Helsingin itäistä kantakaupunkia entisestään laajentava Kalasataman alueeseen kuuluva Verkkosaari alkaa jo näyttää kaupunginosalta. Korttelit ovat jo pitkälti valmiita, mutta alueen viihtyisyyteen olennaisesti kuuluva katu- ja ympäristörakentaminen on vielä meneillään. Infrayritys Tieluiska Oy:llä on useita eri kohteita ympäri aluetta, sillä työmaa on pirstaleinen ja useammassa sijainnissa.

– Olemme olleet täällä viime vuoden heinäkuusta asti ja jatkamme marraskuun loppuun. Olemme tehneet vesihuoltoa, graniittilaatta- ja katukiviasennuksia, erilaisia vihertöitä ja istutusmuureja, työmaan vastaava mestari Juha Suvinen Tieluiskalta kertoo.

Projekti on pitkän linjan infrafirmalle siinä mielessä poikkeuksellinen, että työ tapahtuu poikkeuksellisen ”pinnassa”. Pohjatyöt kaikilla työmaa-alueilla on käytännössä tehty jo valmiiksi ennen kuin Tieluiskan urakka on alkanut.

– Osa kohteista oli esirakennettu siten, että graniittilaatat on ollut mahdollista asentaa olemassa olevan massan päälle. Osassa kohteista on poistettu vanha asfaltti ja levitetty uusi oikeaan korkoon.

Capellanrannan laatoitustyö on poikkeuksellisen suuri. Suomalaista Mäntsälän punaisesta graniitista tehtyä laattaa asennetaan noin 11 00 m², asfalttia sen sijaan vain 6 000 m². Iistutuksia varten tulee eri puolille aluetta yhteensä 150 metriä tukimuuria.

Työmaalla työskentelee tällä hetkellä noin 20 työntekijää, koko aikana tekijöitä on ollut yli 150, osa aliurakoitsijoita. Kaivureita on 2 ja lisäksi työmaalla pyörii 3 pientä pyöräkuormaajaa.

KYMP-talon erikoispuutarha

Yksi iso osa Tieluiskan urakkaa on Helsingin uusi Kaupunkiympäristötalon eteen tuleva Työpajanpiha. KYMP-talon katon alla toimii muun muassa Rakennusvalvonta.

– Rakennuksen lasi-ikkunan takana on usein yleisöä seuraamassa töiden sujumista, työmaainsinööri Toni Hanka naureskelee.

Viherrakentaminen alueella tehdään yrityksen omalla väellä. Työpajanpiha on biohiilen käytön kokeiluhanke, joten se vaatii osaamista. Kokeilussa muodostetaan 2 erilaista perenna-aluetta, joiden kasvualustassa testataan biohiilen käyttöä. Jokaista biohiilialuetta vastaa myös vertailukelpoinen rinnakkaisalue, jolla ei ole biohiiltä mutta jossa on muuten sama kasvualusta ja samat kasvit. Biohiilen määrä kasvualustassa on 20 prosenttia.

– Oma ensikokemukseni biohiilen sekoittamista oli sotkuista puuhaa, joka paikka oli mustana sen jälkeen, Tieluiska Oy:n pääluottamusmies Tiina Hynninen kertoo.

Hynninen ei työskentele tällä työmaalla, mutta hänellä on kokemusta biohiilen käytöstä, sillä hän työskentelee Tieluiskan ”multapuolella”, eli nostaa ja sekoittaa maa-aineksia viherrakentamisen tarpeisiin.

Työpajanpuistoon istutetaan yli 80 erilaista kasvia. Puistossa on varjoisia ja aurinkoisia paikkoja, joille istutetaan erilaisia kasveja sen mukaan, minkälaisia olosuhteita ne kaipaavat. Koko puiston alla kulkee Tieluiskan rakentama kastelujärjestelmä, jota ohjataan tarpeiden mukaan.

– Parin vuoden päästä näkee jo kunnolla, miten kasvit pärjäävät, Juha Suvinen kertoo.

Naisia konekuskeiksi

Tiina Hynninen valittiin yrityksen luottamusmieheksi tämän vuoden helmikuussa.

– Edellinen luottamusmies pyysi lähtemään ehdolle, Hynninen kertoo.

Hynninen on ollut Tieluiskalla töissä 5 vuotta. Sitä ennen hän toimi pitkään perhepäivähoitajana.

– Lastenhoitotaidosta on hyötyä luottamusmieshommassa, Hynninen toteaa naurahtaen.

Työssään Hynninen nostaa, kuorii, kasaa, kuormaan ja seulon materiaalia mullanjalostuksen käyttöön. Konekuskin tutkinnon hän suoritti Työtehoseuran koulutuksessa jo vuonna 2002.

– Silloin kuskeina ei vielä ollut hirveästi naisia. Nykyään heitä alkaa olla selvästi enemmän.

– Ensimmäisessä alan työpaikassani minut heitettiin syvään päätyyn; siinä on kone, ala töihin, oli perehdytyksen sisältö. Onneksi siinä pystyi vähän hyödyntämään naiseuttakin, kaikki neuvoivat mielellään, jos en osannut jotakin, Hynninen muistelee.

Hynnisellä on riittänyt hyvin töitä siitä asti, kun hän tuli taloon.

– Tieluiskalta soitettiin silloin 5 vuotta sitten, että tuletko isyysloman tuuraajaksi. Olin jo päättänyt, että haluan taas kodin ulkopuolelle töihin.

Hynninen asuu Tuusulassa ja työpaikkana toimivat sekä yrityksen multa-asema että maanottopaikka. Työskentelyalue on Raaseporista kohti pääkaupunkiseutua.

Kun Hynnisen varsinaisessa työssä tulee vähemmän kiireellinen vaihe loppusyksystä, hän aikoo osallistua Rakennusliiton luottamushenkilökurssille.

– Vaikka edellinen luottamusmies oli ehtinyt sopia esimerkiksi työvaatteiden pesuasiat kuntoon, tuli keväällä uusi tessi, josta on pitänyt viedä työmaille tietoa.

Infrapuolella ei aivan synkkää

Vuonna 1974 perustettu Tieluiska Oy kuuluu yli 40 miljoonan euron liikevaihdollaan keskisuurten infrarakentajien joukkoon. Rakennuslehden Suurimmat infrarakentajat -listauksessa se oli sijalla 15 vuonna 2022. Tieluiska on yksityisomisteinen osakeyhtiö, jolla on noin 160 työntekijää.

Yrityksen toiminta painottuu eteläiseen Suomeen, vain yksittäisiä kohteita tehdään Hämeenlinnasta pohjoiseen.

– Kun kohteet ovat suhteellisen lähellä, se helpottaa maa-aineksen saantia ja kuljetuksia, Juha Suvinen toteaa.

Rakennusalan synkät tunnelmat eivät aivan täysin ylety infrarakentamiseen.

– Suomen infra on jo pitkään ollut huonossa jamassa. Sitä on vain pakko huoltaa, Suvinen sanoo.

Myös tuore hallitusohjelma lupaa panostuksia infraan. Neuvotteluissa päätettiin lähes 3 miljardin euron liikenneinvestointiohjelmasta, minkä lisäksi hallitus on päättänyt hyödyntää täysimääräisesti EU:n CEF-hankerahoitusta, jolla tuetaan korkeatasoisten, kestävien ja tehokkaasti yhdistettyjen Euroopan laajuisten verkkojen kehittämistä liikenteen, energian ja tietoliikenteen alalla.

Tieluiskalla on useimmiten riittänyt talvisinkin töitä, vaikka Suvisen mukaan silloin kilpailu alalla on kovaa.

– Infraa tehdään jossain määrin koko vuoden ajan ja esimerkiksi multa-asemilla tehdään tuotetta valmiiksi kautta varten. Välillä osa henkilöstöstä on kuitenkin täytynyt lomauttaa talvella, mutta osa tästä tapahtuu vapaaehtoisesti, kun ihmiset haluavat itse olla talvikauden pois, Suvinen sanoo.

Teksti ja kuvat: Johanna Hellsten

Peabin levitysporukalle riitti tälle kaudelle töitä, vaikka tilauksissa tuntuu jo hiljenevät markkinat.

Turengin uuden S-marketin piha on tullut tänä kesänä tutuksi Peabin Hämeenlinnan levitysporukalle.

– Olemme tehneet vähän kerrallaan, jotta uusi kauppa on päässyt aukeamaan. Tässä kohtaa on ollut vanha kauppa ja vielä 2 viikkoa sitten syvä kuoppa, Peabin alueyksikön varapääluottamusmies Petri Nieminen kertoo parkkipaikan lähihistoriasta.

Niemisellä on menossa jo 30. kesä asfaltointihommissa. Ura alkoi liikenteenohjaajasta ja erilaisten työtehtävien jälkeen Nieminen on ollut perämiehenä parikymmentä vuotta. Verokirja on pysynyt samalla palkkakonttorilla, vaikka firman nimi on välillä vaihtunut. Hämeenlinnalaiselle perheenisälle tärkeä syy pysyä saman yrityksen leivissä on ollut siedettävän lyhyet työmatkat, jotta perhettäkin ehtii näkemään.

– Työsuojeluvaltuutettuna olen ehtinyt olemaan jo useammankin kauden, Nieminen toteaa toisesta luottamustoimestaan.

Liikenne on hankalin rasti asfaltoinnin työturvallisuudessa. Työmaan ohittavien autoilijoiden suhteen ei voi olla ylivarovainen.

– Autolle häviää aina.

Henkilökohtaiset suojaimet ovat Peabilla hyvällä mallilla.

– Kaikki tarvittavat suojaimet hankitaan. Se on kaikkien etu, että sairaspoissaoloja ei tule. Levitysporukat ovat pieniä ja sairasloman sijaisia ei ole. Sitten tehdään pienemmällä porukalla ja kaikki tietävät mitä siitä seuraa, Nieminen viittaa ylitöiden kasaantumiseen ja töissä jaksamiseen.

Vaihtelevia työkohteita

Levitysporukan työmaat ovat yleensä suhteellisen pienellä alueella.

– Perusideana työmaiden sijainnissa on harppi Hämeenlinnaan ja 100 kilometriä siitä suuntaansa. Tarvittaessa otamme repun selkään ja lähdemme sinne, missä on työmaita.

Kuntien tiukkeneva talous ja yksityisten investointien väheneminen näkyy levitysporukan työkohteissa.

– Kerrostaloja ei rakenneta eikä uusia pihoja rakenneta. Alueelliset erot ovat Suomessa isoja, mutta meillä on ollut töitä, vaikka onkin rauhoittumaan päin. Asumiskustannusten muutos vaikuttaa meihinkin. Omakotitalon omistaja miettii asfaltoidako pihansa.

Levitysporukan työt ovat hyvin vaihtelevia. Haastatteluviikolla on parkkipaikan lisäksi tehty muun muassa sahalaitoksen pihaa, Hämeenlinnan uuden sairaalan tielinjauksia ja kaupunkikatuja

– Lapion kokoisista rei’istä moottoriteihin, Nieminen luonnehtii.

Levittäjän kuljettaja Marko Haaka on tehnyt Peabin Hämeenlinnan levittäjäporukasta pisimpään asfalttihommia.

– Nyt on 38. tai 39. kesä asfalttitöissä. Tulin suoraan ammattikoulusta, ensin liikenteenohjaajaksi. Jäin alalle enkä osaa enää lähteä pois, Haaka toteaa.

– Työporukka on ookoo, olen tullut kaikkien kanssa toimeen. Aamulla lähtee ihan mielellään töihin.

Haakan kotipaikka on Lempäälässä.

– Työmatkaa on 60 kilometriä suuntaansa. En pidä sitä pahana; aamulla heräilee töihin ja illalla nollaat itsesi, kun ajat kotiin päin.

Haaka välttää aamuisin pahimmat liikenteen sumat aikaisella töihinlähdöllä. Levityskonetta on oltava käynnistelemässä jo ennen muuta porukkaa. 55-vuotias Haaka aikoo pysyä asfalttihommissa niin pitkään kuin jaksaa, mahdolliseen eläkeikään asti.

Työttömyyskorvaukset, katoavaa kansanperinnettä?

Perämies Janne Ananinilla on 25 vuoden kokemus asfaltoinnista.

– Isäni on ollut ensin asfalttitöissä ja sen jälkeen eristyshommissa. Sitä kautta päädyin isän perässä näihin töihin kesätöiden kautta.

Työttömyyskorvausten heikentäminen voi pistää mietintään alanvaihtoa. Työttömyysturvaa kannattaisi Ananinin mielestä kehittää työllistävämpään suuntaan pitkäaikaistyöttömien kohdalla.

Lapiomies Niko Nordströmille ja Saku Virtaselle sekä kolamies Jouni Katkolle keskivertoa parempi palkka ja pidemmät vapaat talvella ovat tärkeimmät motivoijat asfalttialan töihin. Petteri Orvon (kok.) hallituksen kaavailemat työttömyysturvan heikennykset saavat myös heiltä tyrmäyksen.

– Teemme Suomen eteen töitä, maksamme veroja ja yritämme saada Suomen kasvuun. Jos meiltä viedään kaikki, ei meitäkään huvita tulla tänne enää töihin. Sitten saa ajella Teslalla reikäisillä teillä ja miettiä miksi kahvi ei pysy mukissa, Nordström kiteyttää.

Jo 8 vuotta alalla ollut Nordström on tehnyt töitä aikaisemminkin kuumissa paikoissa.

– Olin aiemmin kokkina Ranskassa ja Saksassa. Eräs sukulaiseni kysyi lomilla ollessani, että kiinnostaisiko asfalttihommat.

Ensimmäinen työpaikka oli Haka Asfaltointi Oy:ssä. Peabilla Nordström on ollut 2 vuotta.

– Työilmapiiri täällä on parempi kuin keittiöhommissa. Euroopassa työskennellessä saattoi kattila lentää päähän.

Pitkät työpäivät harmittavat jonkin verran tuoretta isää, mutta talvella on enemmän aikaa leikkiä tyttären kanssa.

Saku Virtanen on unelma-ammatissaan.

– Mopoikäisenä näin kuinka asfalttia tehdään. Se oli hienon näköistä, kun isoilla koneilla tehtiin töitä, 4 vuotta Peabilla ollut Virtanen kertoo.

Virtanen ei päässyt alaikäisenä töihin, mutta 18-vuotiaana ura urkeni tutun avustuksella.

Jouni Katko on tullut asfalttihommiin monen mutkan kautta.

– Ensin tein tehdastöitä ja varastohommia. Sitten tuli joku aivohalvaus ja eksyin tänne, 7 vuotta asfalttia kolannut Katko toteaa.

Alan huonot puolet ovat Kolan mukaan sadekelit ja kylmässä työskentely.

– Joka kesä kyllä kastuu. Kylmällä säällä työnteko vaikeutuu, kun koneet reistailevat.

Kuumuus on otettava töissä huomioon.

– Energiatasot ovat alhaiset, jos unohdat juoda ja tankata välillä, Nordström sanoo.

Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen

Hyvä yhteistyö ja työnantajan vahva rooli tekee rakentamisesta turvallista.

Laptin Oulun Sairaalanrinteen työsuojeluvaltuutettu ja yhteysmies Antti Mikkonen on työskennellyt lähes 3 vuotta samalla kerrostalotyömaalla. Ennen työmaapestiään Mikkonen tutustui mestaan työsuojeluvaltuutettuna jo Dosentti-talon perustusvaiheessa.

Lopullisesti Mikkonen siirtyi työmaalle Dosentin 4. kerroksen nostovaiheessa. Nyt Tohtori-kerrostalossa tehdään viimeistelyjä ja viimeisen Professori-talon runko on lähes valmis. Tontilla riittää töitä vielä vuoden verran.

Ensimmäisen talon asukkaat morjenstavat vanhasta muistista tuttua rakentajaa.

– Teimme ensimmäiseen tornitaloon lopputarkastuksen viimeisiä fiksauksia. Jos teet asiat vakuuttavasti niin kuin pitääkin, sinuun luotetaan, Mikkonen toteaa.

Luottamus antaa myös vapautta omaan työhön. Laptin työmailla työskentely on hyvin pitkälle itseohjautuvaa. Monipuolinen osaaminen tekee työstä mielenkiintoista

– Ennakoikaa ja kehittäkää itseänne. On mukava osata ja kehittyä omassa työssään. On myös mielekkäämpää tehdä erilaisia hommia kuin sitä yhtä ja samaa vuodesta toiseen.

TR-pisteitä reilut 97

Mikkonen on ollut lähes 10 vuotta Laptin palkkalistoilla.

– Alkuun olin määräaikaisella työsopimuksella, kun entinen työnantaja, Hirsiykköset Oy lomautti minut.

Hirsirakentamisen suhdanteet eivät kuitenkaan korjaantuneet ja Mikkonen siirtyi Laptille vakituiseksi työntekijäksi. Työsuojeluvaltuutetun pestissä Mikkonen on ollut vuodesta 2015 lähtien. Ensiksi työmaan tsv, vuonna 2016 yrityksen työsuojeluvaltuutetuksi, sitten aluetyösuojeluvaltuutettuna organisaatiomuutosten takia ja nyt Laptin Oulun Sairaalanrinteen työmaan työsuojeluvaltuutettuna.

– Meillä on kohta tulossa täyteen 400 tapaturmatonta päivää tällä työmaalla. Meillä palkitaan 100 päivää kakkukahveilla, 200 ja 300 päivää palkittiin lounaalla. Riittääkö lounas enää 400 päivän kohdalla, Mikkonen kyselee ilkikurisesti.

Tärkein palkinto on se, että jokaisen työpäivän jälkeen kaikki ovat lähteneet terveinä kotiin. Työmaalla on tällä hetkellä päivittäin keskimäärin 40 henkeä töissä. Mikkosen mukaan on tärkeää, että työturvallisuutta arvostetaan yrityksen ja työmaan johdossa. Tsv:n työsarka on silloin huomattavasti kevyempi.

– TR-mittaukset ovat paukkuneet 97 pisteen paremmalla puolella myös ulkopuolisilla mittaajilla. Muutama vuosi sitten meille tuli uutuutena työturvallisuushavainnot. Kaikki voivat ladata applikaation ja tehdä negatiivisia tai positiivisia havaintoja. Tieto menee työturvallisuuspäällikölle asti. Täkynä havaintojen teolle on alueelliset lahjakorttiarvonnat.

Vuonna 2021 rakennusalan tapaturmataajuus oli 59 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti. Laptin valtakunnallinen tapaturmataajuus on reilut 5 eli alle 9 prosenttia alan yleisestä tasosta.

– Kun aloitin työsuojeluvaltuutettuna, lukema oli 41. En ota kehitystä omaan piikkiini, vaan se kertoo koko yrityksen asenteesta.

Pohjois-Suomen Laptin työmailla kaikkiin nostoihin on oltava alamieskoulutuksen saanut tekijä. Torninosturikuskin on helppo tunnistaa heidät ylhäältä, sillä kaikilla koulutuksen läpikäyneillä on erikoisteippaus kypärässä.

Uutta työsuojelutietoa tulee jatkuvasti

Työsuojeluvaltuutetun tehtäviin ei ole tunkua. Mikkosellekin on ollut vaikea saada varavaltuutettua.

– Jos puuttuu oikeisiin asioihin ja edistää työntekijöiden työturvallisuutta ja olosuhteita, kyllä se palkitaan jossain vaiheessa. Työmaan valtuutetun tukena ovat alueelliset työsuojeluvaltuutetut. He tuovat tietoa työmaalle, silloin pysytään paremmin kartalla.

Mikkonen kehuu tuoretta alueyksikön työsuojeluvaltuutettua Anni Koivukangasta sekä pääluottamusmies Kauko Kaistoa hyvästä yhteistyöstä.

– Käymme TR-mittaukset läpi aina työmaapalavereissa, Koivukangas kertoo.

Suurin yllätys Koivukankaalle työsuojeluvaltuutetun tehtävissä on ollut tarvittavan tiedon määrä.

– Olen oppinut valtavasti uutta ja todennäköisesti tulen oppimaan vielä lisää. Se on ollut mielenkiintoista.

Alueyksikön työsuojeluvaltuutettu kiersi viime vuonna paljon työmaita.

– Meillä oli työmaiden turvallisuuskilpailu ja kiersin kaikki työmaat 2 kuukauden välein, Koivukangas toteaa.

Koivukankaan mukaan työsuojeluvaltuutettuja pyritään saamaan koolle koulutustilaisuuksiin turvapuistoon, jotta kaikilla olisi samat kriteerit muun muassa TR-mittauksissa.

– Koko ajan pitää kouluttautua, sillä säännöt ja tilanteet muuttuvat. Kartalla pitää olla, Mikkonen muistuttaa.

Harrastukset auttavat Mikkosta jaksamaan myös töissä. Kesällä pesäpalloa, talvikelissä sählyä sisätiloissa. Lyhytkarvainen collie vie isäntänsä lenkille säännöllisesti.

– Kun on juossut 8 kilometriä, koira haluaa vielä uudestaan lenkille.

Laptin työntekijät on haastettu liikkumaan. Liikuntahaasteessa puoli pistettä saa puolen tunnin kuntoilusta. Enimmillään voi kerätä 2 pistettä päivässä. Haastekisan palkintona saa lisärahaa Sportti- tai ePassiin normaalin 200 euron työntekijäedun päälle. Lisäkannustimena on vielä arvontoja koville liikkujille.

– Minulla ei ole aamulla vaikeuksia herätä töihin. Täällä on hyvä ammattilaisten porukka töissä.

Työnjohdon luottamus näkyy myös siinä, että Laptin työntekijät sopivat suoraan aliurakoitsijoiden työntekijöiden kanssa aikataulutuksesta.

– Näemme aina kasvotusten tauoilla ja meillä on matala kynnys soittaa urakoiden aikataulutuksesta.

Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen

Pyhätunturin kupeella viimeistellään yhtä hirsihotellirakennusta käyttökuntoon. Toisen hirsirungon pystytys on jo aloitettu.

Marraskuun lopulla Pelkosenniemellä Pyhätunturin rinteen ilmassa on huurteista sumua. Kultakero 1 ja 2 -työmaiden väliseen monttuun asennetaan uutta sprinklerivesisäiliötä.

– Tämä on hankala tontti. Kaikki aikaisemmat kaapelit ja tekniikkavedot ovat huonosti dokumentoitu. Alue on isokivistä rakkamaata, kaivuualueet vyöryttyvät helposti. Massanvaihdoissa käytiin melkoisen syvällä ja kaukolämpöjä jouduttiin tukemaan väliaikaisesti, Lapin Mestarirakentajien työpäällikkö Juho Nieminen kertoo lähtökohdista.

Turistikohteessa rakennustontti on yllättävän ahdas, ylimääräistä varastotilaa ei ole. Turistit tuovat oman lisänsä kulunvalvontaan. Turistien liikkeitä on suitsittava tarkasti, jotta he eivät päädy työmaaliikenteen sekaan.

Ykkösvaihetta tehtiin viime talvena kunnollisen lumikuorman kanssa. Lumi jäi maahan jo lokakuussa ja sitä riitti alusta asti vähintään puoli metriä. Tänä syksynä on päästy vähemmällä, lunta ei ole maassa muutamaa senttiä enempää. Rinteiden lumitykit lisäävät jonkin verran rakenteiden huurtumista. Lumi ja huurre ovat kuitenkin vesisadetta pienempi ongelma hirsirakentamisessa.

Uuden hirsisen hotelli- ja lomahuoneistorakennuksen Kultakero 1:n liiketilat valmistuvat jouluksi. Ensimmäisen kerroksen liiketiloja kalustetaan parhaillaan.

– Työmaan kokonaisvahvuus on noin 40–50 henkeä. Omien työntekijöiden osuus on tällä hetkellä harvinaisen pieni, vain reilut 50 prosenttia. Pyrimme yleensä tekemään kaikki rakennustyöt itse, pois esimerkiksi lukien maalaus- ja laatoitustyöt. Tässä on hetkellisen ison kapasiteetin takia otettu ulkopuolista työvoimaa, Nieminen sanoo.

Kultakero 2:n hirsirungon pystyttäjät ovat Honkatalot-yhtiön omia sopimusaliurakoitsijoita.

– Honkatalot ovat siitä spesiaali hirsitoimittaja, että heillä on myös oma ikkunatehdas. Erityisesti päätyjen ikkunalasit ovat heidän omaa erikoistuotantoaan.

Liikenteessä sattuu ja tapahtuu

Kirvesmies Pasi Huttunen on työskennellyt Lapin Mestarirakentajilla vuodesta 2015.

– Ura tässä firmasta lähti Sodankylästä, mistä olen itsekin kotoisin.

Asiallisen työnantajan palkkalistoilla on helppo viihtyä. Huttusen kannalta ainoa miinus tällä työmaalla on se, että majoitusta ei ole järjestetty.  Vuonna 2019 Huttunen oli myös Pyhätunturin hotellitontilla töissä. Sillä kertaa Lapin Mestarirakentajat kustansi kortteerin Huttuselle.

– Teemme pitempää päivää ja saamme siitä hyvästä perjantain vapaaksi. Yksi ajopäivä vähemmän on hyvä asia näillä dieselin hinnoilla. Näin syksyisin lisävapaapäivä sopii metsämiehelle hyvin, pystykorvan kanssa linnustava Huttunen toteaa.

Päivittäistä työmatkaa kertyy lyhimmillään 68 kilometriä. Huttunen kulkee väliä työkaverinsa kanssa.

– Työkaveri asuu vähän syrjemmässä. Minun ajoviikoillani matkaa tulee 73 kilometriä.

Pyhätunturin ja Sodankylän väli on tullut tutuksi, sillä Vitostietä on posoteltu puolentoista vuoden ajan. Komeissa Pyhätunturin maisemissa on mukava tehdä töitä.

– Aloitimme Pyhälinnan huoneistohotellin kolmosvaiheen työmaalla toissakesänä ja olemme jatkaneet siitä muilla hotellityömailla.

Kolmosvaiheessa alueelle rakennettiin lomahuoneistoja. Porot tuovat Pohjois-Suomen työmatkaliikenteeseen oman lisävärinsä.

– 3 viikkoa sitten minun ajovuorollani jouduimme 4 poron väliin. Poron perseet olivat oman puolen ikkunan kohdalla ja työkaverin puolella poron turvat olivat lasissa kiinni. Siihen väliin sain auton pysähtymään. Siinä oli tuuri kohdillaan.

Huttunen joutui työkaverinsa kanssa autokolariin vuosi sitten.

– Lähdettiin ajelemaan työkaverin ajovuorolla kotia päin. Nuori tyttö tuli vastaan viiden sentin sohjokelillä ja hänen autonsa lähti heittelehtimään. Auton kulmat ottivat vastakkain, onneksi ei ajettu ihan nokikkain.

Huttunen selvisi vähällä, pakaralihaksen revähdyksellä ja kahden ja puolen viikon sairaslomalla. Magneettikuvaukset hoituivat työterveyshuollon kautta, sillä kunnallisessa terveydenhuollossa ei haluttu lähettää tarkempiin tutkimuksiin.

– Kävin onnettomuusiltana terveyskeskuksessa ja valittelin rintakehääni. Siellä todettiin, ettei tarvitse kuvata.

Sairaslomaa ja särkylääkereseptiä joutui kysymään itse.

Palkoista keskustellaan, lisäkorvaus työmatkoista

Huttunen suhtautuu tulevaan tes-kierrokseen levollisin mielin. Pelkällä tessin minimillä Lapin Mestarirakentajilla ei tarvitse työskennellä.

– Aina kun on pakertanut vuoden verran, istumme alas ja keskustelemme työnantajan kanssa palkan tarkastamisesta. Yleensä työnantaja on tullut vastaan tässä kysymyksessä. Tällä työmaalla saa ekstrakorvausta pitkän työmatkan takia.

Rakennusalan työllisyys on Lapissa hyvällä tasolla. Paikkakuntakohtaisia eroja kuitenkin on.

– Tällä hetkellä kotikunnassani Sodankylässä ei ole käynnissä isompia työmaita. Siellä on alkamassa hotellilaajennus, mutta urakan tekijästä ei ole vielä tietoa. Siinä olisi työmaa lähellä, 400 metrin päästä kotoa, Huttunen laskeskelee.

Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen

Masuunikuona vähentää sementin hiilidioksidipäästöjä ja pienentää jätekasoja Raahessa.

Raahen Lapaluodon satamassa tehdään merkittävää ympäristötyötä. Aallonmurtajalla pyörii useita tuulimyllyjä ja sataman kautta kuljetetaan tuulimyllyjen elementtejä kauemmaksikin. Tuulisähköä merkittävämpi ympäristöteko on sementin hiilidioksidipäästöjä vähentävä Finnsementin kuonajauhetehdas, joka sijaitsee aivan sataman vieressä. Tehdas valmistaa betonin seosaineena käytettävää masuunikuonajauhetta.

– Entisen Rautaruukin, nykyisen SSAB:n masuunilta tuodaan tehtaalle granuloitua masuunihiekkaa. Täältä satamasta lopputuote lähtee maailmalle, lähinnä Paraisille ja Kantvikiin, Finnsementin kuonajauhetehtaan luottamusmies Jani Kluukeri sanoo.

SSAB ja Rautaruukki fuusioituivat jo 8 vuotta sitten, mutta siitä huolimatta paikalliset puhuvat yhä Rautaruukista. Märkää kuonaa ei erota tavallisesta hiekasta kauempaa, mutta tuoksusta voi päätellä, että tätä tavaraa ei kannata nakata lasten hiekkalaatikkoon.

Kuonajauhetehtaan kapasiteettia on kasvatettu muutama vuosi sitten, kun 1980-luvun alussa rakennettua tehdasta laajennettiin uudella jauhatuslaitoksella. Parhaillaan yhtiössä mietitään uusia investointikohteita tehdastontille.

– Meillä on pian valmius tehdä ympäristöystävällistä kolmossementtiä, kunhan saamme siilot sitä varten valmiiksi.

Uudessa jauhatuslaitoksessa ei tarvita kuonan esikuivatusta. Uusi mylly on tehokkaampi ja vie vähemmän energiaa.

– Pidämme enemmän vanhasta kuulamyllystä helpon ajettavuuden takia. Se mene kuin juna. Tämän uuden laitoksen kanssa saa olla koko ajan joystickki kädessä. Siinä on paljon hyviä teknisiä ominaisuuksia, mutta se on myös herkempi. Uusi laitos on siisti ja turvallisempi, Kluukeri vertaa.

Tehtaan sosiaalitilat on uusittu vuosi sitten.

– Meillä on kahdet pukuhuoneet, Kluukeri toteaa.

Likaiselle puolelle jätetään työkamppeet. Sauna- ja suihkutilojen kautta siirrytään omien vaatteiden pukuhuoneeseen.

– Työvaatteille on erilliset pesutilat. Vaatteet voi lähettää myös pesulaan, mutta itse pestessä ne saa nopeammin takaisin. Meillä on niin työkalut kuin pesumahdollisuudet viimeisen päälle, Kluukeri kehaisee työnantajaansa.

Työntekijöihin luotetaan

Kluukeri toivoo marraskuun palkkaneuvotteluihin hyväsärmäistä otetta. Finnsementillä palkkaus ei laahaa alimmalla tasolla, mutta koko alan palkkaus huolestuttaa Kluukeria.

– Monet rakennustuotteen firmat ovat innostuneet maksamaan tessin minimipalkkaa.

Lapaluodon tehtaan tuotannossa palkat ovat melko pieni kuluerä, sillä prosessi pyörii hyvin kompaktilla kokoonpanolla.

– Meillä on tehtaalla töissä 10 vuoromiestä, 2 päivämiestä ja 2 mestaria.

Tehtaan miehitys riittää normaalitilanteessa. Päivämiehet hoitavat kunnossapitoa niin satamassa kuin tehtaallakin.

– Toisinaan saisi olla enemmänkin työvoimaa. Käytämme jonkin verran ulkopuolista työvoimaa remonteissa ja vastaavissa tilanteissa.

Työvuorossa on normaalisti 2 työntekijää. Tavalliseen työvuoroon kuuluu näytteidenottoa, kunnossapitotöitä, pienten korjausten tekoa ja asiakaspalvelua.

– Ei tarvitse olla kovinkaan iso vika, kun alkaa pukata kiirettä.

Vikatilanteita on onneksi harvoin. Tuotanto pyörii yleensä hyvin automaation voimin.

– Jos kaikki sujuu hyvin, työ on aika leppoisaa. Välillä on sitten monen viikon kausia, kun kaikki vastustaa, laitosmies Juho Knuutinen toteaa.

– Paikat kuluvat ja tarvitsevat huoltoa raaka-aineen kuluttavuuden takia, Kluukeri jatkaa.

Kluukeri ja Knuutinen pitävät kuonajauhetehtaan ilmapiiristä. Työntekijöihin luotetaan ja he saavat itse päättää oman työvuoronsa tekemisistä.  

– Olen ollut töissä muun muassa paperitehtaalla ja perustamassa kultakaivosta, joten minulla on vertailukohtia erilaisiin työpaikkoihin, Kluukeri toteaa.

Työsuojeluvaltuutettu Tuomo Katila on ollut jo useamman kauden tsv-pestissä.

– Tulin taloon ensimmäisen kerran 2005 kesälomittajaksi. Olin välillä reissuhommissa ja tulin sen jälkeen takaisin kesällä 2007, Katila kertoo.

Jo ensimmäisellä kerralla Finnsementti tuntui asialliselta työpaikalta.

– Yhtenäkään aamuna töihin lähteminen ei ole tuntunut tympeältä.

Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen

Tehdasalue levittyy laajalle aivan meren rannalla Mjösundissa. Keramialla on oma satama, jonne tulee savilastissa kulkevia laivoja Englannista saakka. Vain sieltä saadaan valkoista savea, joka on Keramian lippulaivan, Edelweiss-tiilen, raaka-aine.

Kone-taitoa

Pihalla hurraa pyöräkuormaaja, jota yleensä käyttelisi luottamusmies, pyöräkuormaajankuljettaja Kai Lehtinen. Jutuntekohetkellä häntä tuuraa Jens Rodionoff. Kone kääntyy näppärästi pihalla, mutta sisällä massanvalmistusosaston varastolla kuormaajan käyttötaidot ovat jatkuvassa testissä ahtaissa tiloissa.

Pyöräkuormaajalla siirretään kaikkiaan 14 eri sorttia massaa 7 varastolokerosta laatikoihin, joista massa liikkuu tuotantoon.

– Moni raaka-aine näyttää samalta, eli tarkkana saa olla. Erityisesti vaaleat savet on vaikea erottaa toisistaan.

Rodionoff pitää siitä, että saa tehdä itsenäistä työtä, oman koneen kopissa, joka toimii kuin omana konttorina.

– Mitä isompi kone, sen mukavampaa, Rodionoff tiivistää.

Hän toivoo varastohallin valaistukseen lisää tehoa. Lehtinen lisää, että joitakin valaisimia on vaihdettu jo, mutta tilannetta pitäisi vielä katsoa kokonaisuutena.

Keramia-tehdas jakaantuu neljään osastoon: massanvalmistukseen, tiilenprässäykseen, rataukseen sekä purkuun. Lehtinen on itse työskennellyt tehtaalla tarkalleen 25 vuotta.

– Tiilenvalmistukseen ei ole olemassa suoraa koulutusta. Itsellä on taustakoulutuksena huonekalupuusepän opinnot Salon ammattikoulusta.

Lehtinen on asunut Kemiönsaaressa koko ikänsä.

– Luottarina olen toiminut 6 vuotta, ja sitä ennen työsuojeluvaltuutettuna. Kun aloitin tehtaalla, saarella oli enemmänkin teollisuutta, mutta vuosien varrella tuotantolaitoksia on lopettanut.

Lehtisen työssä pyöräkuormaajankuljettajana täytyy paitsi osata kaataa suppiloon oikeanlaista raaka-ainetta, myös oikeassa suhteessa. Vääränlainen ”taikina” aiheuttaa laatan halkeamia ja mittaheittoja.

Tarkkuus arvossa

Tiilen raaka-aineena on saven lisäksi tiilimursketta, sahanpurua sekä hiekkaa. Lisäaineena käytetään bariumkarbonaattia. Kun bariumia käsitellään, täytyy pitää hengityssuojainta.

Tiilerin Keramian tehtaalla työskentelee noin 40 työntekijää. Yksi heistä löytyy massanvalmistuksen valvomokopista. Massanvalmistaja Kristoffer Lindström tarkkailee savimateriaalin kuljettimia.

Parhaillaan hihnalla kulkee preeriamassaa, punaisen sävyistä saviainesta. Ennen tuotantoon menoa valmiin massan täytyy sumppaantua, eli painua muutaman viikon.

– Tärkeintä valvomotyössä on varmistaa, että koneet toimivat oikein ja raaka-aineet kulkevat sujuvasti. Tarkkana saa kyllä olla, että oikea tavara menee eteenpäin. Yleensä kyllä kaikki onnistuu hyvin, Lindström kertoo.

Lehtinen täydentää, että tehtaassa on sanonta, ”ettei se ikinä hyvää ole”. Huumorilla. Sanonta kertoo siitä, että liian ylpeiksi ei aiota ruveta. Ulkopuolinen voi todeta, että sopivan ylpeä kannattaa hyvästä työstä aina olla.

Tiililaattaa prässättynä

Tiilenprässäysosastolla työskentelee Kent Lehtonen. Hän juoksahtaa äkkiä tiililaatta-aihioita kuljettavalle radalle ja säätää jotain. Onko tilanne päällä?

– Oli tuolla lautoja sekaisin, kävin oikaisemassa.

Tiililaatta-aihiot kulkevat hihnalla lautojen päällä. Lehtosen kautta on juuri menossa sileitä v-kulmia.

– Teen erilaisia muotoja ja kuviota laattojen pintaan. Kuviot syntyvät tällä skraballa, hän kertoo.

On harjattua pintaa, lustoa, on robustia pintaa ja leikattua. Lehtonen on työskennellyt Keramiassa reilut 5 vuotta.

– Melkein voi nyt sanoa, että osaan tämän työn. Mutta kyllä siinä opetteluvaiheessa menee vuosia, niin monen sorttista tuotetta ja säätöä pitää osata ja muistaa, hän kuvaa.

Parasta työssä on itsenäisyys.

– Eikä tämä niin fyysisesti hirveän raskasta ole. Huonona puolena on ilman pöly. Ja lämpötila: kesällä on kuuma ja talvella vetoa.

Lehtonen kulkee työpaikalleen Kemiönsaaren toisesta päästä. Edestakaisin matkaa tulee 95 kilometriä. Iso saari.

Oppia ikä kaikki

Lehtosen läheisyydessä työskentelee Risto Aaltonen. Hän tuli nykyiseen työhönsä 5 vuotta sitten.

– Olin aiemmin Abloyn lukkotehtaalla 37 vuotta. Tehdas ajettiin alas, ja sain täältä töitä. Olen vielä saanut oppia uutta kuusikymppisenä.

– Tiilenprässääjänä saan tehdä itsenäistä työtä. Olen aina tällä samalla pisteellä. Nyt 5 vuoden jälkeen alkaa homma olla jo välillä hanskassa.

Harmaa savipatja kulkee Aaltosen työpisteeltä leikkuriin. Tiiliaihiot matkaavat seuraavaksi piikkivaunulla kuivaamoon.

Aaltonen antaa vielä vinkin nuorille:

– Kannattaa kouluttautua mahdollisimman hyvin. Nykypäivänä tarvitaan koulutusta, että pääsee työelämään kiinni.

Aaltosen työmatka on alle kahde8ksan kilometriä suuntaansa. Mitä toivot tulevaisuutta ajatellen?

– Toivon terveyttä ja elinvuosia pitkälle, että voi nauttia elämästä.

Uuni ja trukit

Yhdessä kuivaamon lokerossa mahtuu kuivumaan noin 20 000 laattaa tai 7 700 tiiltä. Kuivausaika on 70–100 tuntia. Kuivaamosta tiilet siirtyvät polttoon 2 vuorokaudeksi.

Poltonvalvoja Joni Västi istuu valvomossa ja pitää silmällä kahta polton automaatio-ohjauksen näyttöä.

– Järjestelmä on ollut käytössä pari kuukautta. Jotain säätöjä pitää varmaan vielä tehdä, mutta suhteellisen hyvin kaikki on toiminut.

Trukinkuljettaja Lucas Bergström on kahvitauolla.

– Pidän täällä työskentelystä, saa tehdä ulkona töitä. Aloitin vuonna 2016 kesätöillä ja pääsin armeijan jälkeen vakituiseksi työntekijäksi.

Bergströmin yllättävä taustakoulutus on putkiasentaja.

– Koneet on entuudestaan tuttuja, kun perheellä on ollut maatila. Trukin käytössä oppii nopeasti sen, miten kannattaa toimia. Että miten ja mistä kohdasta kannattaa kaivaa.

Bergströmin mielestä itse koneen ohjaaminen on helppoa.

– Jos osaa ajaa autoa niin osaa ajaa trukkia. Lisäksi tiilien siirtoon on saanut täältä kokeneempien opastusta. Voi sanoa, että kaiken olen oppinut vanhemmilta työntekijöiltä.

Energia mietinnässä

Toimitusjohtaja Heikki Ryöppy kertoo, että jopa puolet tämänhetkisen tuotannon raaka-aineesta on kierrätysmateriaalia teollisuuden sivuvirroista.

– Tuottamamme umpitiili on mahdollista kierrättää sellaisenaan kalkkilaastimuurauksella. Kiinnostus kiertotalousratkaisuihin on selvästi kasvamassa suunnittelussa. Suomessa ollaan tässä jäljessä verrattuna moniin muihin maihin, kuten Tanskaan.

Keramian ja koko Tiileri-ryhmän tärkein markkina-alue on Suomi, vaikka jonkun verran vientiä on muun muassa Ruotsiin ja Iso-Britanniaan.

– Tulevaisuudessa pohdimme energiapuolemme uudistamista. Tällä hetkellä poltamme rikkivapaata meridieseliä. Pohdimme LNG:hen siirtymistä, mutta onneksi emme tehneet tätä ratkaisua, näin jälkiviisaana. Iso kysymys lähitulevaisuudelle on, mitä energiaa käytetään.

Tiiliaihioiden kuivaamiseen käytetään biopolttoaineena metsähaketta.

– Haluamme parantaa tuotantomme kestävyyttä ja kehittää raaka-ainepohjaa, niin että päästöt vähenevät entisestään.

Teksti ja kuvat: Eeva Vänskä

Vähän yli 100-vuotias Vanha teku Tampereen Pyynikillä peruskorjataan kerralla uuden vuosisadan pytingiksi.

– Runko jää, melkein kaikki muu pannaan uusiksi, kuvailee remonttia työmaan vastaava mestari Kimmo Keskitalo.

Vuonna 1916 valmistuneessa rakennuksessa toimi alun perin Tampereen teknillinen oppilaitos, mutta myöhemmin siitä on saanut sijansa muun muassa Tampereen yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta.

Pari vuotta talon valmistumisen jälkeen Suomessa puhkesi kansalaissota. Tampereen punakaarti perusti esikuntansa hienon Teknillisen oppilaitoksen tiloihin. Esikunnan johdossa oli sekatyömies ja harrastenäyttelijä Hugo Salmela, jolla ei ollut lainkaan sotilaskoulutusta.

Maaliskuun lopulla Salmela kuoli talossa sattuneessa räjähdyksessä. Turman syystä on monta käsitystä: valkoisten pommiattentaatti, kilpailevien punakaartilaisjohtajien pommi-isku, varomaton käsikranaatin käsittely…

Kaupungilla on jo 100 vuoden ajan kiertänyt sitkeästi huhu, jonka mukaan Salmelan haamu kummittelisi vielä näinäkin päivinä rakennuksen pitkillä käytävillä.

Ulkonäkö säilyy

Vaikka Pyynikin yksi maamerkeistä kokeekin täydellisen muodonmuutoksen, rakennuksen ulkonäkö ei muutu. Julkisivun rappauksia uusitaan, mutta ne tehdään entistä kunnioittaen. Kaikki ikkunat toki menevät vaihtoon.

Kellarikerroksessa oli runsaasti asbestia, joka on poistettu. Hankalaa on ollut kellarin paaluttaminen. Jopa 20 metrin mittaisia paaluja on juntattu maaperään pätkä kerrallaan.

Välipohjat on avattu ja täytteenä ollut koksikuona on poistettu. Sen tilalle on pantu vaahtolasia. Kaikki eloperäinen aines poistetaan rakenteista homevaurioiden ehkäisemiseksi.

Vanhaa tekua on uusittu sekä 1930-luvulla että 1970-luvulla. Viimeisin remontti tehtiin 1980-luvun lopulla. Talotekniikka oli kuitenkin käynyt sen verran vanhanaikaiseksi, että se uusitaan kokonaan. Rakennukseen tulee koneellinen ilmanvaihto ja patteriverkosto uusitaan.

Pyynikin kaunottaressa on myös taiteellisia arvoja: esimerkiksi liikuntasali henkii mennyttä maailmaa. Puiset paraatiovet ovat entisöitävänä eikä niiden ilme muutu.

Entisaikojen tapaan talon seinät on rakennettu ainakin puolen metrin vahvuisiksi: tiiliä on seinässä pitkittäin ja poikittain. Jotkut sisäseinät eivät ole paljon tätä ohuempia.

Satakin rakentajaa kerralla

Kunnianarvoisan vanhan teknillisen oppilaitoksen peruskorjaus ei ole halpa projekti. Tampereen kaupunki on budjetoinut siihen 24 miljoonaa euroa.

Korjaustyöt alkoivat viime vuoden elokuussa ja niiden on tarkoitus jatkua ensi vuoden kesäkuuhun saakka. Parhaimmillaan työssä on ollut yli 100 henkeä. Elokuun lopulla työmaan vahvuus oli vajaat 70 työntekijää. Pian työntekijämäärän odotetaan taas nousevan lähes sataan.

Työntekijöiden vaihtuvuus kohteessa on ollut ripeää. Siitä kertoo se, että elokuussa laskettiin, että perehdytykseen oli osallistunut peräti 701 työntekijää.

– Meillä on kansallisuuksien kirjo aika laaja, vastaava mestari Kimmo Keskitalo kertoo.

– Julkisivurappaajat ovat albanialaisia, sisätiloja rappaamassa on ukrainalaisia ja virolaisia, myös venäläisiä on mukana.

Keskitalon mukaan ukrainalaiset ja venäläiset ovat tulleet hyvin toimeen keskenään, vaikka maat muuten ovatkin sodassa.

Pääurakoitsijana toimii R4 Korjausurakointi Oy. Aliurakoitsijoita on matkan varrella ollut kymmeniä. Kaikkien aliurakoitsijoiden kerrotaan olevan suomalaisia firmoja.

Kun peruskorjaus valmistuu, sijoittuu taloon musiikkilukio ja yläkoulu. Se toimii myös muiden koulujen remonttien aikana väistötilana. Iltaisin taloon pääsevät esittävän taiteen harrastajat.

Rakennuksen seinässä ei ole muistokilpeä, mutta siinä voisi hyvin olla marmorinen laattaa, johon olisi kirjoitettu: ”Tässä rakennuksessa sijaitsevassa teknillisessä opistossa opiskeli teknikoksi kirjailija Kalle Päätalo”. 

Teksti ja kuvat: Esa Tuominen