Takaisin

Rakennusliitto ja Rakennusteollisuus RT panostavat työpaikkaohjaajien koulutukseen

Työpaikkaohjaajien koulutuksen tavoitteena on helpottaa etenkin nuorten työllistymistä alalle.

Rakennusala on jo pitkään kärsinyt työvoimapulasta samaan aikaan, kun monet ammattiin valmistuneetkin ovat vailla työpaikkaa. Helpottaakseen työvoiman löytymistä ja etenkin nuorten työllistymistä rakennusalan työntekijöitä edustava Rakennusliitto ja työnantajajärjestö Rakennusteollisuus RT ovat sopineet työpaikkaohjaajien koulutuksesta.

Rakennusliitto järjestää eri puolella Suomea työpaikkaohjaajien koulutustilaisuuksia. Rakennusteollisuus RT puolestaan suosittelee, että sen jäsenyritykset sopivat työpaikkaohjaajaksi halukkaiden työntekijöidensä kanssa koulutuksiin osallistumisesta ja maksavat koulutusajalta palkan.

”Uusien työntekijöiden saaminen ja sitouttaminen alalle on rakennusalan työvoimaan liittyvä keskeinen haaste. Työpaikkaohjaajat ovat yksi keino madaltaa yritysten kynnystä ottaa palvelukseensa rakennusalan ammatteihin opiskelevia ja opinnot suorittaneita nuoria ja myös muita rakennusalan töistä kiinnostuneita työntekijöitä”, Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaro sanoo.

Kokemattomalle tai vain vähän kokemusta omaavalle työntekijälle on puolestaan tärkeää, että vastaanotto yrityksessä ja työmaalla on asiallinen ja kannustava sekä ammattiin oppimista tukeva. Tämä parantaa työturvallisuutta, lisää työssä ja yrityksessä viihtymistä ja edistää ammattitaidon kehittymistä.

”Uudet työntekijät kyetään ottamaan paremmin vastaan, jos yrityksessä on tähän tehtävään koulutettuja henkilöitä. Koulutuksen saaneet kokeneet työntekijät toimivat oman työnsä ohella uusien työntekijöiden työpaikkaohjaajina näiden aloittaessa uraansa rakennustyömailla”, Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas sanoo.