Takaisin

Pistelakkoja rakennustyömailla

Rakentaja-lehti 14.12.2023
YIT:n pääkaupunkiseudun työsuojeluvaltuutettu Petri Paganus (vas.) ja alueluottamusmies Jari Jääskeläinen olivat lakkovahteina Espoossa.

Rakennusliitto lakkoili 85 kohteessa eri puolilla Suomea SAK:n toimintapäivänä 14. joulukuuta. Pääkaupunkiseudulla yksi kohteista oli YIT:n kerrostalotyömaa Espoon Olarissa. YIT:n pääkaupunkiseudun työsuojeluvaltuutettu Petri Paganus ja alueluottamusmies Jari Jääskeläinen olivat lakkovahteina työmaan porteilla.

– Tämä on 3. lakko, johon osallistun. Olen nyt ensimmäistä kertaa lakkovahtina 40-vuotisen Rakennusliiton jäsenyyden aikana, Jääskeläinen sanoo.

– Minulle tämä on ensimmäinen lakko, jossa olen mukana, Paganus jatkaa.

Rakennusalaa ei voi kutsua erityisen lakkoherkäksi alaksi, mistä syystä hallituksen suunnittelemat lakko-oikeuden rajaamishankkeet ovat ylimitoitettuja. Jääskeläinen ihmettelee myös hallituksen työttömyysturvan portaittaisia heikennysesityksiä. Vähitellen ensi vuoden aikana tapahtuva heikentäminen on nähtävästi tarkoituksellista hivutustaktiikkaa.

– Neljännes työttömyysturvasta on leikkautumassa kokonaan pois, Jääskeläinen ynnää lopputulosta.

Palkankorotusten neuvotteluoikeuden rajaaminen ei saa myöskään kiitosta osakseen. Petteri Orpon (kok.) hallitus haluaa estää lainsäädännöllä vientialoja suuremmat palkankorotukset.

– Olisi uskomatonta, ettemme saisi pyytää vientiteollisuutta parempia palkankorotuksia, kun rakennusalalla alkaa seuraava nousukausi ja töitä olisi taas tarjolla. Meille ei jäisi mitään neuvoteltavaa, jos tuomari toteaisi etukäteen, että työnantajien RT voittaa tämän skaban 2–1, Jääskeläinen sanoo.

Paganus toivoo, että rakentajat heräisivät nyt, kun asioihin voi vielä vaikuttaa ja estää huononnukset.

– Pääkaupunkiseudulla YIT:llä on lakossa nyt 2 työmaata. Tampereella oli kaikki työmaat. Kovennamme peliä tarvittaessa, mutta toivottavasti siihen ei tarvitse mennä ja meillä olisi avoin keskusteluyhteys maan hallituksen kanssa.

Sähköliiton aktiiveja SAK:n toimintapäivän Vantaanaukion tapahtumassa.

SAK:n väki tarjoili toimintapäivänä hernekeittoa ja liittojohtajien kannustuspuheita Vantaanaukiolla Tikkurilassa. Paikalla oli myös Sähköliiton aktiiveja.

– Pääkaupunkiseudulla on lakkoiltu muun muassa Aren, Caverionin, Bravidan ja Saipun työmailla, Markus Pursiainen Caverionista kertoo.

– Petteri Orpo sai meidät lakkoilemaan, Teemu Tuomi Aresta kiteyttää.

– Meillä on isoin huoli nuorista työntekijöistä, Petri Pasanen Caverionista muistuttaa lakkoilun taustasyistä.

Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen