Takaisin

Rakennusliitto sai Vuoden Asukastoimija -tunnustuksen

Asukasliitto ry palkitsi eilen Rakennusliiton Vuoden asukastoimijana. Tunnustuksen perusteena on Rakennusliiton työmaiden valvomiseksi ja asukkaiden asumistason ja -turvallisuuden parantamiseksi tekemä työ.

”Tausta valinnalle on se, että neuvonnassamme tulee yhä selkeämmin esille olosuhteet, joissa lepsu valvonta ja puutteellinen hankintamoraali aiheuttavat yksittäisille osakkaille ja asukkaille harmeja ja taloudellisia menetyksiä”, Asukasliitto perustelee.

Asukasliiton mukaan rakentamisen ongelmat näkyvät asukkaille erityisesti asuntojen päivityskorjauksissa, joissa asukkaat eivät siirry väistöasuntoihin.

Perusteluissa nostettiin esiin myös Rakennusliiton toukokuisen liittokokouksen Työtä ja turvaa -asiakirja. Asukasliitto toteaa, että asiakirjaan on ansiokkaasti kirjattu Rakennusliiton mahdollisuuksia parantaa omaa toimintaansa ja samalla myös asukkaiden asumistasoa ja -turvallisuutta.

Asukasliitto on valtakunnallinen asumisalan toimija joka edustaa vuokra-, omistus-, osaomistus- ja asumisoikeusasukkaita. Vuoden asukastoimija -tunnustus jaettiin jo 40. kerran Asukasliiton valtakunnallisessa asumisalan seminaarissa Jyväskylässä. Tunnustuksen luovutti Rakennusliiton viestintäpäällikölle Janne Mäkiselle Asukasliitto ry:n puheenjohtaja Hans Duncker.