Takaisin

Haluatko lapsesi tulevan rakennusalalle?

Rakentaja-lehti 9.2.2024

Rakennusalan työhön on aina kuulunut kausiluonteisuus ja epävarmemmat työsuhteet kuin monella muulla alalla.

Tuulisen alan heilahtelut voivat näkyä lyhyinä – tai pidempinä – työttömyysjaksoina ja hyvinäkin aikoina kahden työmaan välissä voi olla parin viikon tauko. Asfalttia ei levitetä 30 asteen pakkasessa lumen päälle, infratyöt on parempi muutenkin tehdä keväämmällä ja räntäsateella on huono rapata ja maalata talojen seiniä.

Alan heilahtelua tasaa työntekijän näkökulmasta ansiosidonnainen työttömyysturva. Se on mahdollistanut työvoiman joustavuuden suhdanteiden ja kausien sarjassa. Se on myös osaltaan vaikuttanut siihen, että osaava työvoima ei nosta kytkintä koko alalta, kun ala notkahtaa. Rakennusalalla noita isompia ja pienempiä notkahduksia on nähty.

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa on leikattu ja leikataan tänä vuonna ennennäkemättömällä tavalla. Työssäoloehtoa on jatkossa vaikea täyttää työuraa aloittaessa tai esimerkiksi pohjoisessa Suomessa, jossa kausi on lyhyempi kuin etelässä. Karenssipäiviä tuli 2 lisää. Lapsikorotuksen poisto osuu kovaa lapsiperheisiin eikä ainakaan helpota Suomessa koko ajan yleistyvää lapsiköyhyyttä. Jo nyt Suomessa joka 9. lapsi elää pienituloisessa perheessä.

Rakennusliiton sosiaalipoliittinen asiantuntija pohtii osuvasti lehden sivulla 17, kuinka erikoista on, että samaan aikaan toivotaan Suomeen lisää lapsia, mutta leikataan tällaisesta, suoraan lapsiperheisiin kohdistuvasta tuesta.

Eikä tässä vielä kaikki. Mikäli seuraava leikkauspaketti menee läpi eduskunnassa, työttömyyden pitkittyminen vain parilla kuukaudella leikkaa ansiosidonnaista 20 prosenttia. Se voi käytännössä tarkoittaa pienipalkkaisemmilla toimeentulon putoamista lähelle peruspäivärahan tasoa.

Miten tämä kaikki vaikuttaa nuoriin, jotka vasta pohtivat opiskelupaikkaa ja tulevaa työuraansa? Miten sinä, rakennusalalla työskentelevä ”myisit” alaa omalle jälkikasvullesi? Toki on totta, että rakennusalan töitä ei helpolla siirretä pois Suomesta ja se työllistää myös tulevaisuudessa, mutta epävarman alan turvana on ollut reilu ansiosidonnainen niitä hetkiä varten, kun se ei työllistäkään.

Paino sanalla ollut.

Johanna Hellsten, päätoimittaja