Takaisin

Tapio Jääskeläinen

Rakentaja-lehti 13.3.2020

Työympäristöasiantuntija

Tapsa, mitä teet työksesi?

– Tarjoan työsuojelun asiantuntija-apua työpaikoille, luottamushenkilöverkostolle ja liiton alueorganisaatiolle.  

Viime aikoina työtäni ovat ryydittäneet erilaiset työsuojeluun liittyvät lainsäädäntöhankkeet. Olen mukana lainsäädäntötyön kolmikannassa yhtenä työntekijäpuolen edustajana.

Näyttää siltä, että lähiaikoina muutostyön alle on tulossa rakennusalaa koskevaa säätelyä, kuten rakennustyön ja työterveyskortin asetukset sekä sosiaalitilojen vähimmäisvaatimukset. Jopa asbestikartoituksen tekijän pätevyysvaatimuksia saatetaan päivittää.

Miltä asetusten muutostyö vaikuttaa tällä hetkellä?

– Olemme jo odottaneet tätä muutostyötä. Me olemme keränneet luottamushenkilöiltä hyviä havaintoja siitä, miten rakentamisen työturvallisuutta voitaisiin parantamaan. Ne ovat käytännöllisiä neuvoja, jotka parantaisivat nykyistä lainsäädäntöä.

Voiko ammattiliitto vaikuttaa lainsäädäntöön?

– Jos saisimme ihan itse tehdä lait ja asetukset, ne olisivat toimivia. Valitettavasti euro määrää ja työnantaja sanelee paljon. Olemme kuitenkin vaikuttaneet esimerkiksi kypärän ja suojalasien yleistymiseen. Liittona olemme neuvotelleet suojavaatteiden pakollisuudesta.

Miten ison osan työajastasi lainsäädännön valmistelu vie?

– Työ vaatii perehtymistä, lukemista ja tekstiesitysten valmistelua. Työturvallisuudessa on välillä äkillisiä tilanteita, joihin on reagoitava heti. Esimerkiksi torninosturin kaatuminen Vantaalla vuoden vaihteessa vei hetkeksi kaiken huomion.

Joskus on hyvä ottaa tekstit iltalukemiseksi, jotta asian saa sisäistettyä ilman ajatuskatkoja.

Voisivatko laki- ja asetustekstit olla selkeämpiä?

– Minusta lakitekstit pitäisi kirjoittaa määräävämmiksi. Säätelyssä on paljon sellaisia sanoja kuin tulisi tai pitäisi. Ne ovat työntekijän kannalta hankalampia. Esimerkiksi sosiaalitilojen pitäisi olla ”riittävällä etäisyydellä työntekopaikasta” tai käsienpesupaikkoja ja vessanpyttyjä on oltava ”riittävä määrä”. Tällaisista epämääräisyyksistä tulee helposti riitaa.

Miten pitkään olet ollut töissä Rakennusliitossa?

– Tulin Rakennusliittoon töihin vuodenvaihteessa 2003–2004 Uudellemaalle aluetoimitsijaksi. Vuonna 2006 siirryin työsuojelusihteeriksi edunvalvontaosastolle.

Miten aluetoimitsijan työ eroaa työympäristöasiantuntijan työstä?

– Aluetoimitsija sammuttaa erilaisia tulipaloja kentällä. Työympäristöasiantuntijana kehitän työsuojelua ja koulutan luottamushenkilöitä vastamaan työsuojelun haasteisiin.

Olet myös mukana jäsenistön edunvalvontatyössä?

– Minulle kuuluvat torninosturinkuljettajien tes-asiat. Ne ovat osa talonrakennusalan tessiä. Ne istuivat hyvin työympäristöasiantuntijan työnkuvaan, sillä 15 vuotta sitten monet nostureiden ohjaamot olivat luokattoman huonoja. Niitä ammuttiin kirurgisesti alas yksitellen. Nostotyöt ovat työmaan vaarallisimpia töitä osaamattomien tekijöiden käsissä, joten työturvallisuusasiat ovat automaattisesti osa työnkuvaa.

Miten pidät huolta työssäjaksamisestasi?

– Työmatkapyöräily on ollut minulle kova juttu. Matkaa kertyy 10 kilometriä aamuin ja illoin. Vaihdoin juuri pyörääni uuden takapakan ja ketjut. Sähköpyöräily on tulevaisuutta!

Teksti ja kuva: Jukka Nissinen