Takaisin

Näkymiä katoilta

Karttunen ja Harjuniemi

Käytiin viime maanantaina komealla työmaakierroksella, katoilla.  Kuskina ja kartturina toimivat Kerabit Oy:n urakoinnin johtaja Timo Koivisto  ja  pääluottamusmies Timo Karttunen. Yritys on selkeästi suurin vedeneristysalan toimija, jonka työkanta on varsin hyvässä kunnossa. Yritys työllistää yli 400 ammattilaista, joista yli 300 on työntekijöitä.

Vedeneristysalan yritykset ovat erikoisurakoitsijoita, joiden urakoissa tarvitaan huippuammattilaisia. Työihmisiä, joilla on taitoa,  oma hoksa ja aloitteellisuus.  Ei työnjohtaja voi jatkuvalla syötöllä olla seuraamassa ja käskemässä. Kermin pitää tervautua paikalleen ja valmista on tultava, jotta kaikki pärjäävät. Työmiehet myös sanovat suoraan, ilman kompeilua, mitä kohtia firmojen toiminnassa pitää kehittää.

Urakointi on monipuolista. Tehdään uudisrakennusten kattoja. Korjataan vanhoja, usein runkoja myöten. Tehdään pikihuopakattoja, peltikattoja, tiilikattoja. Tehdään puutyötä ja peltityötä sekä kierretään huoltamassa kattoja. Eristetään pihakansia, siltoja, sokkeleita, seiniä… Myös halpisfirmojen jäljet teettävät työtä: tehtyä sutta riittää korjattavaksi ja paljon. Halpuus houkuttaa mutta koukuttaa lisäkustannuksiin ja riesaan.

Työt ovat erittäin tärkeitä ja työehto-osapuolten on huolehdittava osaltaan siitä, että tekijöitä riittää. Näitä hommia ei opita pelkästään koulun penkillä vaan vuosien työnteon myötä. Hyvien eritysfirmojen kannattaa  yrittää rekrytoida ammattioppilaitosten opiskelijoita ja oppilaitoksista valmistuneita. Tulevaisuutta nimittäin on: tekemistä on paljon, ja etenkin korjaamista.

Matti Harjuniemi