Keski-ikäisten ja sitä vanhempien sukupolvien elämänunelmana oli Ruotsista lainattuna: villa, vovve ja volvo. Unelma toteutui, jos sai perheelleen omakotitalon ja pittoreskin pihapiirin, jossa puutarha kukoistaa ja seurakoira täydentää harmoniaa ja farmariauto on valmiudessa pihassa odottaen seuraavaa kauppareissua.

Nuorempien sukupolvien haaveet näyttävät toisenlaisilta. Nuoruutta venytetään, perheen perustamista viivytetään ja tavoitteet muotoutuvat maailman megatrendien mukaan. Digitalisaatio tukee tätä toisenlaista unelmaa, jossa viitataan kintaalla fyysisille puitteille ja naapurikilpailulle. Myös vapaus turhanpäiväisestä puuhastelusta viehättää.

Viime vuosituhannen lopulta lähtien kaupungistumisen megatrendi on ollut suurten kaupunkien ydinkeskustojen vastustamatonta vetovoimaa. Kehyskunnista halutaan hinnalla millä hyvänsä pois. Kahvilat, ravintolat ja hengailu tapahtumissa on pääasia, joka toteutetaan keskustakämpän asuinneliöistä tinkimällä.   

Mutta mitä tekikään korona? Pandemia muutti kertaheitolla parhaassa työiässä olevien ihmisten toiveita. Nyt vanhemman sukupolven elämänunelma tekee comebackin, ainakin asuinympäristön osalta. Tarttuvalta taudilta suojautuminen ja etätyöpakko laittoivat unelmat vaihtoon. Lande ja kehyskunnat kiinnostavat taas asuinpaikkana. Oma kasvimaa oman talon ympärillä on noussut suosioon, mikä näkyy asuntomarkkinoiden täyskäännöksenä. Vaatimattomat kesämökitkin käyvät kaupaksi pitkäaikaisen trendin vastaisesti.

Ilmiö on erittäin kiinnostava eri suunnilta katsottuna. Taloustieteilijänä itseäni kiehtoo se, pätevätkö asuntomarkkinoiden teoriat enää käytännössä vai onko aika korjata vanhoja teorioita nykyaikaan. Perinteisen teorian perusoletuksena on se, että kysyntä heiluttaa koko täydellä voimallaan hintoja, koska tarjonta ei pysty reagoimaan kasvaneeseen kysyntään lyhyellä aikavälillä lainkaan. Teorian mukaan sama pätee erityisesti maapohjaan. Maan tarjonta on vakio, koska sen valmistus on jo lopetettu (maapallon pinnanmuutokset ovat perin hitaita).

Luulenpa, ettei perinteinen teoriakehikko sovellu asuntomarkkinoiden tarkasteluun. Vaikka maata ei muodostu enää lisää, kaavoittamatonta tonttimaata on tarjolla vaikka kuinka paljon harvaan asutussa Suomessa, jopa pääkaupunkiseudulla. Espoon ja Vantaan teillä on hirvivaroituksia! Mutta ennen kaikkea teoria on vanhentunut rakennusten tarjonnan osalta. Rakentamisessa on otettu aimo harppauksia eteenpäin ja tuottavuus on kasvanut toimialalla vauhdikkaasti. Talo saadaan pystyyn parhaimmillaan parissa viikossa avaimet käteen -periaatteella. Tarjonta pystyy reagoimaan yhä nopeammin kysynnän muutoksiin.   

Vaikka ensin myydään käyttämättöminä olleet omakotitalot ja mökit, seuraavassa aallossa on vuorossa tontit ja oman kodin suunnittelu ja rakentaminen, unelman toteuttaminen.

Elina Pylkkänen, johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos

Koronakriisi on pysäyttänyt talouden ja vakavoittanut väestön ja päättäjät. Presidentti Niinistön puheessa ei ollut tippaakaan huumoria, kun hän sanoi, että Suomi on kohdannut koronassa mahdottoman: ”Jos ja kun me tämän mahdottoman nujerramme, täytyy muistaa, että sille, joka mahdottoman voittaa, on kaikki hyvä mahdollista”, hän sanoi ja jatkoi ”Tämä pirulainen on voitettavissa, me nujerramme sen.” Sota on käynnissä, taistelutaktiikka on valittu ja toivo on kohdistettu jälleenrakennusvaiheeseen.

Rakentaminen – uudis- ja korjausrakentaminen – vaatii toimeen ryhtyvältä uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Suomalaiset ovat maailman mittakaavassa auktoriteettiuskoisia, lainkuuliaisia ja ihmisten rehtiyteen luottavia. Jos ihmiset ovat tämän luottamuksen arvoisia, asiat hoituvat ilman kirjallisia sopimuksia, kättä päälle -tyylillä. Monissa muissa maissa tämä ei tulisi kysymykseenkään. Kun suomalainen yritys myy immateriaalioikeuden jenkkifirmalle, tusina juristeja saapuu kaupantekovaiheessa paikalle monisatasivuisten sopimustekstien kanssa.

Oikeastaan valtavan moni asia ja instituutio nojaa maailmanlaajuisesti luottamukseen. Miksi seteleiksi kutsuttuja paperilappuja voi vaihtaa tavaroihin ja palveluihin? Tai miksi pörssiyritysten arvo, jota osakkeiden päivänoteerauksella mitataan, perustuu pääosin odotuksiin yrityksen tuotteiden kysynnästä ja luottamukseen yrityksen operatiivista toimintaa kohtaan? Myös tiede rakentuu luottamukselle: tutkimuksen eettisille periaatteille ja osin uskolle, koska kaikkea tiedoksi luultua ei voida todistaa oikeaksi tai vääräksi. Perinteisen määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu, tosi uskomus.    

Jos koronapandemia on sota, talouden jaloilleen nousu sodan jälkeen riippuu meidän luottamuksestamme tulevaisuuteen. Luottamuksen osoituksia ovat tulevaisuuteen tehdyt investoinnit. Talouden suhdannevaihtelujen lainalaisuuksista on opittu, että toimialoista juuri rakentaminen on talouskehityksen suunnannäyttäjä. Kun tämä toimiala alkaa oirehtia, taantuma on ovella. Ja kun rakentaminen käynnistyy jälleen, nousu on alkanut. Voidaanko siis noususuhdanne tekemällä tehdä julkisen vallan toimesta kansantalouden tuotantopotentiaalia parantavilla rakennusinvestoinneilla? Voiko talouspolitiikka olla näin helppoa?

Ainakaan ilman näitä investointeja talonrakentamiseen, maa- ja vesirakentamiseen ja erikoistuneeseen rakennustoimintaan kasvupotentiaalia on vaikea luoda. Tutkimusten mukaan finanssipoliittisista elvytystoimenpiteistä talouden ja työllisyyden kannalta tehokkaimpia ovat julkiset investoinnit, joiden kerroinvaikutus makrotalouteen on paljon suurempi kuin esim. mittaluokaltaan yhtä suurten verokevennysten.

Valtio ottaa miljardikaupalla velkaa tukeakseen kriisin runtelemia yrityksiä, lomautettuja ja työttömiä, ennen kuin varsinainen elvytys voidaan edes aloittaa. Velka lyhenee kaikkein kivuttomimmin, kun talouskasvu on korkeampi kuin valtion velan korko. Ja kuten todettiin, talouskasvun avaintekijä tulevaisuudessa on rakentaminen.

Elina Pylkkänen, johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos

Maailmassa on nyt huoli syvästä talouslamasta koronapandemian takia. Vaikka tiedetään, että epidemia kyllä väistyy ennemmin tai myöhemmin, huolta kannetaan siitä, miten taloudellinen aktiviteetti taas lähtee käyntiin laman jälkeen. Muuttaako pitkä eristysjakso ihmisten käyttäytymistä? Tulevatko samat yritykset enää markkinoille? Elpyykö työllisyys koronaa edeltäneelle tasolleen?

Nämä kaikki ovat hyvin haastavia kysymyksiä vastattavaksi. Sen vuoksi haluaisin päästä toiselle galaksille, jotta voisin tarkastella tilannetta etäämmältä. On kuitenkin helpompaa turvautua avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaojan kaukoputkeen. Hän nimittäin esittää hyvin optimistista näkymää talouden ja vaurauden kehityksestä maailmassa.

Kun otetaan 10 000 vuoden perspektiivi tästä ajanhetkestä taaksepäin, BKT:n kasvu oli lähes olematonta ensimmäiset 9 700 vuotta, ja vasta sitten alkoi tapahtua. Tuotanto alkaa kasvaa 1700-luvun puolivälistä tähän päivään eksponentiaalisesti. Ja selitys on työn tuottavuuden katkeamaton kasvu vuosittain, korkoa korolle. Huikea vaurastumisen tahti. Me kaikki voimme havaita sen todeksi. Elämme vauraammassa yhteiskunnassa kuin koskaan ennen: saamme nauttia korkealaatuisista julkishyödykkeistä, hyvin toimivasta infrastruktuurista ja huippuluokan julkisista palveluista.

Tuottavuuden kasvu on talouskasvun ja kumuloituvan vaurauden lähde. Tuottavuutta kasvattavat keksinnöt ja innovaatiot. Edistys lähtee laiskoista ihmisistä, jotka koettavat aina päästä vähemmällä ja löytää helpomman tavan tehdä asioita. Mieleeni tulee, että siivoustekniikka ja -välineetkin alkoivat kehittyä vasta sitten, kun perheenisät ”pakotettiin” kotitöihin. Nyt pyöreät robotti-imurit kiertävät olohuoneen lattioita, eikä selkäänsä tarvitse nostaa sohvasta. Uudet keksinnöt tekevät elämämme aina vain helpommaksi ja mukavammaksi.

Vaikka Suomessa tuottavuuden kasvu on ollut kovin kituliasta viimeisen vuosikymmenen aikana, tehdään muualla maailmassa uusia keksintöjä koko ajan jopa huomaamatta. Eritoten digitaalisessa ympäristössä syntyy jatkuvasti mielettömiä elämää helpottavia keksintöjä. Suomalaiset pääsevät nauttimaan myös niistä, mutta tietenkin suurin hyöty menee keksinnön omistajille.

Miksi kehitys suistuisi radaltaan juuri nyt koronapandemian jälkeen? Pitkässä perspektiivissä lamajaksot eivät tunnu missään. Mutta ymmärrän huolen. Kun ihmiset jäävät työttömiksi ja rahat käyvät vähiin, muututaan tee-se-itse -ihmisiksi. Tuottavuuden kasvun moottorina ollut työnjako ja erikoistumisen hyödyt heitetään syrjään. Tehdään itse tai harjoitetaan luontoismuotoista vaihdantataloutta, ja ohitetaan kansantalouden tilinpito ja eurot vaihdon välineenä. Silloin kakkua ei muodostu jaettavaksi. Tästä oli kysymys 1990-luvun laman pitkässä hännässä.

Nyt olemme viisaampia. Ja toivon, että sitä ovat päättäjämmekin. Keksinnöt ja innovaatiot syntyvät koulutukseen ja tutkimukseen satsaamalla. Eikä ole rakettitiedettä tajuta tätä.

Elina Pylkkänen, johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos

Euroopan komissio julkaisi helmikuun lopussa talouspolitiikan EU-ohjausjakson puitteissa nk. maaraportin, jossa tarkastellaan Suomen talouden tilaa ja tulevaisuuden näkymiä. Komissio antaa euroalueen maille talouspolitikkaa koskevat suositukset myöhemmin keväällä.

Suomen talouden suhdannehuippu on jo takanapäin, vaikka talous jatkaa edelleen kasvuaan. Talouden tulevaa kasvupotentiaalia kuitenkin kutistaa se, että tuotannolliset investoinnit koneisiin ja laitteisiin sekä tutkimukseen ja kehitykseen ovat selvästi alle EU-maiden keskiarvon. Eli juuri ne investointiryhmät, jotka lisäävät tuotantopotentiaalia ja tuottavuuden kasvua pidemmällä aikavälillä. Tämä on tärkeää siksi, että tuottavuuden kasvu on ollut vaurastumisemme lähde kautta aikain. Matala investointiaste hidastaa talouden kokonaistuottavuuden kasvua ja antaa meille tuotantoa vähemmän, eli hidastaa elintasomme kasvua.

Mutta se, millä Suomi voi briljeerata ovat rakennusinvestoinnit. Suomen investointiaste on Euroopan huippua rakentamisessa. Vuotuiselta arvoltaan jopa 15 prosenttia maamme bruttokansantuotteesta. Ruotsikin häviää meille näyttävästi tässä lajissa. Asuntorakentamisen osuus on noin puolet koko rakentamisen volyymista, ja vaikkei sitä suoraan luokitellakaan nk. tuotannolliseksi investoinniksi, on sillä kuitenkin äärettömän tärkeä välillinen vaikutus talouden kasvuun, nimenomaan työllisyyden ja työvoiman saatavuuden kannalta. Asuntorakentaminen edistää tärkeimmän tuotannon tekijän eli työvoiman hyödyntämistä tuotannossa. Se mahdollistaa ja helpottaa työvoiman alueellista liikkuvuutta, mikä on yksi keskeisimmistä pullonkauloista työllisyyden ja talouden kasvun kannalta tällä hetkellä.

Ei siis mikään ihme, että Euroopan komission asiantuntijat kehuivat ja nostivat suomalaisen asuntopolitiikan sekä asuntotuotannon Euroopan mallimaaksi. Asiantuntijat ihailivat sitä päämäärätietoisuutta, jolla olemme poistaneet asunnottomuuden yhteiskunnastamme ja ratkaisemme kaupungistumisen aiheuttamia infrastruktuurikapeikkoja jo ennen kuin asuntopulasta tulee talouskasvun tulppa!

Vaikka asiat näyttäytyvät mahdollisesti liiankin hyvässä valossa komission suuntaan, voidaan aivan vilpittömästi todeta, että rakentaminen on talouskasvun keskeinen kulmakivi. Ilman rakentamista taloudessa ei mikään muukaan elinkeino voi kasvaa ja uudistua. Siirryttäessä yhä voimakkaammin jälkiteolliseen yhteiskuntaan, rakentamisesta tuleekin entistä tärkeämpi tuki elinkeinorakenteen murrokselle.  Koko joukko palvelusektorin eri toimialoja on palveluja tarjotessaan täysin riippuvaisia uusista ja kunnostetuista rakennuksista, joihin nykytekniikka mahdollistaa uudenlaista eri tavoin ihmisten hyvinvointia edistävää toimintaa.

Ulkona sateen piiskatessa tuulen voimistamana, ei voi olla kuin mitä tyytyväisin suomalaiseen rakentamistaitoon. Kiitokset omasta ja EU-komission puolesta!

Elina Pylkkänen, johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos

Vuoden vaihtuessa on tapana tehdä uudenvuoden lupauksia. Jostain syystä lupaukset keskittyvät aika itsekkäästi kunkin omiin intresseihin ja omaan hyvinvointiin. Lupaukset toimivat ryhtiliikkeenä omassa elämässä. Miksei tällaisia egoistisia uudenvuodenlupauksia kielletä tässä maailman ajassa? Olisihan se kaikkien kannalta parasta, että hyvinvointia lisäämään tähtäävät lupaukset tekemisistä ja tekemättä jättämisistä kohdistuisivat laajemman yhteisön hyväksi, eikä vain lyhytnäköisesti ja kapeasti itselle.

On varmaan paljon yhteisiä asioita, joita yhtä ponnekkaalla päättäväisyydellä ja tahdonvoimalla voidaan kollektiivisesti parantaa ja hyöty olisi moninkertainen kaikkine oheisvaikutuksineen. Pitää vain osata suunnata tavoitteet yhteistä hyvää tuottavaan toimintaan ja ehkä jopa koordinoida tekoja. Toiminnan kohteita on kyllä helppo löytää.

Tälle vuosikymmenelle kohdistuvat suuret odotukset globaaleista politiikkatoimista ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi sekä toiveet kaupallisista innovaatioista ilmastonmuutokseen sopeutumisen keinoista. Kaikki meistä odottavat, että se aktiivinen toimija on joku muu eli poliitikko tai päättäjä, joka säätää lakeja ja määräyksiä toimintamme ohjaamiseksi tai yritys, joka teknologiainnovaatioilla ratkaisee ongelman lopulta kokonaan.

Juuri ilmastokysymyksessä itsekkyyden voi kuitenkin helposti kääntää yhteiseksi hyväksi. Aivan kuten vapaan markkinatalouden oikeutusta perustellaan sillä, että oman edun tavoittelu edistää kaikkien markkinatoimijoiden etua. Yksilön jokainen ympäristö- ja ilmastoteko palvelee suurempaa päämäärää hillitä ilmastonmuutosta. Jos teko tuottaa yksilölle vieläpä välitöntä hyötyä rahan säästön muodossa, on politiikka tai toiminta taatusti menestyksellistä.  Ja näitä ihmisen kokoisia tekojahan on löydettävissä monia, tosin valtio on tarkoituksellisesti vahvistanut mekanismin toimivuutta.  

Kuten tiedetään, Suomen verojärjestelmä sisältää sellaisia veroja, joilla halutaan ohjata ihmisten kulutusta parempaan ja kestävämpään suuntaan.  Näitä ovat valmisteverot, jotka määräytyvät tuotteen sisältämien haitallisten ainesosien määrien perusteella ja siten korottavat näiden hyödykkeiden hintaa. Valmisteveron päälle lasketaan lisäksi vielä arvonlisäverokin.  Hinta nousee ja kulutus vähenee, koska kuluttajat ovat rationaalisia.

Valmisteveroilla kerätään toki rahaa julkiselle taloudelle, mutta myös ohjataan kuluttajia vähentämään sellaisten tuotteiden kulutusta, joista on haittaa ympäristölle tai terveydelle. Jos ohjaus toimii, verotulot vähenevät, mutta niin vähenevät julkiset menotkin, koska ympäristön- ja terveydentila paranevat. Jos taas ohjausvaikutus ei toimi, saa julkinen sektori enemmän verotuloja menojensa kattamiseksi.

Voiko tämä olla näin helppoa? Kun vähentää omaa sähkön (sähkövero), polttoaineiden (energiavero) ja nautintoaineiden (tupakka- ja alkoholivero) kulutusta ja vieläpä tuottamansa yhdyskuntajätteen määrää (jätevero), hyötyy siitä heti itse rahallisesti, mutta samalla hoidetaan myös yhteistä asiaa ja yhteistä hyvää!

Elina Pylkkänen, johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos