Kirjailijan työmaa - Rakennusliitto

Takaisin

Kirjailijan työmaa

16.12.2021

Tuomas Kyrö rapsuttelee uusimmassa Mielensäpahoittaja -kirjassaan vanhan talon seiniä ja rakentajan sielunmaisemaa.

Lapsena Tuomas Kyrö seurasi, kuinka timpuri nimeltään Uuno rakensi perheen vanhan omakotitalon avovinttiin huoneen ja muurasi takan.

– Uuno oli vakaumuksellinen vasemmistolainen, joka muistutti aina, että tekee porvareille kalliilla ja hyville ihmisille halvalla. Hänen tarinansa ulottuivat sotia edeltäneeseen aikaan.

Uuno oli myös kirjailija Kyrön ensikosketus rakentajiin. Sittemmin tutuiksi on tullut kirvesmiehiä, pellittäjiä, laatoittajia ja betonimiehiä. Appiukkokin on tehnyt uraa rakennustyömailla.

– Kun hänen kanssaan käy erään pikkukunnan terveyskeskuksessa tai taidemuseossa, saa varmasti kuulla kuinka ja milloin ne on tehty ja missä hommissa hän oli silloin mukana, Kyrö sanoo.

–  Olennaista on myös se, että arkkitehdit piirtävät miten sattuu eivätkä ymmärrä, millaista turhanpäiväisten kulmien tekeminen on rakentajille.

Helsingin Kirjamessuilla esiteltiin lokakuussa Kyrön tuore teos, Vasara ja käytettyjä nauloja, Mielensäpahoittaja. Tarinan alkupuolella Kyrön luoma tuttu hahmo katselee puoli yhdeksän uutisia, kun katosta putoaa hänen päähänsä pisara. Entisessä elämässään Mielensäpahoittaja olisi korjannut vuotokohdan itse, onhan hänellä muutaman kymmenen vuoden kokemus metsä- ja rakennushommista sesonkityöläisenä. Mutta nyt hänen selkänsä on kipeä. Tarvitaan ammattilaisia apuun.

Heinäkuussa 2020 Kyrön oma selkäkipu oli siinä pisteessä, että hän liikkui lähinnä ryömimällä. Kirjaan päätyi sekä oma selkä että meneillään ollut mökkiremontti. Ja esikuviksi elämän varrella tavatut rakennusmiehet ja -naiset.

– Mökkiremontin aikana olin itse tiiviimmin kiinni rakentamisessa. Oli talkooporukkaa ja palkattuja tekijöitä. Kun vuorotellen rakensin kirjoja ja olin mukana peruskorjaamisessa ja uuden talon rakentamisessa, ne alkoivat limittyä toisiinsa, Kyrö kertoo.

Oma rakennusprojekti avasi Kyrölle ensimmäistä kertaa oven rakentamisen ytimeen. Kirjailijasta oli nautinnollista tehdä istumatyön vastapainoksi ”autotallin pohjavalua julmassa syyssäässä tai mökin eristystä ja ulkolaudoitusta mainiossa kesäsäässä”.

Kyrö löysi isoisänsä jäämistöstä rautakaupan kuitteja ja kesämökin liiteristä vanhoja nauloja. Vuonna 1949 rakennetun mökin yksityiskohdatkin herättelivät aistit keskelle sodan jälkeisen Suomen talonrakennustyömaata, jossa ei ollut sähköä, ei siis kompressoria tai naulapyssyjä.

– Mietin koko sitä äänimaailmaa. Se mikä on nyt usein surraamista ja konevoiman yksi napaus, oli silloin vasaran naputusta, käsisahan rauhallisempaa liikettä ja huomattavasti isompi määrä käsiä ja päitä tontilla.

Kun taitava kirvesmies ratkaisee eteensä tulevan ongelman, Kyrö näkee tilanteessa saman luovuuden kuin taiteessa tai vaikka jalkapallokentällä. Hänen mukaansa luovuus on lopulta ongelmanratkaisua.

– Olennaista on myös rakenne. Tietyt asiat tehdään tietyssä rytmissä. On turha laatoittaa ennen kuin putket on vedetty. Kirjaa taas voi tehdä aivan takaperoisesti. Voi tehdä ensin katon ja asentaa tapetin, vaikka runko puuttuu.

Kyrö on nykyään kuin appiukkonsa. Vieraillessaan taloissa hän katsoo sähkökatkaisimista, milloin edellinen isompi remontti on tehty.

– Mietin mitä on tietynlaisten ikkunoiden asentaminen ja mikä niiden lämpöarvo on. Tietyllä tavalla rakentajien henki on aina seinissä mukana.

Jutun pohjana on Tuomas Kyrön sähköpostihaastattelu sekä hänen esiintymisensä Helsingin Kirjamessuilla.

Teksti: Sini Saaritsa, kuvat: WSOY/Mika Tuominen