Takaisin

Paine kasvaa neuvotteluissa – Rakennusteollisuus julisti laajan työsulun

Rakennusteollisuus RT:n toimialaliitot julistivat keskiviikkona rakennusteollisuuteen kattavan työsulun 10. toukokuuta alkaen. Sulku koskee liittoyhteisön kaikkien toimialojen jäsenyrityksiä. Sulku on vastatoimenpide Rakennusliiton ilmoittamille lakoille.

-Työsulku on laillinen toimenpide, joten meillä ei ole siihen valittamista, sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

Harjuniemen mukaan neuvottelutilanteeseen tulee uusi mielenkiintoinen lisä, kun sulku laajentaa työtaistelun alaa ja paine kasvaa sopimusten aikaansaamiseksi.

Rakennusliiton hallitus kokoontuu vapun jälkeen 3. toukokuuta käsittelemään työehtosopimusneuvotteluja.

Viime vuosina työsulkuja ei ole juuri käytetty työtaistelujen yhteydessä, toisaalta rakennusalalla ei ole ollut lakkojakaan. Työsulussa työnantaja estää työntekijöiden pääsyn työmaille ja lopettaa palkanmaksun.

-Tilanne on siis monille uusi, mutta Rakennusliiton historiaan tutustuneet tietävät, että lakko- ja sulkutaistelut olivat aikoinaan rakennusalalla ”normaali” kevään merkki. Työsulun alkamiseen on vielä kaksi viikkoa aikaa ja neuvotteluissa ehditään mainiosti saada tuloksia, jos siihen on halua, sanoo Harjuniemi.

Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus ja toimialaliittojen hallitukset päättivät työsulusta keskiviikkona 25. huhtikuuta. Työsulkuun osallistuvat Talonrakennusteollisuuden, Rakennustuoteteollisuuden, Infran, LVI-Teknisten Urakoitsijoiden, Pintaurakoitsijoiden, Kattoliiton sekä Lattian- ja seinänpäällysteliiton jäsenyritykset.

Sulun ulkopuolelle jäävät muutamat rakennustuoteteollisuuden prosessiteollisuuden jäsenyritykset sekä yhteiskunnalle elintärkeät toiminnot ja sellaiset toiminnot, jotka suuntautuvat muualle kuin rakennusteollisuuteen.

Seuraa tiedotusta Rakennusliiton nettisivuilta ja päivitä omat henkilötietosi eAsioinnissa mahdollisen lakkoavustuksen maksua varten.

Lue myös:

Tietoa työsulusta 

Rakennusliitto laajensi lakkoaan

Rakennusteollisuuden lakkopäivät