Takaisin

Kesätyötilanne vaihtelee maan eri puolilla

Rakentaja-lehti 28.4.2023

”Pitää olla aktiivinen ja mennä vaikka itse työmaalle kyselemään.”

Patrik Särkkinen ei ole vielä varmistanut kesätyöpaikkaa itselleen, mutta toivo elää.

Rakentamisen vauhti eri puolilla Suomea on hiljentynyt. Ammattioppilaitosten opiskelijat joutuvat nyt ponnistelemaan hartiavoimin löytääkseen itselleen kesätöitä.

Rakentaja kysyi kesätyötilannetta kolmesta ammattioppilaitoksesta. Vastausten perusteella toiveet kesätyöpaikasta vaihtelevat maan eri osissa suuresti.

Pori: kohtuullisen hyvin

Sataedun koulutuspäällikkö Ville Huhtala iloitsee siitä, että rakentamisen hiljenemisestä huolimatta kesätyöpaikkoja on satakuntalaisille opiskelijoille löytynyt sentään kohtuuhyvin.

– Tosin kesätöiden tilanne ei ole aivan yhtä hyvä kuin mitä se viime vuosina on ollut, Huhtala kuitenkin sanoo.

Jos talonrakennuksesta ei olekaan töitä irronnut, ovat monet pystyneet hankkimaan itselleen kesäpaikan läheisiltä ammattialoilta.

– Kiinteistöpalvelualalta ovat jotkut onnistuneet saamaan töitä. Se voi kylläkin olla vähän kauempanakin rakentamisesta, kuten ruohonleikkuuta.

– Arvioisin, että puolet opiskelijoistamme on saanut töitä rakennuksilta ja 15 prosenttia muilta aloilta. Valitettavasti noin 35 prosenttia on siis yhä vailla kesätöitä, Huhtala arvioi huhtikuun alussa.

Huhtala on pannut merkille, että isot työnantajat ovat nyt varovaisia, mutta pienemmät palkkaavat kesätyöläisiä rohkeammin.

Oulu: ongelmia on

Rakennustyön lehtori Risto Päkkilä Oulun seudun ammattiopistosta huokaa, että vuosi sitten ei ollut nykyisenkaltaisia ongelmia kesätyön löytämisessä.

– Huonompaan suuntaan on valitettavasti menty. Vuosi sitten kaikki, jotka halusivat kesätöitä, myös saivat niitä. Nyt eivät näytä saavan.

– Jotkut työnantajat ovat joutuneet lomauttamaan rakentajia, mikä tietysti vaikuttaa myös opiskelijoiden kesätyötilanteeseen. Työnantajat ovat viestittäneet, että kun töitä on rajallinen määrä, yrittävät pitää oman väen töissä ensisijaisesti.

Päkkilä kertoo äskettäin osallistuneensa Oulun kaupungin informaatiotilaisuuteen, jossa oli ollut puhetta rakentamisen tilanteesta.

– Aika synkkää kuultavaa siellä tarjottiin. Rakentaminen hiipuu nyt täällä pohjoisessa. Tuskin tilanne ehtii kesään mennessä korjaantua.

Päkkilä arvioi, että noin 60 prosenttia talonrakennuksen opiskelijoista on saanut kesätyöpaikan. Joillakin talvella tehdyt sopimukset jatkuvat kesän yli.

– Osa ei ole saanut kesätöitä ja joku osa voi olla siihen vapaaseen kesään jopa tyytyväinenkin. Se tässä huolestuttaa, että opinnot eivät etene, jos ei pääse käytännön töihin rakennuksille.

Pääkaupunkiseutu: aika hyvä tilanne

Espoossa toimivan Omnian rakennustyön lehtori Mika Karjalainen iloitsee, että kesätyötilanne on kaikesta huolimatta kohtuuhyvä.

– Aika mukavasti ovat saaneet töitä ne, jotka ovat halunneet. Tosin rakentamisen vauhti on pääkaupunkiseudullakin jonkin verran vaisumpi kuin mitä se on ollut viime vuosina, Karjalainen kiirehtii lisäämään.

Työnantajat ovat kyselleet suoraan lehtori Karjalaiselta hyviä kesätyöntekijöitä, mikä osoittaa, että tilanne ei voi kovin kehno olla.

– Opiskelijoille olen suositellut kesätöitten aloittamista heti vapun jälkeen. Sitten voi viimeisen kesäkuukauden lomailla, että jaksaa taas syksyllä opiskella.

Karjalainen nostaa esimerkiksi YIT:n, joka on tehnyt paljon kesätyösopimuksia.

– Ehkä joka viides on päässyt YIT:n kesätöihin, Karjalainen laskee.

Kesätyöpaikan voi onnistua saamaan monella tapaa:

– Voi hakea netin kautta, ja voi osallistua Rakennusliiton järjestämään rekrytointitapahtumaan. Mutta voi mennä myös suoraan työmaalle näyttäytymään ja kertomaan, että tällainen minä olen, otatteko töihin.

Karjalainen puhuu omasta kokemuksesta:

– Näin minäkin sain aikanani kesätöitä kun joskus 90-luvulla menin suurelle työmaalle itse kyselemään.

Teksti ja kuva: Esa Tuominen