Takaisin

Eläketapahtumien päivä eri puolilla Suomea

Keskiviikkona 4.6. on suuri ”Elävänä Eläkkeelle” -tapahtumapäivä lukuisilla paikkakunnilla.

Kaikilla Rakennusliiton toimistopaikkakunnilla järjestetään päivän aikana tori- tai kauppakeskustapahtuma, jossa jaetaan eläketietouden lisäksi mm. lakritsaa, kahvia tai hernesoppaa.

Rakennusliitto ei hyväksy sitä, että alin eläkeikä nostettaisiin nykyisestä 63 vuodesta. Samoin lähdetään siitä, että ikääntyneille ja raskaissa töissä oleville on taattava inhimillinen toimeentulo jo ennen eläkeikää.

Euroopan komissio suositti maanantaina, että Suomi korottaisi eläkeikää. Perjantaina valtiovarainministeriksi siirtyvä Antti Rinne moittii suositusta.

– Vuodesta toiseen toistuu sama asia, että alin virallinen eläkeikä pitäisi sitoa elinaikaodotteeseen ja tästä olen eri mieltä komission kanssa, sanoo Rinne.

Myös SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly totesi eilen, etteivät kaavamaiset ikärajan muutokset eivät ole ratkaisu eläkekysymykseen.

Katso tästä kaikkien eläketapahtuminen ajat ja paikat: