Luottamusmies Aki Ollila sai vuonna 1991 lama-Suomesta tarpeekseen ja lähti ulkomaille. Entisen kirvesmiehen väitöskirja työntekijän lojaalisuusvelvollisuudesta on nyt paketissa.
– Työnantajan ja työntekijän tietoisuus lojaalisuusvelvollisuudesta ja siitä sopimisesta auttaisi välttämään erimielisyyksiä ja turhia oikeusriitoja, Aki Ollila sanoo.
Oulusta lähtöisin olevalle Aki Ollilalle opiskelut eivät napanneet nuoruudessa.
– Peruskoulun päästötodistus riitti ammattikoulun kirvesmieslinjalle.
Vuonna 1991 Suomi romahti lamaan. YIT:n Oulun sairaanhoito-oppilaitoksen rakennustyömaan pääluottamusmieheksi noussut Ollila sai tarpeekseen ja lähti seikkailemaan pariksi vuodeksi maailmalle. Kotimaahan palattuaan hän törmäsi sattumalta Siikaranta-opiston opettajaan, joka kysyi joko Ollilla oli hakenut oikeustieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan.
– En ollut tiennytkään, että luottamusmieskurssin työoikeuden tentin suorittaminen oikeutti hakemaan yliopistoon.
Ollilla pääsi opiskelemaan lakia Turkuun. 2010-luvun alussa Ollilla työskenteli Puu- ja erityisalojen liiton lakimiehenä. Käytännön työmarkkinoiden oikeustapausten syvällisempi pohdinta sai Ollilan hakeutumaan jatko-opintoihin Helsingin yliopistolle. Lokakuussa Ollila väitteli tohtoriksi aiheenaan työntekijän lojaalisuusvelvollisuuden perusta, sisältö ja rajoitukset. Ollilan duunaritausta näkyy väitöskirjan näkökulmassa. Keskeinen kysymys on työntekijän sananvapauden laajuus työsuhteessa, joka asettaa joitakin rajoituksia sananvapauden suhteen.
– Yksi keskeinen kysymys on työntekijän sananvapauden ja lojaalisuusvelvollisuuden suhde työsuhteessa: lojaalisuusvelvollisuus rajoittaa työntekijän sananvapautta.
Tarkkana somessa
Perusperiaate on, että työntekijällä on suurempi oikeus moittia työnantajaansa julkisesti kuin esimerkiksi työmaan vastaavalla mestarilla. Välillä työnantajan toilailut voivat ottaa pattiin ja somessa tekisi mieli avautua pöljyyksistä.
– Sananvapaus perusoikeutena ei oikeuta sen väärinkäyttöön. Työnantajan julkinen solvaaminen voi olla työsuhteen päättämisperuste.
Ollila pitää työntekijän oikeusturvan kannalta ongelmallisena, että oikeuteen päätyneissä työntekijän epäasiallista käyttäytymistä koskeneissa tapauksissa näyttää unohtuneen työsopimuslain 3:1:n toinen virke, joka ilmentää työntekijän lojaalisuusvelvollisuutta lain tasolla.
– Uskoakseni lainkohdan sivuuttamien johtuu siitä, että TSL 3:1:n toinen virke on kirjoitettu avoimeen muotoon ja se ymmärretään usein periaateluontoisena säännöksenä. Virkkeen tunnistaminen ja sen johdonmukainen soveltaminen parantaisi työntekijän oikeusturvaa, Ollilla miettii.
Moni rakentaja törmää työmailla työsuojelun laiminlyönteihin, jotka ylittävät viranomaisten puuttumiskynnyksen. Mikä merkitys lojaalisuusvelvollisuudella on tällaisissa tilanteissa?
– Lojaalisuusvelvollisuus itsessään ei velvoita työntekijää ilmoittamaan väärinkäytöksistä. Työntekijän asemasta tai työsopimuksesta tällainen velvollisuus voi seurata. Muutoin työntekijä toimii oma-aloitteisesti. Lojaalisuusvelvollisuus edellyttää, että hänen tulee aiheuttaa väärinkäytöksestä ilmoittaessaan mahdollisimman vähän vahinkoa työnantajalle. Tämä tarkoittaa, että ensisijaisesti ongelmasta kerrotaan työnantajalle, Ollilla sanoo.
Inflaatio pysyy aisoissa ja lisävelan tarve pienenee, ekonomisti Anni Marttinen ennustaa.
Anni Marttinen on Suomen ensimmäinen TikTok-ekonomisti. Taloudesta voi puhua myös ymmärrettävästi, ei pelkästään ammattislangilla.
Korona on tahdittanut ekonomisti Anni Marttisen työtä SAK:ssa alusta asti.
– Tulin töihin 4 kuukautta ennen koronapandemian alkua. Se käynnisti työt rytinällä, tuli elpymispaketit ja muut kuviot.
Marttisen mukaan ekonomistin silmin näytti siltä, että kriisi olisi ohi, koska talous lähti niin hyvään nousuun.
– Alkusyksystä tuli hyvää talousdataa, työllisyys ja talous kasvoivat. Luulin, että olemme pääsemässä pois koronaongelmista.
Kriisin hoidossa on jo päästy varsinaiselle talouden kasvu-uralle. Valtion velanottoa jatketaan vielä, mutta lisävelan tarve on pienentynyt koko ajan.
Inflaatio on tehnyt paluun menneisyydestä. Tämä on saanut etenkin oikeisto-opposition pelottelemaan talousongelmista.
– Ennusteiden mukaan velka syö itse itseään, kun elvytämme ja bruttokansantuote kasvaa, Marttinen toteaa.
Matalat lainakorot hyödyttävät velanottajia. Marttinen ei myöskään usko inflaatiopeikkoon.
– Äkilliseen ja pitkäaikaiseen inflaatioon tarvittaisiin isoja talouden rakennemuutoksia. Kulutuksen ja investointien kasvua ei ole näkyvissä. Inflaatiossa oli lyhytaikainen, koronasta johtuva piikki.
Eurokriisi ja sen aiheuttama taantuman pitkittyminen 10 vuotta sitten oli hyvä esimerkki siitä, kuinka EU-alueen tiukka talouskuri esti talouden elpymisen.
– Julkiset investoinnit voivat vivuttaa myös yksityisiä investointeja.
Ympäristöinvestointeja haitallisten tukien sijaan
Ilmastonmuutos on Marttisen mukaan tiukka haaste talouspolitiikalle.
– Suomella on kovat tavoitteet, mutta ne eivät ole heijastuneet konkreettisiin toimiin.
Päästöjä on vähennettävä tulevaisuudessa kaikkialta, myös liikenteestä. Poliittisesti arkaan aiheeseen ei ole vielä puututtu.
– Julkiseen liikenteeseen ja sähköautoinfraan olisi panostettava muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Liikenteen päästöjen verottamisen voisi aloittaa pääkaupunkiseudulta, jossa on toimiva joukkoliikenne. Jos ihmisillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin liikkua omilla autoilla, verotusta ei pidä kohdistaa heihin.
Ensimmäiseksi Marttinen poistaisi ilmastopolitiikan kannalta tehottomat ja jopa haitalliset tuet teollisuudesta ja maataloudesta. Turveala on hyvä esimerkki haitallisesta verovarojen tuhlaamisesta. Ekologisesti kestävä energiantuotanto on kuitenkin mahdollista.
– Elpymispaketissa on tulossa tukea bio- ja geoenergian tuottamiseen, Marttinen sanoo.
Helppolukuinen taloustietokirja
Talouspuhe ja termit ovat monelle melkoista hebreaa. Marttinen haluaa avata talousjargonia selkokieliseksi ja on parhaillaan kirjoittamassa talousaiheista tietokirjaa.
– Kirja etenee pikkuhiljaa. Vuoden päästä pitäisi olla valmista. Kansantajuisesti talouden kiemuroista kertovalle teokselle on jo pitkään ollut tarvetta. Se auttaisi ihmisiä keskustelemaan ja kritisoimaan talousjärjestelmää, Marttinen määrittelee.
Marttinen tituleeraa itseään Suomen ensimmäiseksi TikTok-ekonomistiksi. Nuorille TikTok on erittäin tärkeä somealusta ja yleistajuisen taloustiedon jakamisen kannalta tärkeä väylä.
Marttinen on halunnut muutenkin pöllyttää perinteistä ekonomistiroolia. Työpaikka SAK:ssa helpottaa omanlaisen roolin ottamista talouskeskustelussa.
– SAK:n arvomaailma on hyvin lähellä omaani ja tähän pestiin kaivattiin myös some-osaamista.
Joensuun liikekeskusta on keskittynyt viime vuosina pienemmälle alueelle.
Pohjois-Karjalan työmailla odotetaan jäsenmaksualennuksen jälkeistä ryntäystä Rakennusliittoon.
– Rakentamisen tahti on ollut viitisen vuotta kohtuullisen hyvä. Rakentajat ovat saaneet täällä hyvin töitä, aluetoimitsija Matti Leinonen toteaa.
– Työmailla käydessä entiset kollegat kertovat, että kaikki kynnelle kykenevät rakentajat ovat nyt töissä, aluetoimitsija Lauri Kinnunen komppaa.
Yksi syy rakentamisintoon on vuonna 2018 toteutettu Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen siirto Savonlinnasta Joensuuhun.
– Se toi liki 1 000 uutta opiskelijaa ja heidän opettajansa tänne, Leinonen kertoo maan sisäisestä muuttoliikkeestä.
Leinosen mukaan Savonlinnasta on purettu vuoden loppuun mennessä 700 kerros- ja rivitaloasuntoa tarpeettomana.
Lauri Kinnunen on siirtynyt Rakennusliike Joen Talo Oy:n kirvesmiehen ja luottamushenkilön tehtävistä aluetoimitsijaksi elokuun puolivälissä rakkaudesta lajiin ja työn haasteiden perässä. Joensuun osasto 027:n aktiivi halusi kokeilla liiton hommia.
– Olen ollut mukana liiton nuorisotoiminnassa ja valtuustossa. Olen myös kiertänyt oppilaitoksia entisen toimitsijan, ArtoLaatikaisen kanssa, Kinnunen valottaa pohjustustaan toimitsijan pestiin.
Kävijämäärät Joensuun toimistolla ovat pienentyneet muutenkin kuin aukiolojen vähentymisen takia.
– Jostain syystä jäsenillämme on nykyään korkeampi kynnys ilmoittaa työmaan epäkohdista ja ongelmista. Ne kärsitään mieluummin omissa nahoissa kuin pyydetään toimitsijaa paikalle, Leinonen toteaa.
– Nuorempi rakentajapolvi ei välttämättä tiedä oikeuksiaan, Kinnunen jatkaa.
Toimistolle voi tulla tapaamaan toimitsijoita aukioloaikojen ulkopuolella, kunhan varmistaa tilanteen puhelinsoitolla.
Kinnusen mukaan eniten epätietoisuutta on työvaatteiden kustantamisesta, loma-aikojen palkoista ja lomautusajoista
– Hyvin usein työnantajat ottavat myös itse yhteyttä ja kysyvät neuvoa.
Leinonen lisää listaan työmaiden sosiaalitilat.
– Villeillä yrityksillä myös sosiaalitilat ovat villejä.
Jäsenmaksu laskee, lupaukset on lunastettava
Matti Leinonen on ollut Rakennusliitossa töissä 21 vuotta. Ensin Kuopiossa, viimeiset 6 vuotta Joensuun toimistolla jälkeen.
– Se on kolmannes eletystä elämästä.
Kokenut urakkatimpuri haluaisi lisätä työkaupan tekoa.
– Oikeiden urakoiden teko on harvinaista. Oikeassa urakassa työmäärä lasketaan ja tehty työ mitataan.
Leinonen opettaa mielellään urakanlaskennan ilosanomaa. Pohjoisella palvelualueella lokakuussa on urakanlaskentakurssit Kuopiossa ja Oulussa.
– Jos haluaa nostaa ansiotasoaan, urakka on lähes ainoa tapa tehdä se, Leinonen muistuttaa.
Kinnusen mukaan työnantajapuolella on sekä osaamattomuutta urakan määrittelyssä että pelkoa siitä, että rakentaja tienaa liikaa tekemästään työstä.
Uusi kiinteä jäsenmaksu tuo uutta kipinää jäsenhankintaan.
– Työmailla on puhuttu, että liittoon liitytään, kun jäsenmaksu on kohtuullinen. Vuoden alussa heillä on näytön paikka lupauksen suhteen, Leinonen ja Kinnunen napauttavat yhteen ääneen.
Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen
Valtakunta-juttusarjassa Rakentaja matkaa läpi Suomen vieraillen liiton palvelupisteissä.
Peruskoulun jälkeiset opinnot vähentävät nuorten tekemiä rikoksia.
Professori Kristiina Huttusen mukaan Suomessa on helppo tehdä yhteiskuntatieteellistä tutkimusta hyvien tilastoaineistojen ansiosta.
Professori Kristiina Huttunen on työryhmineen tutkinut vähentääkö suomalaisten nuorten opiskelu rikollisuutta. Tutkimusryhmä on jatkanut siitä, mitä muut tutkijat olivat löytäneet. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa pitempi peruskoulutus vähensi nuorten tekemiä rikoksia.
– Esimerkiksi Yhdysvaltojen osavaltiota vertailtaessa on huomattu, että niissä osavaltioissa, joissa oli nostettu oppivelvollisuuden yläikärajaa, nuorten ikäkohorteissa oli tehty vähemmän rikoksia.
Huttunen halusi tarkentaa tieteellistä kysymyksenasettelua omassa työssään.
– Suomessa olemme tutkineet koulutuksen ja rikollisuuden yhteyttä hieman eri tavalla. Vertasimme juuri kiikun kaakun opiskelemaan päässeitä nuoria niihin, jotka eivät päässeet. Nämä ryhmät ovat ominaisuuksiltaan hyvin samanlaisia.
– Huomasimme, että niillä nuorilla, jotka eivät päässeet kouluun, oli suurempi todennäköisyys tehdä rikoksia.
Huttunen muistuttaa, että nuorisorikollisuus on huomattavasti vähäisempää kuin mitä vaikkapa iltapäivälehtiotsikoista voisi päätellä.
Tilastokeskuksen tilastojen mukaan alle 2 prosenttia alle 20-vuotiaista tekee rikoksia. Näpistys oli yleisin rikoslaji, osuus lähes 17 prosenttia. Pahoinpitelyt olivat toiseksi yleisin rikostuomion syy vajaan 12 prosentin osuudella. Nuorisorikollisuus on vähentynyt merkittävästi 2010-luvulta lähtien.
Suomalaisten rekisteriaineistojen ansiosta tutkijat pystyivät selvittämään nuorten elämänhistoriaa pitemmältä ajalta.
– Seurasimme nuorten rekisteritietoja 10 vuoden ajalta. Pitemmällä aikavälillä ei enää havaittu eroa rikosten vuosittaisessa määrässä, Huttunen toteaa.
Vankan kansainvälisen tutkimustiedon valossa voidaan olettaa, että Suomessa 2010-luvulta alkanut nuorisorikollisuuden väheneminen jatkuu tulevaisuudessa pitemmän oppivelvollisuuden myötä.
– Tämän ja usean muun tutkimuksen valossa oppivelvollisuuden ikärajan nosto vähentäisi rikollisuutta.
Miehen työttömyys vie vaimon hautaan
Huttunen on aloittanut akateemisen uransa työmarkkinoiden tutkijana. Väitöskirja käsitteli työpaikan menettämisen vaikutuksia 1990-luvun alun lamasta lähtien.
– Sillä on pitkäaikaiset tulo- ja työllisyysvaikutukset. Seurauksena olivat alemmat palkat ja rikkonainen työura. Menetämme jotain tässä siirtymässä, vaikka työpaikan menettäminen ei johtuisi omasta päätöksestä.
Tutkimusaihe on laajentunut muun muassa työttömien ja heidän puolisoidensa kuolleisuuden seurantaan.
– Laman aikana työpaikkansa menettäneillä miehillä oli selvästi korkeampi kuolleisuus 20 vuoden seurantajakson aikana. Myös heidän puolisoidensa kuolleisuusaste kasvoi.
Yllättäen yhteys ei toiminut toisinpäin. Työttömäksi jääneiden naisten aviomiesten kuolleisuus ei noussut samalla lailla.
Lama-ajan työttömyys vaikutti myös lasten ammattivalintoihin.
– Varsinkin isän työpaikan menetys vaikutti siihen, että lapsi valitsi jonkun muun kuin isänsä ammattialan opinnot. Tätä ei ole aikaisemmin dokumentoitu missään, Huttunen kertoo uraauurtavasta tutkimuksesta.
Rakennusalan työnantajien kannattaa miettiä miten nuoret ammattilaiset saadaan tulevaisuudessa pysymään työmailla. Vain 49 prosenttia Rakentaja-lehden nuorisogalluppiin osallistuneista oli sitä mieltä, että he jatkavat rakennusalalla vielä 10 vuoden päästä. Yksi alanvaihdon syy on työpaikan epävarmuus.
– Armeijan jälkeen jäin jumiin vuokrafirmoihin, joissa osaamisen hankkiminen on hankalaa. On paljon varmempaa lähteä kouluttautumaan sähköalalle ja saada sieltä oikea työpaikka, eräs vastaajista kertoo.
– Asun melko pienellä paikkakunnalla. Täällä ei ole maalareille tarpeeksi töitä. Tänä kesänä sain tuurilla 3 viikoksi maalaustöitä, joiden piti kyllä jatkuakin, mutta ”ei olekaan töitä”. Loppukesä työttömänä. Aloitan sote-alan opinnot.
Muista rakennusalan kielteisistä puolista mainittiin muun muassa osaamaton työnjohto, erilaiset syrjinnän muodot ja huono työilmapiiri.
Vastaukset eivät olleet pelkkää valitusta. Monelle rakennustyömaa on juuri oikea paikka hankkia toimeentulo. Ammattiylpeys paistaa läpi monista vastauksista.
– Tavoitteena on joskus olla rakennusalan täydellinen ammattilainen. Tällä alalla ei ole koskaan valmis, jatkuvasti riittää haasteita ja uutta opittavaa.
– Rakennusala on niin monipuolinen ja jokainen päivä on erilainen. Työssä näkee oman käden jäljen. Aina oppii jotain uutta ja paras motivaattori on tyytyväinen asiakas.
Työkavereilla on myös suuri merkitys.
– Työporukka, koko työympäristö. En vaihtaisi alaa, vaikka maksettaisiin.
Miten työelämää voidaan parantaa?
Työelämää voi aina parantaa ja kehittää.
– Parempi työnjohto, tes ja palkka. Uusien asioiden oppimiseen tyrkyttäminen ja työntekijän kuunteleminen, eräs vastaaja kiteytti lähes kaiken olennaisen.
Vuokratyön ongelmat ovat nuorille rakentajille liiankin tuttuja.
– Vuokratyöhön, vuokratyöntekijän oikeuksiin ja työehtoihin on saatava parempi valvonta. Rakennusfirmoille pitää asettaa tiukat kiintiöt montako vuokratyöläistä saa palkata kerrallaan. Vuokratyö ei missään nimessä saa olla vakituinen ratkaisu.
Työturvallisuudesta ei tule koskaan valmista, samoin sosiaalitiloissa on puutteita.
– Työturvallisuussääntöjen noudattaminen ei ole itsestäänselvyys jokaiselle työntekijälle. Vaikka on kiire, on toimittava määräysten mukaisesti. Vanhempi sukupolvi on jo luovuttanut kuulonsuojauksen osalta.
– Sosiaalitilat paremmaksi. Työmailta puuttuvat muun muassa pukukaapit, vesi ja käsienpesupiste.
Työaika voisi olla muutakin kuin se ikuinen 7–15.30.
– Enemmän joustavuutta työaikoihin. Esimerkiksi 4-päiväinen 40 tunnin työviikko ja 3 päivän viikonloppu.
Työpaikkakiusaamista ja naisten syrjintää esiintyy yhä työmailla.
– Rakennusalalla on ajoittain huono asenne nuoria ja etenkin naistyöntekijöitä kohtaan.
Naistyöntekijöiden on näytettävä miehiä kovempaa osaamista, jotta töitä olisi jatkossakin.
Ammattikoulutus ja etenkin sen puute
Ammatilliset opinnot saivat melkoisen ryöpytyksen avovastauksissa. Moitteita tuli muun muassa turhista aineista ja opettajien näkymättömyydestä. Seuraava kommentti kiteyttää vastausten perussävyn.
– Oikeastaan ammattikoulussa ei oppinut mitään. Oppilaitoksessa kaikki oli sähläämistä ja huonosti järjestettyä toimintaa. Ainoastaan työharjoittelujaksot rakennusfirmoissa toivat työkokemusta ja varmuutta tekemiseen. Kaikki muu ammattikoulussa on aika turhaa. Eniten ihmetytti se, miksi rakennusalan perustutkintoon sisältyy esimerkiksi äidinkielen tunteja ja muita yhtä tyhjänpäiväisiä ”lukiolaisten” kursseja, jotka eivät liity mitenkään rakennusalaan.
22 prosenttia vastaajista piti rakennusalan ammattikoulutusta hyvänä. Moitteita tuli lähes 65 prosentilta vastaajia.
Oppisopimuskoulutusta ja aikuiskoulutusta pidettiin ammatillista perusopetusta parempana tapana oppia rakentajaksi.
– Opiskelin oppisopimuksella työn ohessa talonrakentajan perustutkinnon. Opiskelusta oli hyötyä. Työ oli vaihtelevaa, oppisopimuksella on jonkinlainen irtisanomissuoja. Kaikki uudet työkaverit suhtautuivat todella reilusti ja opastavasti minuun.
– Vaihdoin sähköalan aikuiskoulutukseen (rakennusalan perustutkinnosta). Aikuiskoulutuksessa opetetaan asiat niin, että pystyt itse tekemään kokonaisen keikan itsenäisesti. Ihmettelen minkä takia nuorten ammattikouluista saa paperit sillä, että siellä käy syömässä?
Työharjoittelusta tuli lähes ainoastaan positiivista palautetta.
– Opiskelu oli lähinnä työssä harjoittelua ja hyvä niin.
– Kävin ammattikoulun 2 vuodessa työmailla oppien.
– Ensimmäisen kerran, kun menin rakennustyömaalle, olin ihan pihalla mitä pitää tehdä. Nyt olen ollut töissä pitempään ja osaan paljon paremmin.
Ammattikoulutus kärsii kokonaisnäkemyksen ja resurssien puutteesta.
– Nykyajan ammattikoulu vaatisi mielestäni tsemppausta. Tuntuu, että ammattikoulun opettajia ei kiinnosta oppilaiden tulevaisuus.
– Ammattiopistojen opetuksen taso on nykyään aika kuralla. Meillä oli ”parhaimmillaan” 38 maalariopiskelijaa ja YKSI opettaja. Opetuksen laatu kärsii huomattavasti tai sitä ei saa juuri ollenkaan, koska yksi opettaja ei ehdi millään opettamaan kaikkia opiskelijoita ajan kanssa ja huolella. Ammattiopistojen johdossa oletetaan, että yritykset kouluttavat opiskelijoita. Pahimmassa tapauksessa opiskelijat eivät opi tekemään oikealla tavalla, tai he eivät pääse tekemään alan töitä ollenkaan. Ovat työmailla vain siivoajia ja tavaroiden kantajia.
Pandemia on valitettavasti vaikuttanut myös ammatilliseen koulutukseen.
– Lähiopintoja ei juurikaan ollut. Suoritin opinnot pääosin harjoittelussa.
Opiskelusta tuli myös myönteistä palautetta.
– Mukavaa ja pysytään hyvin asiassa. Tulee myös jonkin verran uutta tietoa ja saa hyviä näkökulmia omaan työhön.
– Salonseudun ammattiopisto, mukava paikka ja rakennuspuolella on mahtavat opet.
Liiton palveluita ei oikein tunneta
Rakennusliiton omissa palveluissa on vielä kehittämisen varaa, sillä 45 prosenttia ei ollut käyttänyt mitään palvelua.
– En muistanutkaan, että liitolla oli pitkä liuta palveluja.
– Liiton pitäisi tuoda enemmän itseään näkyville nuorille esimerkiksi pienimuotoisten tapahtumien avulla.
Polttoainealennus oli eniten käytetty etuus. Joka kolmas nuori rakentaja oli tankannut Teboililla alennuksen kera. Työttömyyskassan palveluita oli tarvinnut 29 prosenttia vastaajista. Kassan palvelut saivat sekä risuja että ruusuja.
– Työttömyyskassan kanssa asiointi on ollut helppoa ja nopeaa! Viestipalvelussa vastataan aina hyvin ja kattavasti. Kiitos siitä!
– Työttömyyskassaan paljon tarkemmat ja selkeämmät ohjeet.
Itsemaksavat jäsenet toivoivat helpompaa tapaa maksaa jäsenmaksut ilman joka kuukautista tulojen laskemista.
Rakentaja-lehden elokuussa kaikille alle 26-vuotiailta liiton jäsenille lähetettyyn sähköpostikyselyyn tuli 221 vastausta. Osallistuneiden kesken arvottiin 3 Lippupisteen lahjakorttia. Voittajiin kuuluivat muun muassa Tuulia Suni ja Miko Suojalinna.
Porin palvelupisteessä ei ole pingispöytää eikä saunaa.
Pisimpään Porin palvelupisteessä on työskennellyt läntisen palvelualueen toimistonhoitaja Kirsi Ceder-Kallio. Työsuhde alkoi vuonna 1986.
– Päätyöni on jäsenhuolto. Hoidamme koko porukalla satakuntalaisten luottamushenkilöiden asioita. Työni on mielenkiintoista ja monipuolista.
Osa Ceder-Kallion työrutiineista on kiertymässä alkutilanteeseen.
– Kun tulin töihin, meillä oli käytössä tyhmiä päätteitä, jotka olivat hirveän isoja pömpeleitä.
Päätteeltä pystyi vain lukemaan tietoja, ei tallentamaan. Tänä päivänä tietosuojan tiukentuminen ja eräiden palvelujen muutokset siirtävät osan jäsenten tiedoista verhon taakse.
Ceder-Kallio muistelee, kuinka toimistolla porukalla kirjattiin pakkaspäivälistoja lauantaisin ylitöinä. Toimiston yhteistyön saumattomuus näkyy tänä päivänä muun muassa luottamushenkilöhankinnassa.
– Huomasin pyöräretkelläni työmaan, jostain kerroin Lindgrenin Jukalle. Jukka kävi työmaalla ja hankki sinne yhteysmiehen.
Aluetoimitsija Jukka Lindgren kiertää muutenkin paljon työmaita ja kuuluu riita-asioiden valmistelutiimiin.
– Aloitin työt liitossa Porissa vuonna 2006. Siirryin Tampereelle vuonna 2011. Tämän vuoden huhtikuussa tulin takaisin Poriin.
– Satakuntalaiset työmaat ovat samanlaisia kuin muuallakin. Ei se rakentaminen muuksi muutu muuallakaan. Pirkanmaalla oli vähän vilkkaampaa.
Viimeinen varsinainen Lindgrenin rakennustyömaa oli Olkiluoto 3, jossa hän oli pari vuotta työsuojeluvaltuutettuna. Muualla maata harmitellaan rakentamisen venymistä, mutta työmaa on tarjonnut pitkiä työsuhteita monille rakentajille ja ydinvoimalat tuovat veroeuroja kuntatalouteen.
Aluetoimitsija Jari Kostiainen on tullut Poriin organisaatiomuutosten siivellä.
– Olen tullut liiton töihin vuonna 2007 Turkuun. Sieltä vuonna 2011 Hämeenlinnaan ja vuonna 2016 Poriin.
Kostiainen kuuluu riita-asioiden valmistelutiimiin. Sen lisäksi maalausalan tessi on tuttu kirja aikaisemman työkokemuksen ansiosta.
– Meillä on täällä hyvä yhteisen tekemisen meininki, vaikka meillä ei ole täällä pingispöytää ja saunaa, Kostiainen komppaa.
Porin toimiston tuorein työntekijä, aluetoimitsija Tarmo Keränen aloitti työt Rakennusliitossa maaliskuun viimeisenä päivänä vuonna 2012.
– Ensimmäinen työpäiväni oli lauantaina luottamushenkilöristeilyllä. Se oli aika simppeliä, pidin reilulle 50 hengelle koulutustilaisuuden, Keränen kuvaa syvän päädyn aloitusta toimitsijan uralla.
Keräsen motto on, että mitä vähemmän on toimistolla, sitä enemmän tulee työmaakäyntejä. Välillä on kuitenkin neuvoteltava riita-asioita pois päiväjärjestyksestä.
Keränen on lähtöisin Pohjois-Karjalasta ja hänestä piti tulla lohkoasentaja telakalle. Töitä kuitenkin löytyi nopeammin rakennustuoteteollisuudesta ja maalausalalta.
– Kun keskustelen satakuntalaisten kanssa, he huomaavat nopeasti, etten ole täältä kotoisin. Minä tulen toimeen kaikkien kanssa, Keränen kuittaa heimoerot.
Mika Lyytinen mittaa Marjukalle uuden ikkunan paikkaa.
Helsingin Pirkkola on kuin pieni paratiisi keskellä kaupunkia. Vehreät runsaat pihat ja kauniit vanhat puutalot suorissa riveissään ovat tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä. Yhdessä satumaisessa puutarhassa keskustelevat omistaja Marjukka ja rakennusmies Mika Lyytinen; taloon pitäisi saada kokonaan uusi ikkuna- aukko.
Lyytinen on tehnyt taloon vuosien varrella kaikenlaista. Uuden kuistin, kylpyhuoneremontin ja kattokorjauksen. Kaiken tämän hän on tehnyt suoraan Marjukan palkkalistoilla, työntekijänä. Samanlaisia itsensätyöllistäjiä on Rakennusliiton jäseninä monia.
Lyytisen päätyminen nykyisiin hommiinsa oli sattuman ja kiinnostuksen summa.
– Työskentelin vuosia sitten ns. valkokaulushommissa, välillä isojenkin projektien vetäjänä. Sitten taas ties kuinka monensien yt-neuvottelujen jälkeen lähdin pois. Olin ensin pari vuotta tapahtumamarkkinointitoimistossa. Olen kuitenkin aina tykännyt tehdä remontteja ja yksi ystävä pyysi tekemään yhden homman itselleen. Siitä yhdestä pienestä hommasta alkoi sitten tulla niitä hommia joka suunnasta, Lyytinen kertoo.
Lyytinen ei ole koskaan markkinoinut työtään. Sana kulkee suusta suuhun, joku suosittelee eteenpäin.
– En ole oikein edes uskaltanut mainostaa, kun ei yksi ihminen voi tehdä enempää, hän kertoo.
Lyytinen on samalla kouluttanut itseään tuoteyritysten tarjoamilla kursseilla. Sitä kautta on tarttunut mukaan muun muassa vedeneristyssertifikaatti. Hänellä on lisäksi omassa verkostossaan tuttu putkimies ja sähkömies, joten porukalla saadaan monimutkaisemmatkin hommat tehtyä.
– Olen aina tykännyt tehdä töitä käsilläni ja nähdä työni tuloksen. Pääsen myös toteuttamaan ratkaisukeskeistä työtapaa.
Omana pomona
Korona-aika on pitänyt Lyytisen kiireisenä.
– Ihmiset ovat enemmän kotona ja haluavat parantaa kotiaan. Olen rakentanut heille esimerkiksi työpisteitä ja terasseja. Monella on nyt mahdollisuus teettää töitä, kun rahaa säästyy, kun sitä ei mene matkailuun, Lyytinen sanoo.
Yksi itsensätyöllistäjän tärkeimmistä taidoista on kyky johtaa itseään.
– Päivien pituus vaihtelee. Välillä teen yli 12-tuntisia päiviä. Se tietysti sisältää myös erilaista tavaranhakua ja muuta järjestelyä. Välillä työpäivä voi olla vain kuusituntinen. Viikonpäivien nimet ovat menettäneet merkityksensä. Niillä ei enää ole samalla tavalla väliä kuin aikoinaan toimistotyössä. Joku projekti voi vaatia työskentelyä viikonloppuna, välillä taas pidän vapaata keskellä viikkoa. Joskus teen töitä 2 viikkoa putkeen.
Työssä on siis paljon joustavuutta ja omaa ajankäyttöään pitää osata hallita. Toinen hyvä ominaisuus on ymmärrys projektinjohtamisesta.
– Minulla on välillä meneillään samaan aikaan 4–5 projektia. Teen tunnin siellä, pari tuntia täällä ja asioiden pitää edetä. Pitää myös tietää, mihin pystyy ja mihin ei. Kysyn työn teettämistä miettivältä, mitä pitää tehdä ja kerron sitten pystynkö siihen. Hyvä esimerkki on vaikka kaihdinasennukset; se on paljon järkevämpää tilata kaihdinyritykseltä, sillä heillä on siihen paras osaaminen.
Korona paljasti kulttuurialan heikot sosiaaliturvan rakenteet. Aki Hauru haluaa korjata tilanteen joukkovoiman avulla.
Aki Haurun mukaan kulttuuriin kaivataan alan sisäistä solidaarisuutta, jotta sosiaaliturva saadaan parempaan kuosiin.
Kulttuurialan mielenilmaus keräsi eduskuntatalon edustalle 3 500 mustiin pukeutunutta mielenosoittajaa kesäkuun alussa. Näky oli vaikuttava, sillä mielenosoittajat olivat levittäytyneet koronarajoitusten turvavälien mukaisesti Kansalaistorille ja Musiikkitalon edustalle.
– Mielenosoitus näytti, että pystymme löytämään yhteisen hengen, yksi tilaisuuden järjestäjistä, muusikko Aki Hauru toteaa.
Koronapandemia on valottanut ikävällä tavalla kuinka suuren joukon ihmisiä kulttuuriala työllistää Suomessa. Tilastokeskuksen mukaan kulttuurialalla työskentelee 127 000 henkeä. Varsinaisten taiteilijoiden lisäksi ala työllistää ison teknisten ammattilaisten joukon, joka takaa keikkojen ja näyttelyiden sujuvuuden.
Hauru aloitti oman mielenosoituksensa sosiaali- ja terveysministeriön edustalla helmikuussa, jotta kulttuurin tekijöiden taloudellinen ahdinko ei unohtuisi päättäjiltä. Pilkkihaalaripäivystys muuttui keväällä musisoinniksi, kun hallituksen kehysriihi pohti Säätytalolla budjettilinjauksia.
– Meillä oli parhaimmillaan pieni torvisoittokunta soittamassa valtioneuvostolle. Lopulta saimme jopa kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk.) kuuntelemaan Finlandia-hymniä.
Ministeri ei kuitenkaan heltynyt, vaan taiteelta ja kulttuurilta leikataan 17,5 miljoonaa euroa ensi vuonna. Samaan aikaan turvealan talousongelmiin löytyi budjetista rutkasi lisärahaa. Haurun mielestä kulttuurialan on koottava voimansa ja ajettava parempaa sosiaaliturvaa kulttuurin tekijöille. Kulttuurialalla tulot ovat hyvinäkin aikoina epäsäännöllisiä ja pieninä palasina maailmalla.
– Pitkän aikavälin tavoite on parantaa kokonaisuutta freelancereiden sosiaaliturvasta lähtien, Hauru sanoo.
Toinen tärkeä kokonaisuus on apurahojen jakoperusteiden suurempi läpinäkyvyys.
– Apurahaprosessit ovat hyvin hähmäisiä.
Kulttuurialalla on totuttu kamppailemaan näkyvyydestä ja yksittäisistä keikoista.
– Tämä aika on näyttänyt, että tarvitsemme alan sisäistä solidaarisuutta.
Aki Hauru liittyi Muusikkojen liittoon jo opiskeluaikoinaan. Keväällä Hauru sai ensimmäisenä liiton
– Ideani oli muita kannustava ja toimintaan osallistava, Hauru toteaa mielenilmauksistaan.
Nyrkki-patsaan on tehnyt kuvataiteilija Jani Leinonen. Mallina on käytetty Aki Haurun nyrkkiä.
– Se on minulle suuri kunnia.
Koronapandemia on näkynyt myös Haurun tuloissa. Keikkakalenteri on alkanut vasta viime aikoina täyttymään pitkä hiljaiselon jälkeen.
– Vuosiin 2018–2019 verrattuna keikkojen määrä on tippunut lähes 90 prosenttia.
Koronapandemian alku sattui Django Collective Helsingin kannalta huonoimpaan mahdolliseen hetkeen vuonna 2020. Haurun keikkakalenteri näytti siltä, että siirtyminen täysipäiväiseksi muusikoksi onnistuisi.
– Ensilevyn julkistuskeikka oli 12. maaliskuuta. Samana päivän aamuna uutisoitiin lockdownin alkamisesta.
Työllisyysaste on korkea ja keskitetyt sopimukset vähensivät työttömyyttä.
Tutkija Satu Ojalan mukaan myös työnantajien järjestäytymisaste vaikuttaa tessien kattavuuteen.
OECD:n ekonomisti Andrea Garneron 36 maan työmarkkinoita käsittelevässä tutkimuksessa Suomi on saanut yllättävän kumppanin.
– Belgia ja Suomi laskettiin keskitetyn mallin maiksi. Muut pohjoismaat kuuluivat koordinoidun mallin maihin, tutkimusaineistoon perehtynyt tutkija Satu Ojala kertoo.
Molempien työmarkkinaneuvottelumallien maissa työllisyysasteet olivat OECD-maiden korkeimpia ja palkkaerot pienempiä. Belgiassa ja Suomessa keskitetty malli alensi myös työttömyyttä.
Laajat työehtosopimukset olivat yhteydessä erilaisten määräaikaisten työsopimusten laajaan käyttöön. Tämä vastinpari unohtuu Ojalan mukaan työmarkkinakeskustelussa kokonaan.
– Suomessa on verrattain laajat mahdollisuudet käyttää joustavaa työvoimaa kuten alihankintaa, nollatuntisopimuksia tai vuokratyötä. En uskalla edes ajatella, mitä tapahtuu, jos alustatalous yleistyisi esimerkiksi rakennusalalla.
Alustatalouden ituja on jo nähty Ukko.fi-palvelun muodossa rakennustyömailla.
Suomalaisen järjestelmän erityispiirteitä ovat joustavat lomautuskäytännöt ja irtisanomisen helppous. OECD:n tutkimus kumoaa osaltaan väitteitä jäykistä suomalaisista työmarkkinoista.
– Tutkimuskentällä ei tutkita riittävästi työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmäkokonaisuutta. Siitä seuraa se, että poliittista päätöksentekoa ei voida ruokkia tutkitulla tiedolla, Ojala harmittelee.
Ojalan mukaan olisi hyvä, jos esimerkiksi paikallisesta sopimisesta puhuttaessa selvennettäisiin alkuun, tarkoitetaanko sillä tes-neuvottelujärjestelmän sisällä tehtäviä muutoksia vai tessien yleissitovuudesta luopumista.
– Joissakin maissa yritysten järjestäytymisaste on suurempi, mistä johtuen suurin osa palkansaajista on työehtosopimusten piirissä. Emme tiedä toimisiko yleissitovuuden poistaminen samalla tavalla Suomessa, Ojala miettii.
Ruotsissa ja Tanskassa ei ole yleissitovia tessejä, mutta molemmissa maissa yli 80 prosenttia työntekijöistä on koordinoitujen tessien piirissä. Vastaavasti työntekijöiden tulkintaoikeudet ovat molemmissa maissa laajemmat. Suomessa työnantajalla on suurempi määräysvalta työpaikoilla.
Tupo, köyhän paras ystävä?
Tutkijana Ojala on miettinyt, olisiko vanhanaikainen keskitetty tupo-sopimusjärjestelmä yhä hyvä tapa sopia tulonjaosta ja työehdoista.
– Garneron analyysissa tutkimusaineiston viimeinen vuosi oli 2015. Sekä Belgiassa että Suomessa on menty kohti hajautetumpaa mallia, joka on käytössä muissa pohjoismaissa, Ojala muistuttaa.
Vahvasti koordinoitu malli toimii yhä Suomessa, vaikka työnantajien keskusliitto EK on irtisanoutunut keskitetyistä neuvotteluista. Tämä on näkynyt työnantajien näkemyksissä myös Rakennusliiton tes-neuvotteluissa.
Keskitettyihin tesseihin liittyy myös muutakin kuin palkasta ja työajasta sopiminen.
– Miten käy työrauhavelvoitteen, kun lisätään paikallista sopimista, Ojala kysyy.
Ojala pelkää, että yleissitovien tessien katoaminen heikentäisi työmarkkinoilla erityisesti naisten ja muiden jo valmiiksi heikommassa asemassa olevien tilannetta.
– Jos nykyistä sopimisjärjestelmää leväytetään nykyisestä, nämä ryhmät kärsisivät siitä eniten. Meillä on jo nyt matalapalkkasektori. Siitä ei ole enää varaa mennä alaspäin.
