Rakennukset kiertoon
Rakentaja-lehti 18.8.2023– Meillä on viisaita rakentajia, insinöörejä ja arkkitehtejä. Me pystymme löytämään ratkaisut, Satu Huuhka toteaa rakentamisen kiertotaloudesta.
Rakennuskanta vanhenee ja käyttäjien tarpeet muuttuvat. Se, mikä toimi 30 vuotta sitten, ei välttämättä toimi enää tänään. Yhä jatkuvan kaupungistumisen, niukkenevien resurssien ja hiilipäästöjen vähentämisen paineessa tarvitaan ratkaisuja siihen, mitä korjataan, mitä puretaan ja millä tavalla vanhaa voidaan käyttää uusiksi.
Suomessa on tällä hetkellä meneillään parikin selvitystyötä, kuinka purettavien rakennusten osia saataisiin lähes sellaisenaan uudelleenkäyttöön. Ei siis pelkkää materiaalia, kuten ikkunalasien kierrätystä lasivillan raaka-aineeksi, vaan kokonaisia betonielementtejä.
– Kiertotalouden kannalta pelkkä materiaalin kierrätys on se vihoviimeisin ja alkeellisin kierrätyksen muoto. Siitä pitäisi oikeastaan pyrkiä pois. Korjausrakentaminen on kiertotalouden ensimmäinen periaate. Keskitason vaihtoehtona on rakennusosien uudelleenkäyttö siten, että niiden arvo pyritään säilyttämään. Niihin kun on jo käytetty monen monta työtuntia ja paljon energiaa, kun ne on työstetty valmiiksi komponenteiksi tai rakennuksiksi, Tampereen yliopiston korjausrakentamisen tenure track -professori Satu Huuhka selventää.
Huuhkalla on jo pitkä historia korjausrakentamisen ja kiertotalouden asiantuntijana. Hän kiinnostui arkkitehtuurista jo nuorena, kotikaupungissaan Hämeenlinnassa.
– Täällä on vanhaa rautatieläisten rakennuskantaa 1800–1900-luvun taitteesta ja suuri yhtenäinen rintamamiestaloalue, joita katsellessani olen alkanut kiinnostua rakentamisesta ja arkkitehtuurista. Toinen hetki oli, kun minun piti aloittaa diplomityöni; minulle lähetettiin lehtileike siitä, miten vanhan DDR:n betonirakennusten elementtejä oli käytetty uudestaan. Diplomityöni aiheeksi valikoitui sitten rakennusmateriaalien kierrätys ja elementtien uudelleenkäyttö.
Väitöskirjassaan hän palasi samaan aihepiiriin.
Tampereella luodaan vanhasta uutta
Huuhka vetää paria yhteistyöprojektia, joissa rakentamisen kiertotaloutta lähestytään käytännön kautta. Niistä isompi, ReCreate, toteutetaan Tampereella. Kokonainen toimistorakennus puretaan ja sen betonielementit menevät uudelleen käyttöön. Projekti on kansainvälinen, ja mukana on Saksa, Alankomaat, Ruotsi ja Kroatia sekä yliopistoja ja yrityksiä, Suomesta muun muassa Parma. Pääurakoitsijana toimii Skanska, mutta sitä ei vielä paljasteta, minkälaiseen rakennukseen purettavat elementin käytetään.
– Se, miksi isot rakennusliikkeet sanovat ”kyllä” tällaisille projekteille, liittyy siihen, että niillä alkaa olla kaikilla vähähiilisyys- ja vastuullisuusstrategioita. Isojen konsernien tasolla ymmärretään, että EU:sta on tulossa lisää sääntelyä, joka tarkoittaa, että sitoumuksia pitää ihan oikeasti alkaa täyttää. Yrityksissä ehkä nähdään, että näissä projekteissa voidaan oppia ja löytää ratkaisuja, Huuhka sanoo.
Pian ei riitä, että yritys sanoo pyrkivänsä vähähiilisyyteen, vaan se täytyy myös osoittaa. EU:n taksonomia-asetus määrittää tulevaisuudessa sitä, minkälainen liiketoiminta on jatkossa hyväksyttävää EU-alueella. Viherpesu ei riitä.
Kierrätysmateriaalin käyttö saattaa myös olla halvempaa kuin neitseellisten materiaalien käyttö.
– Silti niitä ei vielä uskalleta tai haluta käyttää teollisessa mittakaavassa. Niiden tilaamisen pitäisi olla yritykselle yhtä helppoa, kuin minkä tahansa rakennusmateriaalin: suoraan tuotetehtaalta, aikataulussa, laatu varmistettuna.
Ihanne olisi, että ketju olisi selkeä: purkaja tuottaa tuotteen, joka siirtyy tuoteteollisuuteen, jossa sen laatu testataan ja se sertifioidaan tiettyyn käyttöön soveltuvaksi. Ennen kuin tämä toteutuu, on vielä pitkä tie kuljettavana.
Löytyykö yhteistyökumppanimaista hyviä esimerkkejä kierrätyksen toteuttamisesta?
– Muuallakin kyse on enemmän yksittäisistä projekteista. Ongelmana tiedonjaossa on se, että mukana on yrityksiä, jotka eivät mielellään jaa tietoa vaan haluavat suojata omaa osaamistaan. Ja vaikka yliopistot viestivät tuloksista avoimemmin, osaamista ei ole ihan helppoa siirtää maasta toiseen, sillä rakennusala on organisoitunut eri tavalla eri maissa ja myös rakentamistavat ovat erilaisia, Huuhka sanoo.
Nopeita ratkaisuja tarvitaan
Yhtenä ratkaisuna on esitetty, että rakennuksista tehdään jo valmiiksi tarpeeksi muunneltavia tai jopa siirrettäviä tai että niiden osat suunniteltaisiin jo alun perin uudelleenkäytettäviksi.
– Meillähän on esimerkkejä tällaisista ”lyhytikäisistä” rakennuksista, kuten peltomarketeista, joita on jo siirretty paikasta toiseen. Toinen esimerkki ovat koulu- ja päiväkotiremonttien aikaisina väistötiloina toimivat paviljonkirakennukset, Huuhka kertoo.
Ongelma Huuhkan mukaan on siinä, että peltomarketit ovat jo alun perin yksinkertaisempia rakennuksia kuin esimerkiksi asuinrakennukset, sillä marketeissa ei tarvitse huomioida samalla tavalla esimerkiksi ääneneristystä ja vesi- ja viemäriratkaisut ovat suoraviivaisempia. Lisäksi tällä tavoin ei ratkaistaisi nykyisiä ongelmia.
– Siksi tutkimme nimenomaan niitä rakennuksia, joita ei ole suunniteltu uudelleenkäyttöä varten. Me uskomme siihen, että rakentaja, insinööri ja arkkitehti ovat fiksuja ja me pystymme löytämään ratkaisut. Koska jos me nyt rupeaisimme suunnittelemaan uudelleenkäytettäviä rakennuksia ja ne tulisivat purkuikään 100 vuoden päästä, oltaisiin jo vuodessa 2123. Se on aivan liian hidasta.
Teksti ja kuva: Johanna Hellsten