Takaisin

Lahden palvelupiste

Rakentaja-lehti 29.4.2021
Lahti on monella tapaa vedenjakajaseutua.

Rakennusliiton Lahden palvelupiste sijaitsee maantieteellisesti vedenjakajaseudulla. Samanlainen saumakohta on myös liiton organisaatiorakenteessa.

– Lahdesta palvellaan 3 toiminta-alueen mestoja. Esimerkiksi Hartola ja Sysmä kuuluvat pohjoiseen toiminta-alueeseen. Lahti ympäristöineen kuuluu eteläiseen toiminta-alueeseen, aluetoimitsija Jari Lindqvist kertoo.

Lahden tuntumassa pohjois- ja länsipuolella aukeaa läntinen palvelualue. Lähikuntien työmaat ja jäsenpalvelu hoituvat Lahdesta käsin. Lindqvist on työskennellyt Lahden palvelupisteessä yksin 3 vuotta.

Lahdessa ja sen ympäristössä on rakennettu kiivaasti viime vuosina ja isoja rakennushankkeita on käynnistymässä lähitulevaisuudessa. Seudulla on myös paljon rakennustuoteteollisuutta, mikä tulee näkymään tuoreimman lahtelaisen työntekijän kalenterissa.

– Aloitin työt Rakennusliitossa 8. maaliskuuta. Olen ollut koko työurani rakennustuoteteollisuudessa. Edellinen työpaikkani oli Ruskon Betoni Etelä Oy:ssä, aluetoimitsija Jani Heinonen kertoo.

– Ensimmäinen työviikko oli melkoista hässäkkää erityisesti tietokoneohjelmien kanssa.

Heinosen konttorityöaika jakaantuu Helsingin ja Lahden toimistojen kesken. Rakennustuotepuolen osaaminen vie tarvittaessa miestä jatkossa ympäri Suomea.

Sosiaalipoliittisen asiantuntijan avustaja Nelli Onikki on työskennellyt Lahdessa reilun vuoden verran.

– Olen ollut Rakennusliitossa vähän yli 5 vuotta. Alkuun työskentelin puolipäiväisenä opiskelun ohessa. Valmistuin yhteiskuntapolitiikan maisteriksi ja olen jatkanut töitä osa-aikaisena.

– Siirryin tänne marraskuussa 2019 keskustoimistolta. Täällä on rauhallista ja koronasta huolimatta voi työskennellä täällä toimistolla.

Onikki auttaa liiton jäseniä muun muassa sosiaalivakuutuksen kiemuroihin, kuten tapaturmiin, sairaspäivärahoihin ja eläkepäätöksiin liittyvissä asioissa.

– Jäsenet soittavat ja kysyvät neuvoja. Monesti se riittää, eikä isompia toimenpiteitä tarvita.

Viranomaisten ja vakuutuslaitosten päätökset eivät mene aivan nappiin, joten Onikki tekee paljon valituksia ja oikaisuvaatimuksia.

Lindqvistin mukaan Lahden seudulla työnantajien kanssa on helppo tulla toimeen. Riita-asiat selviävät yleensä ilman kommervenkkejä.

– Täällä on hyvin neuvottelukykyistä porukkaa, Lindqvist toteaa.

Lindqvistillä on kertynyt vertailuaineistoa reilun 10 vuoden verran Helsingin toimistolta. Pääkaupunkiseudulla työnantajat halusivat monesti riidellä tuomioistuimessa asti. Lahden seutukunnan alueella myös työntekijät ovat avoimempia yhteistyölle.

– Meillä on täällä hyvä puhumisen kulttuuri. Täällä ei ole kuppikuntia, vaan koko porukka mahtuu samaan pöytään. Aliurakoitsijat ja vuokratyövoima mahtuu samaan sosiaalitilaan vakinaisten työntekijöiden kanssa. Saamme hyvin näkyvyyttä meidän luottamushenkilöiden ja yhteysmiesten kautta.

Lindqvistin mukaan hyvä luottamushenkilöverkosto helpottaa työmaiden hankaliin asioihin puuttumista ajoissa.

– Sellaisen työmaakäynnin yhteydessä Rakennusliitolle tulee aina uusia jäseniä.

Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen, taustakartta: Maanmittauslaitoksen Vanhat kartat -palvelu