Takaisin

Rajat syytä pitää suljettuna toistaiseksi

Terveysturvallisuuden tulee olla tärkein määräävä tekijä, kun valtioneuvoston suunnitelmaa koronarajoitusten purkamiseksi toteutetaan. Liian varhainen työmatkaliikenteen avaaminen vaarantaisi jälleen rakennustyötä tekevien terveyden ja hengen. 

– Rakennustyömaiden äärimmäisen paha koronatilanne on rajoitusten ansiosta saatu painettua paremmalle tasolle. Työmailla paljastuu kuitenkin säännöllisesti jopa useiden kymmenien tartuntojen ketjuja. Tilanne on siis edelleen vakava eikä missään tapauksessa mahdollista rajojen avaamista työmatkaliikenteelle, sanoo Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen. 

Pelkkien terveysturvallisuustoimenpiteiden varaan heittäytyminen olisi toiveajattelua, jolla vaarannettaisiin ihmishenkiä. Muun muassa Viron laivoilta purkautuu Helsingin satamaan yli 2000 matkustajaa kerrallaan. Heidän testaamisensa maahan saapuessa on käytännössä mahdotonta.  

Omaehtoinen karanteeni on rakennusalalla osoittautunut olemattomaksi suojatoimeksi, minkä myös viranomaiset ovat myöntäneet. Mediatiedon mukaan negatiivisen koronatestituloksen voi Tallinnassa hankkia pimeiltä markkinoilta ostamalla. Ennen virallisen ja kansainvälisesti auktorisoidun testi- ja rokotustodistusten lanseeraamista, niillä ei ole uskottavuutta. 

Työmatkaliikenteen sulku ei ole aiheuttanut työvoimapulaa Suomen rakennustyömailla. Työttömiä kotimaisia rakentajia on edelleen yli 10 000.