Sisulla aina uudestaan ylös - Rakennusliitto

Takaisin

Sisulla aina uudestaan ylös

9.12.2020

Ammatillinen kuntoutus voi mahdollistaa työelämään paluun vakavankin tapaturman jälkeen, mutta sen suunnittelu on tehtävä kunnolla, lääkäreiden ohjauksessa. Simo Kurkelalla tie oli pitkä.

Simo Kurkela, Teboil Kaakkurinhovi

Oli vuosi 2008. Luonnonkivijulkisivumuurien asentaja Simo Kurkela työskenteli Levin uudessa hotellikohteessa. Vuosi oli Lapissa kiireistä aikaa, taloja nousi pitkin tuntureita kuin sieniä sateella.

– Työmaalla oli hirveä kiire. Piti saada nostettua 450-kiloinen I-palkki ja yritin sanoa, että kurotin tulee 1,5 tunnin kuluttua, Kurkela kertoo.

Miehet alkoivat nostaa palkkia käsin ylös telineille. Kurkela ei lähtenyt kiipeilemään, vaan ohjasti maan päältä toisia. Palkki lipesi miesten käsistä. Kurkela nappasi palkista oikealla kädellä kiinni ja hänen ranteensa pyörähti väärin päin.

– Runttasin ranteen takaisin paikalleen ja muurasin vielä 2 varvia. Sitten lähdin Kittilän terveysasemalle ja käsi kipsattiin, Kurkela muistelee.

Ranne on tähän mennessä leikattu 5 kertaa. Viimeisellä kerralla se jäykistettiin ja siinä on nykyään titaanilevy. Puristusvoima on käytännössä mennyt ja erityisesti viileä ilma heikentää ranteen toimivuutta.

– En pysty nostamaan mitään painavaa ja se on rakennuksilla aika huono homma.

Kaivoskouluun ja mittamieheksi

Vuonna 2009 aloitettiin uudelleenkoulutuksen suunnittelu yhdessä vakuutusyhtiö Ifin ja työelämää, yrityksiä ja kuntoutujia tukevan asiantuntijataho Verven kanssa.

– Suunnittelussa selvitetään kaikki mahdollinen, mitä on aiemmin tehnyt ja mitä osaa. Ensin miettivät, voisinko kouluttautua mestariksi. Minulta puuttuivat kaikki vieraat kielet, koska niitä ei vielä vaadittu rakennusalan opinnoissa, kun minä olin nuori. Minut määrättiin kaivoskouluun, vaikka vähän epäilin, miten se onnistuu ranteen kanssa, Kurkela kertoo.

Koulutus kesti 3 vuotta. Käsi aiheutti jatkuvasti ongelmia. Siitä kuului rutinaa koko ajan, sillä kaikki pehmytkudos oli mennyttä.

– Kun koulu oli käyty, tulikin vakuutusyhtiöltä paperit, joissa ilmoitettiin, että yhtiö oli tehnyt virheen lähettäessään minut kaivoskouluun. En ollut siihen työhön kykeneväinen. Sitten otettiin toinen kierros ja eväät alkoivat olla aika vähissä. Lopulta pääsin oppisopimuskoulutukseen Mittamies Oy:hyn.

Tarina ei päättynyt vielä tässä vaiheessa onnellisesti. Mittamiehen työt osoittautuivat aivan mahdottomiksi, sillä Kurkelan käsi ei kestänyt kylmää lainkaan.

Kurkela ryhtyi laattamieheksi, mutta siinäkään ei käynyt hyvin: hän nosti työmaalla palotorjuntalaitteiston mattomiehelle auton takaa. Se ei ollut hyvä idea.

– Tein yhtä aikaa nosto- ja kiertoliikettä ja selkäranka sanoi 3 kertaa poks. Oli aika selvää, että en pysty enää rakennusalalle.

Vakuutusyhtiö ei ymmärrettävästi enää lähtenyt uudelleenkoulutuksen kolmannelle kierrokselle, mutta onni onnettomuudessa oli siinä, että Kurkela oli toiminut vuosia pitsa-kokkina yhdessä vaiheessa työuraansa. Tuttu ravintoloitsija pyysi töihin Oulun Teboil Kaakkurinhoviin.

– Kokkaan lounasta ja pyöritän pitsaa. Se on sopinut minulle hyvin. Jos jotain raskasta pitää nostaa, pyydän apua. Ja Voltarenia selkään, 53-vuotias Kurkela kertoo.

Tarkempaa selvitystä tarvitaan

Kurkela on ollut kaikesta huolimatta tyytyväinen vakuutusyhtiön toimintaan.

– Homma on pelannut hyvin sen kanssa, Kurkela toteaa.

Sen sijaan kuntoutuksen asiantuntijana toiminut taho saa pyyhkeitä.

– Siellä pohdittiin vaihtoehtoja vähän turhan löyhin perustein. Ensin kaikista yritetään tehdä mestareita. Eivät ne hommat sovi kaikille. Arvioinnissa pitäisi myös olla mukana paljon enemmän asiantuntijalääkäreitä. Esimerkiksi sen kaivoskoulun osalta olisi pitänyt tajuta, ettei tuolla ranteella pystytä tekemään niitä töitä.

Kurkelan mukaan myös ihmisten mentaalista puolta pitäisi selvittää paljon paremmin.

– Jollekin vakava tapaturma voi laukaista rankan masennuksen, eikä sellaisesta ihmisestä ole enää töihin.

Kurkela on onnistunut säilyttämään sisunsa ja elämänasenteensa rankoista vuosista huolimatta. Päivääkään ei ole ollut 13 vuoteen ilman kipuja.

– Kotoa olen oppinut jo pienestä pitäen tekemään töitä. Silloin lähdettiin auttamaan töihin heti kun kynnelle kykeni. Minulla oli ala-asteellakin ihan oikeat perunannosto- ja puimalomat. Metsätöissä kierrettiin isän kanssa. Eikä perheellinen voi heittäytyä olemaan, vaikka joskus tuntuisi siltä, ettei jaksaisikaan.

Teksti: Johanna Hellsten, kuvat: Mikko Törmänen