Syksyllä tulee ikävä tupoa - Rakennusliitto

Takaisin

Syksyllä tulee ikävä tupoa

17.6.2022

Rakennusliiton valtuusto julkaisi kannanoton, jossa se vaati palkansaajien ostovoiman vastuullista turvaamista siten, että inflaatio ei ota entisestään lisää kierroksia syksyn palkkaneuvottelujen kyydissä. Valtuusto peräänkuulutti työnantajapuolen ja valtiovallan toimia, jotta aikaansaadaan ratkaisu, jonka kanssa pienituloisetkin voivat elää.

On ihmeellistä, että tässä taloustilanteessa vanhaa kunnon kolmikantaa ei kaiveta esiin. Työntekijöiden, työnantajien ja valtiovallan yhteistoimilla on ennenkin tasattu talouden aallokkoa. Viime aikojen tapahtumat ovat alkaneet näyttää sen, että EK:n vetäytyminen yhteisestä neuvottelupöydästä ei ollut viisas veto.

Nähdäkseni meillä on ollut työmarkkinoilla pitkästä aikaa todella vakava häiriötila, joka ei näytä ratkeavan liittokohtaisilla neuvotteluilla. Teknologiateollisuuden jakautuminen kahtia aloitti kummallisen työmarkkinakierroksen, jossa aiemmin isommassa pöydässä sovitut asiat vietiin työpaikkatasolle. Teollisuusliitolle parin sadan eri työehtosopimuksen neuvotteleminen kävi varmasti työstä, mutta tuskin se on ollut herkkua pienille yrityksillekään, joista monessa ei ole varsinaista työehtosopimusosaamista.

Sitten UPM:n sooloilu aiheutti pitkän ja kaikille osapuolille kalliin työtaistelun, joka yhdessä Ukrainan sodan kanssa vei paperitkin kirjoitushaluisten toimittajien näpeistä. Julkisella sektorilla neuvottelut tahmasivat niin pahasti, että osassa kouluista opettajat olivat lakossa. Vaikka iso osa sopimuksista saatiin lopulta maaliin, hoitoalan jumi ei näytä ratkeavan, vaikka Kuntatyönantajat kuinka syyttäisivät sairaanhoitajia vastuuttomiksi.

Ei tällainen talouden ja työmarkkinoiden turbulenssi voi olla kenenkään etujen mukaista.

Varsinkin pienituloiset kärsivät ruoan, polttoaineiden ja sähkön hallitsemattomasta hinnannoususta. Yritykset kärsivät, kun kansalla ei ole varaa kuluttaa. Tällä menolla seuraavat eduskuntavaalit ovat ”bensavaalit”, jotka marssittavat johtoon sellaisen hallituskoalition, joka ainakaan historiassa ei ollut palkansaajien ja työttömien ylin ystävä.

Minulla ei ole harhakuvitelmaa siitä, että tupo-ratkaisut olisivat olleet mikään autuaaksi tekevä taikatemppu, mutta minulla on edelleen vankka usko siihen, että sopimusyhteiskunnassa vielä henki pihisee. Jossain siellä kaiken uhon alla.