Takaisin

Valokuvaus- ja videokilpailu Helsingissä tapahtuvasta työstä

TYÖN KUVIA. Mitä on työ Helsingissä?

Valokuvaus- ja videokilpailu 1.10. – 31.12.2016

  • Mitä työ on?
  • Pitääkö työstä saada palkkaa ja voiko harrastus olla työtä?
  • Onko työ velvollisuus vai voiko se olla leikkiä?

Virka-galleria järjestää valokuvaus- ja videokilpailun Helsingissä tapahtuvasta työstä 1.10. – 31.12.2016. Kilpailuun toivotaan kuvia ja videoita aidoista tilanteista kaikkina vuorokauden aikoina. Kuvien tulee olla otettuja vuoden 2016 aikana. Perinteisen palkkatyön rinnalla esimerkiksi kotityö, talkootyö, freelancertyö ja itsensä työllistäminen eri tavoin sopivat kuvausaiheiksi. Voit lähettää selfieitä, kuvata kollegoja, ja halutessasi rikkoa rajoja siitä mikä kaikki voidaan laskea työksi.

Valokuvakilpailun parhaimmiston valitsee tuomaristo, jonka jäsenet ovat apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri, Valokuvataiteen museon intendentti Tiina Rauhala ja Osuuskunta Tradekasta Satu Niemelä. Voittajavideot valitsevat Helsingin kaupungin asukasyhteistyön ja Työväen Arkiston asiantuntijat. Voittajat julkistetaan Sisun päivänä 28.2.2017. Parhaista kuvista ja videoista jaetaan rahapalkinto.

Kilpailu liittyy näyttelyyn Työn kuvia, joka on tulossa kesällä 2017. Näyttely koostuu kilpailukuvien ja -videoiden lisäksi ammattivalokuvaajien kuvasarjoista. Kuvaajat ovat Behi Assadi, Miikka Pirinen ja Katja Tähjä. Voittajavalokuvat ja -videot tulevat esille Työn kuvia -näyttelyyn. Videot ovat nähtävillä myös Helsinki-kanavan nettisivuilla. Työväen Arkisto tallentaa kaikki valokuvat tutkijakäyttöä varten.

Kilpailun toteuttaa Virka-galleria, Helsingin kaupungin asukasyhteistyö/Helsinki-kanava, Työväen Arkisto ja Osuuskunta Tradeka. Näyttely Työn kuvia on osa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisohjelmistoa ja se on esillä kaupungintalon Virka-galleriassa 7.6. – 1.10.2017.

Osallistu kilpailuun: www.tyonkuvia.fi