Kaikenlaisia rikkaita

11.9.2019 Blogi

Viimeisen viikon ajan mediassa ja keskusteluissa on kohistu Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan Huipputuloiset – Suomen rikkain promille -kirjasta, jossa 90 suomalaista perijää, johtajaa ja yrittäjää antaa tulla täyslaidallisen muun muassa köyhien ja työttömien asioista. Tokihan kirjassa oli paljon muutakin sisältöä, mutta näiden kultapossukerholaisten käsitykset hyvinvointivaltiosta, työnteosta, verotuksesta ja köyhyydestä olivat sen verran kylmää tekstiä, että ne nousivat kaikkien medioiden ykkösuutisiksi.
Ainakin kirjasta kirjoitettujen juttujen perusteella Suomen kovatuloisimmat pitävät itseään ainoina hyödyllisinä ihmisinä Suomen menestykselle. Paskat niistä ihmisistä, jotka heidän yrityksissään luovat lisäarvoa. Paskat myös työttömistä, joilta pitäisi viedä leipäkin suusta, jotta he tyytyisivät mihin tahansa työhön millä tahansa palkalla.
Sunnuntaina luettiin sitten toisenlaisesta rikkaasta. Ahvenanmaalainen miljonääri Anders Wiklöf kommentoi HS Kuukausiliitteen jutussa, että ”Voi olla, että maksan enemmän veroja (viime vuonna 1,6 miljoonaa euroa) kuin sinä, mutta voi olla, että tienaankin enemmän. Joten se on oikeudenmukaista.”
Wiklöf saattaa olla erikoinen persoona, mutta hänen käsityksensä oikeudenmukaisuudesta istuu paremmin suomalaiseen hyvinvointivaltion perinteeseen, jossa kyse on aina ollut jonkinlaisesta kompromissista. Rikkaat ostavat veroillaan rauhaa, turvallisuutta, korkeasti koulutettua työvoimaa ja ostovoimaisen kansan.
Tutkimuksen ilmestyttyä talouseliitti ehti älähtäen kyseenlaistamaan muun muassa tutkijoiden osaamisen ja tutkimusmetodin, koska tokihan jokaisella toimitusjohtajalla on enemmän tietoa niistä kuin parilla tohtorilla, jotka tekevät näitä tutkimushommia työkseen.
Minua eivät tutkimuksen tulokset yllättäneet tippaakaan. Ei tarvitse kuin kuunnella ylempää keskiluokkaa, niin huomaa, että kovat asenteet ovat valuneet myös alaspäin.

Johanna Hellsten

päätoimittaja