Takaisin

Hallituksen heikennykset eivät miellytä työntekijöitä

Rakentaja-lehti 18.9.2023

SAK:n PainavaSyy-tapahtumassa Tampereella käytiin läpi hallituksen heikennysesityksiä työntekijöiden oikeuksiin.

Yleisö eläytyi PainavaSyy-tapahtumassa.

SAK:n PainavaSyy-tapahtumaan Tampereella 16. syyskuuta osallistui reilut 400 henkeä. Paikalla oli myös rakennusliittolaisia useammasta osastosta.

SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen purki Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelman vaikutuksia työntekijöille. Hallitus ruhjoo heikennyksiä kovalla kiireellä, sillä ensimmäiset sosiaaliturvaa huonontavat lakiesitykset valmistuvat lokakuun alussa ja lakko-oikeutta rajoittavat lakiesitykset lokakuun puolivälissä

Kansanedustajien paneelikeskustelussa kokoomuksen Aleksi Jäntti ja perussuomalaisten Veijo Niemi puolustivat hallituksen heikennyslinjaa. Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo ja sosiaalidemokraattien Matias Mäkynen kyseenalaistivat vahvasti hallituksen toimet.

Tampereen lisäksi PainavaSyy-tapahtumia järjestettiin 16. syyskuuta myös Järvenpäässä ja Kuopiossa. Tilaisuuksissa oli reilut 1 000 osanottajaa.

Rakennusliittolaisia tilaisuudessa oli parisenkymmentä.

– Aika huonolta näyttää, kun rakennusalallekin on tulossa työttömiä, Valkeakosken osasto 74:n puheenjohtaja, laatoittaja Anne Järvi sanoo.

Taloudellisesti heikommassa asemassa olevien sosiaalitukien leikkaaminen ja työttömien korvausten pienentäminen vain siirtää rahantarvetta jonnekin muualle.

– Tämä on vain epäreilua. Miksi hallitusten ministereiltä ei vastaavasti leikata, Järvi kysyy veronalennuksia saavien solidaarisuuden perään.

Järvi olisi valmis tempaisemaan aluksi kuukauden lakon hallitusta vastaan.

Järkipuhe ei riitä hallituksen käännyttämiseen

Hämeen aluejärjestön puheenjohtaja, kirvesmies Janne Helenius ei usko, että pelkkä järkipuhe riittäisi hallituksen ymmärryksen kasvattamiseen.

– Jos ei vielä talvella, niin ensi kesänä luvassa kovaa työttömyyttä. Väki ei välttämättä vielä edes ymmärrä, mitä tulee tapahtumaan.

Heleniuksen mielestä SAK:lla olisi hyvä jo nyt olla selkeät askelmerkit siihen, miten edetään järjestötoimien kanssa.

– Tällaisia heikennyksiä ei voida missään nimessä hyväksyä. Pylvästalon eteen pitää ainakin aluksi mennä pitämään ääntä. Katsellaan sitä lakkoilua vähän myöhemmin.

– Suomalainen yrittäjäkin kärsii, jos töitä tehdään tessiä huonommilla ehdoilla. Kilpailutilanne on jo mennyt hankalaksi, Helenius sanoo.

Vastatoimilla on kiire, sillä menetyksiä on hankala saada takaisin ilman voimannäyttöä.

– Koetetaan kuitenkin neuvotella ensin. Ranskalainen meininki ei oikein sovi tänne, Helenius painottaa.

Hallitukselta Helenius toivoo suhdannepoliittisia toimia rakennusalan ahdingon purkamisessa.

Ruduksen Kurikan toimipisteen luottamusmies, liittovaltuuston jäsen, raudoittaja Juha Isomäki on myös ison mielenilmauksen kannalla.

– Kyllä tämä vetää hiljaiseksi. Yritän aina miettiä asioiden hyvätkin puolet, mutta näiden heikennysesitysten kohdalla se on todella vaikeata. Mistä ne työpaikat tulevat, joita näiden heikennysten arvioidaan luovan? En ymmärrä tätä logiikkaa, jossa viedään heikommilta.

Lakkoilu ei tässä taloustilanteessa ole Isomäen mielestä paras toimintamalli, sillä rakennusalalla menee nyt huonosti.

– Kaikkien liittoon kuulumattomienkin pitää ymmärtää nyt, miksi liittoon kuuluminen on järkevää. Puhe siitä, että kaikki tulee työntekijälle lakien perusteella, ei nyt riitä.

Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen

Artikkeli päivitetty haastatteluosuudella 22.9.2023

Rakennusliittolaiset Janne Helenius (vas.), Anne Järvi ja Juha Isomäki ovat valmiita kovempiinkin mielenilmauksiin hallituksen heikennysesityksiä vastaan.