Takaisin

Ylityökielto jatkuu tiukkana – uudet jäsenet lakkoavustuksen piiriin

Rakennusliiton hallitus on päättänyt jatkaa rakennusalojen ylityökieltoa tiukkana. Liiton hallitus katsoo ylityökiellon toimineen erittäin hyvin. Käydyssä keskustelussa liiton hallituksen jäsenet korostivat, että kaikkialla Suomessa rakentajien henki on todella hyvä ja päättäväinen.

Tästä on osoituksena myös se, että liittoon tulee todella vilkkaasti uusia jäseniä. Sen vuoksi liiton hallitus päätti laajentaa liiton julistamaan työtaisteluun osallistuvien lakkoavustusehtoa. Nyt lakkoavustuksen saa mikäli jäsenyys on alkanut ja se on sääntöjen edellyttämässä kunnossa ennen 1.4.2018.

Liiton hallituksen mukaan lakkoavustukseen ovat siis oikeutettuja kaikki 1.4.2018 mennessä liittyneet rakentajat.

Rakennusalan tietoiskut jatkuivat eilen pääkaupunkiseudulla laajoina ja niihin osallistuivat kirvesmiehet kirvesmiehet, torninosturinkuljettajat ja asentajat sekä maanrakentajat.

Rakennusalan työehtoneuvottelut jatkuvat ensi viikolla. Varsinaiseksi ratkaisevaksi viikoksi muodostunee kuitenkin pääsiäisen jälkeinen viikko. Kyseiselle viikolla on sovittu useita ratkaisevaksi luonnehdittuvia neuvotteluja.

Ensi viikolla järjestetään useita tiedotustilaisuuksia, joiden odotetaan luovan myönteistä painetta seuraavan viikon neuvotteluihin.

Katso lista tilaisuuksista: Tiedotustilaisuudet