Takaisin

Vuoden 2018 kesäpäivät pidetään Turussa

Rakennusliiton seuraavat, vuoden 2018 kesäpäivät järjestetään Turussa 15.-17.6.2018. Kesäpäivät on noin 3000 osallistujan suurtapahtuma, joka kiertää kahden vuoden välein eri puolilla Suomea. Viimeksi tapahtuma järjestettiin kesäkuussa 2016 Tampereella.

-Turussa olimme edellisen kerran vuonna 1996. Olemme pyrkineet kehittämään kesäpäiviä entistä enemmän perhetapahtuman suuntaan. Tässä mielessä Turun tarjonta sopi tapahtumallamme mainiosti, kertoo järjestöpäällikkö Jukka Asikainen Rakennusliitosta.

Rakennusliitto kilpailutti kolme kaupunkia ja valitsi Turun kesäpäiviensä 2018 tapahtumakaupungiksi, kertoo tapahtuma- ja kongressipäällikkö Sari Ruusumo Visit Turusta.

–Me halusimme tarjota unohtumattoman yhdistelmän ja päätimme tarjota taloja teemalla ”korjausrakentamisen helmet”, kertoo Ruusumo. Turun kaupunki esitti lauantain koko perheen päiväohjelmaksi Turun linnan ja Forum Marinumin yhdistelmää, jossa hauskat teemakierrokset, museolaivat ja ruoka ovat keskeisessä roolissa.

–Turun linna järjestää jopa keskiaikaiset markkinat linnan pihoille ja puistoon tilauksesta! Lauantain iltajuhla sijoittuu Logomoon, jonka Rakennusliiton 3000 ihmisen tapahtuma valtaa kokonaan. Sunnuntaina osa perheistä vierailee myös Muumimaailmassa Naantalissa.