Takaisin

Yhteiskuntasopimus kaatui työnantajien vetäytymiseen

EK-katkaisi-neuvottelut-hätiköidysti
(pdf-muotoinen lennäkki 2.12.2015 tilanteesta)

Kuukausia neuvoteltu yhteiskuntasopimus kaatui työnantajien vetäytymiseen neuvotteluista. Työnantajia edustava EK olisi halunnut, että kaikki ammattiliitot sitoutuvat sopimukseen jo ennakkoon tietämättä edes,  mikä on neuvottelujen lopputulos.

– Työnantajilla ei ollut alun perinkään halua sopia Suomen taloutta ja työllisyyttä parantavasta työmarkkinaratkaisusta. Sen sijaan EK myötäili neuvottelujen ajan passiivisesti maan hallituksen linjauksia, arvioi SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly.

-Oltiinpa sopimuksen kaatumisesta mitä mieltä tahansa, niin työmarkkinatilanne on selkiytynyt, sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

-Seuraavat neuvottelut käydään liittokohtaisesti ja vuoden päästä Rakennusliitolla on tavoitelista liiton hallituksen päätettävissä.

Kokemus kertoo, että neuvottelut alkavat tammikuussa 2017 ja tulokseen pyritään helmikuun loppuun mennessä.

-Kentän viesti on, että työehtosopimuksia ei heikennetä. Mikäli hallitus jatkaa pakkolakien läpivientiä eduskunnassa, syntyy neuvotteluihin merkittävät palkankorotuspaineet.

On todennäköistä, että sak:laiset liitot päättävät yhdessä neuvottelujen suurista linjoista syksyn 2016 aikana. Se tarkoittaa myös sitä, että kaikille liitoille turvataan asiallinen sopimus.

Tätä solidaarisuutta ei mitenkään haittaa uuden keskusjärjestön perustaminen.