Takaisin

Ei lisää halpatyövoimaa Suomeen


Rakennusliiton hallituksen mukaan Suomen työmarkkinoita ei pidä avata avoimeksi koko maailmalle poistamalla työvoiman tuonnin tarveharkinta. Rakennusliiton hallitus otti kantaa asiaan tänään kokouksessaan.

Tässä Rakennusliiton hallituksen koko kannanotto:

Joukko eri puolueiden kansanedustajia on ryhtynyt hankkeeseen poistaakseen työlupien myöntämiseen liittyvän saatavuusharkinnan. Tämä tarkoittaa, että huolimatta nykyisestä tai tulevasta massatyöttömyydestä, Suomessa asuvilla ei ole mitään etusijaa päästä töihin avoimiin työpaikkoihin. Työnantajat saavat ottaa tekijät mistä päin maailmaa tahansa.

Poliitikoilta näyttää kadonneen ymmärrys ja myötätunto Suomessa asuvia työtä tekeviä kohtaan. Meillä on tällä hetkellä puoli miljoonaa ihmistä työtä vailla. Suuri määrä nuoria ei ole päässyt koskaan ensimmäiseenkään työpaikkaansa. Ikääntyneiden mahdollisuus työllistyä käy koko ajan vaikeammaksi.

Olemme osa Euroopan unionin 500 miljoonan ihmisen vapaita työmarkkinoita. Pääosa rajojen yli liikkuvasta työvoimasta työskentelee rakennusalalla. Tämä ilmenee palkkojen polkemisena ja kotimaisten nuorten yhä suurempana vaikeutena päästä rakennuksille töihin. Matalamman elintason maista tulevat tyytyvät pieniin palkkoihin, jotka kuitenkin ovat heidän kotimaansa palkkoja parempia.

Jos työvoimaa aletaan tuoda EU:n ulkopuolisista matalan elintason maista, ongelma kärjistyy. Mahdollisuus saada pysyvä oleskelulupa EU:n alueelle on miljoonille ihmisille niin houkutteleva, että sen päälle maksettava palkka saa olla mitä hyvänsä. Ulkomailta lähetettyjen työntekijöiden palkkoja ei pystytä nykyäänkään juuri valvomaan ja kehitysmaista tulevien kohdalla se olisi täysin mahdotonta.

Rakennustyövoima ulkomailta tulee aina vuokrayritysten kautta. EU-alueen välittäjät maksavat liian pientä palkkaa, teettävät ylipitkiä työpäiviä ja jättävät usein sosiaalivakuutusmaksut maksamatta. Työsuhdeturvaa ei ulkomaisella vuokratyöntekijällä ole. Välittäjä voi lähettää työntekijän kotiin milloin haluaa.

EU-alueen ulkopuoliseen rakennustyövoimaan liittyy tätäkin suurempia ongelmia. Kehitysmaiden työntekijät joutuvat poikkeuksetta maksamaan välittäjälleen palkkion, yleensä ensimmäisen vuoden palkan. Ennen lähtöä raha joudutaan lainaamaan tai antamaan siitä vakuus. Tämä panee työntekijän täysin välittäjänsä armoille.

Työvoiman tuonnin täydellistä vapauttamista puuhaavat kansanedustajat suhtautuvat ylimielisesti työntekijöitä edustavien ammattiliittojen huoleen ja sanovat tietävänsä asiat paremmin. Rakennusliiton hallitus vetoaa itsekin työmiehenä aikanaan töitä tehneeseen Sinisen ryhmän työministeri Jari Lindströmiin. Suomessa asuvien työttömien asemaa ei pidä entisestään vaikeuttaa ja avata maamme työpaikkoja koko maailmalle. Kehitysmaiden rakennustyövoimaa välittäville järjestäytyneen rikollisuuden tavoin toimiville yrityksille ei pidä antaa pienintäkään jalansijaa Suomessa.