Takaisin

Nyt kaivetaan esiin rakennusalan elvytyspakettia

Rakennusalan ja koko Suomen talouden taantuma on pitkittynyt selvästi. Siihen ovat vaikuttaneet euron kriisin lisäksi myös hallituksen omat toimet mm. verojen korotus, joka on tehnyt asuntokaupan ja -vuokraamisen entistä kalliimmaksi. Nyt ollaankin kaivamassa laarin pohjalta esiin elvytyslääkkeitä. Niitä Rakennusala on esittänyt jo parin vuoden ajan, mutta toistaiseksi turhaan.

Valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkö, ylijohtaja Jukka Pekkarinen toteaa Yle Uutisten haastattelussa, että nyt puhutaan täsmäelvytyksestä nimenomaan rakennusalalla.

Ylijohtaja Pekkarinen mainitsee elvytyksen täsmätoimiksi rakentamisen puolelta esimerkiksi sellaiset korjaustoimet ja hankkeet, jotka joka tapauksessa joudutaan toteuttamaan. Näitä lienevät mm. koulujen ja muiden julkisten rakennusten home- ja kosteusvauriokorjaukset ja väylärakentaminen.

Valtiontalouden tila on heikentynyt sitä mukaa, kun odotettu nousu on viivästynyt. Verotuloja, kuten yritys- ja autoveroja, kertynee jatkossakin selvästi budjetoitua vähemmän. Jos näin käy, velanottotarve luonnollisesti kasvaa. Valtiovarainministeriön kansantalousosastolla tuskaillaan talouden jähmeää tilaa.

– Talous on jotenkin junnannut paikallaan. On ollut pettymysten sarjaa oikeastaan pidemmän aikaa. Nimenomaan viime vuosi oli pettymys, Pekkarinen toteaa.

Hänen mukaansa tämä näkyy selvästi siinä, miten paljon ennusteita on jouduttu korjaamaan. Jos talouden vauhti ei ala kiihtyä, pieni lisäpiriste olisikin monien mielestä paikallaan.

Ministeriö ei halua etukäteen puntaroida kovin tarkasti mahdollisia elvytyslääkkeitä. Joka tapauksessa julkinen talous on pidettävä terveellä pohjalla.

Rakennusalan heikko tilanne on näkynyt kuluneena keväänä myös työttömyysluvuissa ja rakennusyhtiöiden kursseissa.

Lemminkäisen ja SRV:n markkina-arvot ovat laskeneet koko tämän vuosikymmenen. YIT on onnistunut vakauttamaan osakekurssinsa, vaikka kurssi heiluukin ylös ja alas. Rakennusyhtiöiden osakkeiden kaikkien aikojen korkeimmat noteeraukset olivat keväällä 2007 ennen finanssikriisin puhkeamista.

Merkittävää on, että kaikki yhtiöt ovat suunnanneet katseensa nimenomaan Suomen rajojen ulkopuolelle sekä Venäjälle että muualle Eurooppaan. YIT on hankkinut Pohjoismaista ja Keski-Euroopasta kiinteistötekniikkayrityksiä. Näistä aineksista syntyy jakautumisen tuloksena Caverion-niminen uusi pörssiyhtiö. YIT on jo pitkään toiminut asuntorakentajana myös Venäjällä.

Myös Lemminkäinen ja SRV  hakevat kasvua idästä.  Lemminkäinen aikoo nousta asuntorakentajana Pietarissa samankokoiseksi peluriksi kuin se on Suomessa. SRV rakentaa tyylilleen uskollisesti Venäjällä kauppakeskuksia.