Takaisin

Netti laulaa jäsenten äänestäessä vilkkaasti

Rakentajat ovat käyttäneet vilkkaasti hyväkseen Rakennusliiton vaalien sähköistä äänestämistä. -Ensi kertaa käytössä oleva nettiäänestys on otettu ilolla vastaan. Erityisesti on kiitelty sen helppoutta ja yksinkertaisuutta, sanoo järjestösihteeri Jukka Asikainen.

Rakennusliiton vaaleissa ollaan kohta puolivälissä eli äänestys päättyy 8.3.2015. Vaaleissa valitaan 224 edustajaa Rakennusliiton liittokokoukseen ja samassa yhteydessä pidettävään Rakennusalan työttömyyskassan edustajakokoukseen. Ne pidetään toukokuussa Helsingissä.

Järjestösihteeri Jukka Asikainen odottaa, että sähköinen äänestys lisää jonkin verran äänestäneiden määrää. -On luontevaa ajatella, että varsinkin nuoremmat jäsenet käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen.

Sähköisen äänestyksen ja erityisesti äänestykseen liittyvien arvontojen takia, jotkut ovat epäilleet, että vaalisalaisuus olisi jotenkin vaarassa. Järjestösihteeri Jukka Asikainen kuitenkin hälventää kaikki tällaiset huolet.

-Vaalisalaisuus on ehdottomasti turvattu kaikissa oloissa, myös sähköisessä äänestämisessä. Äänestäjää ja ääntä ei voida missään vaiheessa yhdistää eli milloinkaan ei voida saada selville, ketä jäsen on äänestänyt.

Asikaisen mukaan nettiäänestämisessä tieto äänestäjästä ja annetusta äänestä erotetaan heti äänestystapahtuman jälkeen eikä järjestelmässä voi myöhemminkään tehdä kyselyä näitä asioita yhdistäen.

-Vaalijärjestelmä on siten suojattu, ettei edes Rakennusliitolla on siihen pääsyä. Me saamme siitä ainoastaan tietoomme vaalipiirikohtaiset äänestäjien luettelot ja vaalitulokset. Vaalien teknisestä tuottamisesta vastaava Mailhouse Oy myös tekee toimeksiannostamme nuo äänestäjäluetteloista tehtävät arvonnat.

Pystyykö ääntenlaskija tietämään ketä jäsen äänestää?

– Ei. Kirjeitse äänestäneet merkitään äänestäneiden luetteloon palautuskuoressa olevan viivakoodin/numerosajan perusteella. Kirje avataan ja äänestyslippu luetaan vasta tämän jälkeen.