöön vuonna 2023. Tällä hetkellä on jo haasteena miten huonossa jamassa olevat asunto-osakeyhtiöt tai omakotitalojen omistajat saavat lainaa energiaremonttien toteuttamiseen.

Energiaremontteja voi hankaloittaa osaajapula, joka ulottuu suunnittelijoista laitteiden asentajiin asti.

– Lämpöpumppualalla on osaavista asentajista on pula muun muassa eläköitymisen ja suuren kysynnän takia. Suunnittelijoita kaivataan etenkin pientalopuolelle.

Teksti: Jukka Nissinen Kuva: Antti Kirves

Ihminen heikentää luonnon monimuotoisuutta.

Juha Kauppinen on aiemmin kirjoittanut reportaasikirjan Talvivaarasta, matkastaan luonnonsuojelijaksi ja Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista -tietokirjan. Tuorein kirja Monimuotoisuus – Lyhyt oppimäärä ilmestyy alkusyksystä. Teokseen voi tutustua myös äänikirjana syksymmällä. Pitempikin Monimuotoisuus-kirja on löytänyt yleisönsä, sillä siitä on otettu jo 4. painos.

– Uuden kirjan ajatuksena on kirjoittaa niin lyhyesti, että se sopii nuorille ja muille kiireisille. Se on kompakti kertomus siitä, mitä luonnon monimuotoisuus on ja miten se häviää. Kirjan viimeisessä luvussa kerrotaan mitä nyt pitäisi tehdä.

Yksinkertaistettuna luonnon monimuotoisuus on syntynyt vastauksena erilaisiin elinolosuhteisiin ja -ympäristöihin maapallolla.

– Yksi kirjan keskeisistä käsitteistä on kirotut olosuhteet. Olosuhteet synnyttävät eliölajit ja myös hävittävät ne olosuhteiden muuttuessa.

Luontaisesti olosuhteiden muutos on yleensä hidas prosessi. Ihminen muuttaa tällä hetkellä maapalloa niin nopeasti, että lajien sukupuuttotahti kiihtyy. Samalla monimuotoisuus vähenee.

– Ilmastonmuutos on myös mukana kirjassa, Kauppinen lupaa.

Ilmaston lämpenemisen ääri-ilmiöistä kertovat uutiset Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta ovat taas loppukesästä täyttäneet uutismedian. Kauppisen mukaan ilmastopäästöjä on ruvettava vähentämään heti.

– Yhteiskunnat on rakennettava niin, että monimuotoisuutta tuhotaan mahdollisimman vähän.

Kauppisen mukaan jotain tullaan väkisinkin menettämään luonnosta, mutta suurin osa on vielä mahdollista säilyttää.

– Suomen valtion olisi mahdollista tehdä paljon, mutta on harmillista kuulla Suomen yrityksistä torpata unionissa ympäristöaloitteita. EU olisi iso peluri maailmassa, jos EU rakennettaisiin edellä kuvatulla tavalla. Jos rajoille tulisi hiili- ja monimuotoisuustullit, sillä olisi kyllä merkitystä.

Suomikin voisi toimia päänavaajana ja esimerkin näyttäjänä. Se helpottaisi ilmastoimia myös muissa maissa.

Kuluttaja päättää, yhteiskunta ohjaa

Miten yksittäinen ihminen voi pelastaa luontoa?

– Kaiken ytimessä on se, että ostaa tavaroita mahdollisimman vähän, mahdollisimman harvoin ja käyttää niin pitkään kuin mahdollista.

– On asioita, joille yksilö ei voi mitään. Tarvitaan myös rakenteellisia muutoksia ja yhteiskuntaa muuttavaa politiikkaa.

Yhteiskunnan pitäisi lisäksi ohjata ja tarvittaessa pakottaa vähentämään merkittävästi luonnonvarojen käyttöä.

– Monimuotoisuuden vähenemiseen, elinympäristöjen pirstoutumiseen ja lajien katoamiseen ylivoimaisesti tärkein syy on luonnonvarojen käyttöönotto. Se on yksinkertaista matematiikkaa, sillä luonnon rikkaita, elinvoimaisia ekosysteemejä voi olla olemassa vain sellaisissa paikoissa, joita ihminen ei ole ottanut omaan käyttöönsä. Harvinaisia poikkeuksia tästä ovat niityt ja kedot.

Kauppisen mukaan ihmisten tilalle tuomat ekosysteemit ovat heikompia ja vähälajisempia.

Kauppinen ei väheksy yksittäisen ihmisten tekojen merkitystä.

– Historiassa on paljon esimerkkejä, joissa ihmiset toimivat yhdessä väkivallattomasti yhteiskunnallisen muutoksen eteen.

Kauppinen ei haikaile paluuta menneeseen, vaan hakee uudenlaisen edistyksen löytämistä.

Teksti: Jukka Nissinen Kuva: Roni Rekomaa

Vuodesta 2003 järjestetyt Maskaritreffit olivat 2 vuotta pakollisella koronatauolla, mutta lauantaina 14. toukokuuta päästiin jatkamaan perinnettä. Turun Maalarikillan ja Maalarimestariyhdistyksen järjestämille Maskaritreffeille osallistui 70 henkeä yhdessäolon ja leikkimielisen kisailun merkeissä.

Maskaritreffien pukukoodi on valkoiset maskarit, joilla viestitetään ulkomaalauskauden alkamista keväällä.

– Monille meistä se tarkoittaa tietysti enemmän työtä ja sen myötä myös turvaa tulevaisuudelle, Turun maalarimestariyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Lainio muistutti tilaisuuden avajaissanoissaan.

Tapahtuma käynnistyi Rettigin palatsia vastapäätä sijaitsevasta maalarimestari Samuel Koskisen talosta. Kulttuurihistoriallisesti arvokas kiinteistö on Turun Ammattiopistosäätiön ja Maalarimestariyhdistyksen omistuksessa. Maskaritreffien ulkoilmatapahtuma järjestettiin Aurajoen rannassa.

Vuonna 2003 Turun Maalarikillan alulle paneman tapahtuman avulla maalarit haluavat nostaa ammattinsa mainetta ja muistuttaa turkulaisia, että maalareiden paras työkausi on alkamaisillaan.

Vaikka Ukrainan hätä vie kaiken huomion, suomalaiset perheet tarvitsevat myös apua.

Vuonna 2008 muutama äiti, mukaanlukien Tiina Nummenmaa ja Laura Kivimäki olisivat halunneet auttaa lähiseudun vähävaraisia perheitä, mutta oikeanlaista kanavaa avun toimittamiselle ei löytynyt.

– He yhdistivät voimansa ja järjestivät vaatekeräyksen. Tavaraa tuli yli odotusten, Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kertoo yhdistyksen alkuhetkestä.

Varsinainen yhdistys perustettiin keväällä 2009. Tänä päivänä Hopen toiminta kattaa 20 suurinta kaupunkia. Viime vuonna apua sai reilut 9 200 perhettä. Apua saaneiden lasten määrä nousi yli 22 400 lapseen. Lähes puolet apua tarvitsevista lapsista asuu pääkaupunkiseudulla.

– Yhdistyksen aloittaessa lapsiperheköyhyydestä puhuttiin paljon vähemmän. Nyt ongelma tunnistetaan ja tunnustetaan yhteiskunnallisena ilmiönä, Hostila sanoo.

– Me emme voi ratkaista köyhyysongelmaa. Se ratkaistaan aivan muissa pöydissä. Haluamme lievittää köyhyyden vaikutuksia yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Hope ry tekee yhteistyötä virallisen sosiaalityön kanssa.

– Meille ohjataan julkisen puolen asiakkaita esimerkiksi silloin, kun perheen toimeentulotuki ei riitä.

Tärkein auttamismuoto on tavara- ja vaatelahjoitukset. Yhdistyksen laskelmien mukaan heidän kauttaan välitetään 4 miljoonan euron edestä vaatteita ja muuta tavaraa avunsaajille.

– Tuemme myös lasten harrastuksia ja vapaa-ajan elämyksiä. Harrastustuki on kasvanut viime vuosina.

Hope järjestää vuosittain Toivon päivän kampanja touko-kesäkuun vaihteessa. Kampanjan avulla toteutetaan nuorten erilaisia haaveita.

– 12–17-vuotiaat nuoret toivovat esimerkiksi polkupyöriä ja mahdollisuutta ostaa vaatteita itselleen. Nuoriso jää vähän sivuun meidän perustoiminnassamme harrastustoiminnan tukemista lukuun ottamatta, Hostila sanoo.

Keväällä on aina lahjoitustavaran kierrossa pieni notkahdus, jota koronapandemia on pahentanut. Tänä keväänä etenkin pääkaupunkiseudulla tavaralahjoituksia on tullut paljon somejulkisuuden ansiosta. Yhdistysten vapaaehtoiset ovat kehitelleet myös uusia avustusmuotoja.

– Kun korona sulki toimipisteemme, rupesimme toimittamaan ruoka-apua. Se oli meille aivan uusi avustusmuoto, Hostila kertoo.

Ostokorttien jakaminen oli mahdollista yritysten tuen ansiosta. Perheet voivat valita juuri niitä tuotteita, joita tarvitsevat.

Köyhyyteen kuuluvat häpeän ja ulkopuolisuuden tunteet.  Köyhyys voi viedä toimintakyvyn niin heikoksi, että avuntarvetta kartoittavan nettilomakkeen täyttäminen voi tuntua mahdottomalta. Maailma on muuttunut parin viime vuoden aikana melkoisesti ja auttamiseen on kehitettävä uusia tapoja.

– Monet ilmiöt koskettavat taloutta ja ne heijastuvat perheisiin. Olemme pohtineet miten bensan hinta vaikuttaa palveluiden saavuttavuuteen maakunnissa.

Hope pyörii lähes täysin vapaaehtoisvoimin. Yhdistyksellä on vain 2 vakinaista työntekijää sekä muutamia tukityöllistettyjä pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.  Vapaaehtoistyöntekijöitä on 630 henkeä. Hostila on ollut perustamassa Hämeenlinnan paikallistoimintaa vuonna 2011. Kimmoke vapaaehtoistyöstä tuli neuvolassa luetusta, Hopesta kertovasta lehtiartikkelista.

– Työni on vapaaehtoisten tukemista ja auttamista ympäri Suomea.

Teksti: Jukka Nissinen Kuva: Antti Kirves

Jari Styrmanilla ei ole vapaa-ajan ongelmia. Kaikki aika menee maanpuolustustyöhön.

Siilinjärven Lujabetonin prosessinhoitaja Jari Styrman viihtyy suojavaatteissa myös vapaa-ajallaan. Työpäivän päätyttyä sellaiset lyhenteet kuin MPK, RUL ja RES ovat reservin luutnantti Styrmanille tuttua kauraa. Reserviläistoiminta vie lähes kaiken vapaa-ajan.

– Parhaimmillaan minulla saattaa viikossa olla vain yksi päivä ilman kokouksia tai muita reserviläistapahtumia Styrman kertoo kalenteristaan.

– Tämä on vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Harrastuksena se on halpa, sillä siitä pikemminkin maksetaan. Puolustusvoimien varusteet minulla on ollut kuitilla maakuntakomppaniaan kuulumisesta lähtien yli kymmenen vuotta.

Varusmiespalveluksen jälkeen moni on sitä mieltä, että inttiin päin ei lorotella edes keltaista nestettäkään.

– Olen aina ollut isänmaallinen ja minulla on ollut korkea maanpuolustustahto.

Styrman olisi varusmiespalveluksen jälkeen halunnut jopa värväytyä töihin Karjalan lennostoon, mutta maavoimien koulutustausta saattoi olla esteenä alikersantin työllistymishaluille.

Nuoruuden ruuhkavuodet veivät sen jälkeen Styrmanilta lähes kaiken liikenevän ajan, joten maanpuolustusharrastus jäi taka-alalle.

 – Vuonna 2004 kuulin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen, MPK:n, toiminnasta. Näitä maanpuolustusjärjestöjä tuli sitten aina yksi kerrallaan lisää. Maakuntajoukoissa olin 14 vuotta.

Varusmiesalikersantista on sukeutunut reservin luutnantti ylennysten ja Reserviupseerikoulun täydennyskurssin kautta.

– Valmistuin täydennyskurssin priimuksena ja minut palkittiin myös Kunnon kuoma -stipendillä.

Styrman huomasi betonilaboranttikoulutuksessa, että lukuhommat sujuvat. Laborantin pätevyys tuli täysillä pisteillä ja se nosti sen verran itseluottamusta, että RUK:n kurssille hakeminen ei tuntunut mahdottomalta ajatukselta.

Kuntoa koetellaan etämarsseilla

Stryman on tällä hetkellä muun muassa Pohjois-Savon Reserviläispiirin ja Siilinjärven Reserviupseerikerhon puheenjohtaja sekä toimiin useiden järjestöjen hallituksissa ja työryhmissä. Lisäksi Styrman on aktiivisesti mukana myös veteraani- ja perinnejärjestöjen sekä Vapaaehtoisen pelastuspalvelu Vapepan toiminnassa.

 – Siilinjärven Reserviupseerikerho on valittu viiden vuoden sisällä jo kolmesti Pohjois-Savon Reserviupseeripiirin aktiivisimmaksi kerhoksi.

Tänä vuonna Styrman on pohjoissavolaisten reserviläisten maastovaelluksen eli Sandels-jotoksen johtaja ja ensi vuonna hän johtaa valtakunnallista Syysjotosta. Styrmanin tehtäväkuvaan kuuluu myös maakuntajoukkojen kouluttaminen. Erityisesti ase- ja ampumakoulutus ovat Styrmanin erityisosaamista, jota kaivataan niin puolustusvoimien kuin myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen harjoituksissa.

Kuntokin on pysynyt kohtuullisena, etenkin maakuntajoukoissa. Cooperin testissä pitää jolkotella vähintään 2 600 metriä

 – Kun on puheenjohtajana monessa järjestössä, on näytettävä myös esimerkkiä.

Koronapandemia on tuonut reserviläisliikuntaan uutuutena etämarssin. Jokakesäinen Njimegenin marssi Alankomaissa on ollut katkolla 2 vuoden ajan ja nelipäiväinen marssitapahtuma on korvattu etämarsseilla.

– Olen molempina vuosina marssinut 100 kilometriä 4 päivän aikana.

Ampumaradoilla on nyt ruuhkaa

Reserviläisten ampumaharjoittelu on vaikeutunut ampuma-aselakien tiukentumisen ja ampumaratojen koventuneiden lupavaatimusten myötä. Vuonna 2019 pitkät yli 10 patruunan lippaan ja lyhyet yli 20 patruunan lippaan puoliautomaattiaseet määriteltiin erittäin vaarallisiksi aseiksi. Pitkille lippaille oli haettava erillinen lupa. Pohjois-Savossa tuttu ampumarata jouduttiin sulkemaan maanomistajan päätöksen takia. Korvaavan radan rakentamisesta on käyty alustavia neuvotteluja Siilinjärven päättäjien kanssa. Nyt poliittisilla päättäjillä on vahva halu edistää reserviläisten ampumaharrastusmahdollisuuksia.

– Järjestämme reservipiirien yhteisiä viikkoammuntoja ympäri Pohjois-Savoa. Meillä on penkat aina täynnä ja omaa ampumavuoroa joutuu usein jonottamaan. Ampumakalusto ja patruunat eivät tahdo riittää.

Erilaisiin reserviläisjärjestöihin ja Maanpuolustuskoulutus MPK:n kursseille on ollut viime aikoina tungosta.

– Tänä vuonna pelkästään Reserviläisliiton jäseneksi on liittynyt jo yli 7 400 henkeä, kun viime vuonna vastaavassa ajassa liittyi reilut 1 000 jäsentä. Pohjois-Savon Reserviläispiiriin tuli viime vuonna 184 uutta jäsentä. Tänä vuonna on uusia jäseniä hyväksytty jo 318, Styrman kertoo.

Työnantaja on suhtautunut erittäin myönteisesti Styrmanin maanpuolustusharrastukseen.

 – Lujabetoni on hyvin maanpuolustushenkinen työnantaja. Työvuoroja on päässyt muuttamaan, jotta pääsee harjoituksiin.

 Styrman on viihtynyt Lujabetonilla lähes 34 vuotta.

– Muistan hyvin, kun aloitin Lujabetonilla. Se oli perjantaina 13. toukokuuta 1988. Aluksi työskentelin muottikirvesmiehenä ja valumiehenä. Vuonna 2002 minua kysyttiin valmisbetoniasemalle prosessinhoitajaksi.

Siilinjärven Lujabetonin työllisyystilanne on ollut hyvällä mallilla lukuun ottamatta 1990-luvun alun suurlamaa.

 – Silloin oli muutamana vuotena pakkolomia. Itsekin olin pahimmillaan puoli vuotta työttömänä.

Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen

Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK järjesti huhtikuun toisena perjantaina Helsingissä Pelin hinta -seminaarin. Siinä käsiteltiin siirtotyöntekijöiden ihmisoikeuksia jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen järjestäjämaa Qatarissa.

Paikalle oli saatu muun muassa rakentajien maailmanjärjestön BWI:n pääsihteeri Ambet Yuson, entinen ammattilaisjalkapalloilija Timo Furuholm, Suomen Jalkapalloliiton puheenjohtaja Ari Lahti, jalkapallon Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Panu Autio sekä Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n hallituksen jäsen Hanna Repo Jamal.

Urheilija saa puhua politiikasta

Entinen FC Interin kapteeni Timo Furuholm on pitkään ottanut kantaa jalkapallon ja ihmisoikeuksien suhteeseen.

– Tykätään puhua jalkapallon arvoista, siitä, miten se tuo ihmisiä yhteen välittämättä heidän taustastaan tai ihonväristään. Ikävä kyllä voi todeta, että aina välillä nuo arvot hautautuvat todellisuuden alle. Qatarin kisat on äärimmäinen esimerkki tästä. Ihmisoikeudet myytiin eniten tarjoavalle, Furuholm totesi.

Furuholm muistutti, että urheilu on politiikkaa.

– Urheilu on kiinteä osa yhteiskuntaa ja siinä heijastuvat yhteiskunnan ongelmat. Urheilu on aina myös vaikuttamista ja siksi sillä on vastuunsa. Qatarin tapauksessa Fifa ei ole sitä vastuuta kantanut.

Furuholm myös muistutti myös siitä, että kisojen rakentajat vaarantavat terveytensä tekemällä ylipitkiä päivä pienellä palkalla vaarallisessa ympäristössä, jotta pallo voi pyöriä ja peli alkaa hienoilla stadioneilla talven koittaessa.

– Heitä ei edelleenkään kohdella niiden arvojen mukaan, joista jalkapallon parissa paljon puhutaan.

Ari Lahti, Panu Autio ja Hanna Repo Jamal olivat osallistujina paneelikeskustelussa, jossa pohdittiin urheilutoimijoiden roolia ihmisoikeuskysymyksissä. Keskustelu on muuttunut vahvasti viiden vuoden takaisesta ”urheilijoiden ei pidä sotkeentua politiikkaan” -asenteesta käsittelemään enemmän sitä, mitä toimijat voivat oikeasti tehdä saattaakseen ihmisoikeuskysymykset vahvemmin osaksi esimerkiksi urheilutapahtumien järjestämistä aina kisamaavalinnoista painostustoimenpiteisiin.

6 kuukautta aikaa

– Vuonna 2010 Fifa antoi jalkapallon MM-kisat Qatarille, vaikka koko Persianlahden alueella on valtava siirtotyöläisten hyväksikäyttöongelma. Qatarissa on maan omia kansalaisia noin 300 000 ja siirtotyöläisiä 2 miljoonaa, BWI:n pääsihteeri Ambet Yuson kertoi.

Näistä kahdesta miljoonasta siirtotyöläisestä yksi miljoonaa on rakentajia, joista osa rakentaa MM-kisojen stadioneita ja muuta kisoihin liittyvää infraa. Työntekijöiden surkeisiin olosuhteisiin alettiin kiinnittää huomiota jo 2010-luvun alussa, mutta edelleen tilanne on huono.

– He työskentelevät jopa 50 asteen lämpötilassa, heitä kuolee onnettomuuksissa, heidän passinsa on takavarikoitu, he asuvat 50 000 ihmisen työleireillä kaupungin ulkopuolella 10–20 ihmistä samassa huoneessa, ravinto on heikkoa ja palkanmaksussa ongelmia, Yuson kuvaa.

BWI ja SASK ovat työskennelleet jo usean vuoden ajan olosuhteiden parantamiseksi. Hyvääkin kehitystä on saatu aikaan, vaikka varsinainen ammattiyhdistystoiminta maassa onkin kielletty lailla.

– BWI ja SASK ovat päässeet paikallisten viranomaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa tarkastamaan 27 työmaan olosuhteet. Nyt esimerkiksi näillä työmailla työt pitää lopettaa kuumimpaan aikaan keskipäiväksi, työnantajien pitää tarjota sellaiset työvaatteet, joissa on viileä työskennellä, asumisolosuhteet ovat väljentyneet niin, että yhdessä huoneessa on enää 4 ihmistä ja näillä työmailla palkat maksetaan ajoissa, Yuson kertoo.

Qatarissa on myös kansainvälisen painostuksen takia tehty muutoksia lainsäädäntöön. Niin sanottua kafala-järjestelmää on purettu, eli työntekijä pystyy periaatteessa vaihtamaan työnantajaa, jos hän ei ole tyytyväinen työpaikkaansa.

– Ongelma on uuden lainsäädännön toimeenpano ja valvonta. Muutoksia on tehty, mutta se ei näy käytännössä. Jos ministeriöllä ei ole voimaa toimeenpanna lainsäädäntöä ja rankaista sen rikkojia, muutos ei ole kovin tehokas.

Yusonin mukaan nyt eletään kriittisiä hetkiä; kisoihin on enää 6 kuukautta aikaa. Kaikki todelliset muutokset on saatava tehtyä ennen kuin kisat on pidetty ja maailman valokiila siirtyy pois Qatarista.

– Mikään ei enää etene sen jälkeen. Tällä hetkellä tavoitteena on perustaa Qatariin siirtotyöntekijöiden keskus, josta he voisivat saada apua ongelmiinsa. Tätäkään ei ole kovin helppo saada aikaan.

Yuson on kuitenkin toiveikas.

– Viime vuosien aikana jalkapallon pelaajat ovat lähteneet voimakkaasti mukaan puhumaan Qatarin olosuhteista. Myös Fifassa on tapahtunut muutoksia; sillä on nykyään riippumaton ihmisoikeuksien neuvottelukunta, joka on jo vaikuttanut tulevaien kilpailupaikkojen valintaan.

Rakennusliitto on mukana ihmisoikeustyössä Qatarissa sekä SASK:n että BWI:n kautta.

Teksti: Johanna Hellsten, kuvat: Lassi Kaaria