Takaisin

Perinteiset vaalitanssit Vantaan Puistokulmassa

Rakennusliiton uusmaalaisten kansanedustajaehdokkaiden vaalityötä vauhditettiin perinteisillä vaalitansseilla Vantaan Puistokulmassa lauantaina 23. maaliskuuta. Paikalla olivat Mika Tallgren (sd., nro 313) ja Kyösti Suokas (sit. vas., nro 351)
– Vaalitansseista tuli minulle nostalginen tunnelma, kun 1970-luvulla olin soittamassa isäukon ja kylänmiesten kanssa vastaavanlaisissa tilaisuuksissa. Elvytämme nyt tätä vanhaa perinnettä, Suokas kertoi.

Suokas on lähtenyt ehdolle siksi, että Suomeen saataisiin työntekijöitä arvostava hallitus.
– Yritämme herätellä rakentajia käymään äänestämässä. Sillä tavalla voi vaikuttaa itseään koskevissa asioissa.

Karkkilalainen Mika Tallgren on toista kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa.
– Minun vaaliteemojani ovat työ, perhe ja koulutus. Tällä hetkellä tärkeintä on saada aikaan poliittinen muutos.

Tallgren muistutti, että Rakennusliiton jäsenille tärkein kysymys on se, että kaksien työmarkkinoiden syntyminen on estettävä. Ulkomaisen työvoiman tarveharkinta ja työehtosopimusten yleissitovuus on säilytettävä.
– Asioita pitää viedä sopimalla, eikä pakottamalla, kuten Juha Sipilän (kesk.) hallitus on tehnyt työmarkkinoilla.

Vaalitanssien musiikista vastasi Reino Bäckströmin orkesteri. Vaaliehdokkaat esiintyivät myös orkesterin vierailevina solisteina.

Jukka Nissinen

Vaali-iltamat Vantaan Puistokulmassa. Reino Bäckströmin bändin vierailevana laulajana Mika Tallgren ja viulistina Kyösti Suokas. Molemmat ovat ehdolla Uudellamaalla eduskuntavaaleissa.