Nikotiiniriippuvuus on sairaus
Rakentaja-lehti 17.6.2021Tupakoinnin lopettamiseen pitää pyytää apua – ja sitä pitää myös saada.
Savuton Suomi 2030 -verkoston puheenjohtaja, työterveyden professori Helsingin yliopistosta, Kari Reijula on pohtinut viime aikoina paljon sitä, millä tavalla lääkärikunta puhuu potilaille tupakoinnin lopettamisesta.
– Tupakointi ei lopu huutamalla. Naama punaisena kiljuminen tupakoitsijalle ei auta. Minkälainen puhe sitten menee perille? Jos tupakoinnin lopettamista ei koe itselleen tärkeänä arjessa – rahat loppu, yksinhuoltajan arki painaa raskaana – lohtutupakka, lohtudrinkki otetaan.
Reijulan mukaan terveydenhuollon henkilökunnan pitäisi oppia kohtaamaan elämäntapamuutosta haluava ihminen uudella tavalla. Auttaa ihmistä voimaantumaan itse. Mikä on oman terveyden merkitys? Minkälaisena haluaa nähdä itselleen terveellisen elämän ja miten siihen voisi päästä?
Rakennusalan työpaikoilla laista ei ole apua
Vuosi 1995 oli merkittävä vuosi Suomen tupakoinnin historiassa. Tuolloin ravintoloissa ja muilla työpaikoilla rajoitettiin merkittävästi tupakointia. Senkin jälkeen tupakkalakia on kiristetty ja se on jälleen suunnitelmissa.
Kuka tahansa rakennustyömaan ohi kulkeva voi nähdä, että rakennuksilla poltetaan edelleen. Miksi haitallinen tapa on säilynyt alalla sitkeästi?
– Rakennusalan työstä merkittävä osa tehdään ulkona, jolloin laki, joka koski työpaikkojen sisätiloissa tapahtuvaa tupakointia, ei koskettanut ulkotyötä tekeviä rakennusalan ammattilaisia juuri lainkaan. Rakennusalan tupakointiin ei normiohjauksella voida vaikuttaa, ellei kielletä tupakointia työaikana, Reijula pohtii.
Toinen syy tupakoinnin yleisyyteen rakennusalalla liittyy koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan. Eron näkee jo vertailtaessa ammattikouluja ja lukioita. Ammattikoululaisten tupakointi on 4–5 kertaa yleisempää kuin lukiolaisten.
Tämä näkyy ihmisten terveydessä. Alimpaan sosioekonomiseen luokkaan kuluva mies kuolee keskimäärin 10 vuotta aiemmin kuin ylimpään sosioekonomiseen luokkaan kuuluva mies. Reijulan mukaan tämä on tärkeä terveydellisen tasa-arvon kysymys.
– Koulutus ja sosioekonominen tausta näyttää jopa korostuvan nyt, kun tupakointi muuten vähenee. Rakentajiksi aikanaan valmistuvilla on jo koulussa tupakointi yleisempää, mikä heijastuu myöhemmin vakavina tupakasta johtuvina sairauksina, Reijula sanoo.
Terveydenhuolto avainasemassa
Tupakoinnin lopettamiseen on olemassa käypä hoito -suositus, joka on Reijulan mukaan hyvä alku.
– Avainasemassa ovat terveystarkastukset. Sairaskäynneillä tupakointi ei välttämättä tule esiin. Pitäisi kysyä tupakoitko, oletko harkinnut lopettamista? Asian voi ottaa lempeästi esille, Reijula sanoo.
Reijulan mukaan terveydenhuollon työntekijän pitäisi osata keskustella, mikä tupakoinnin merkitys on tupakoijan elämässä. Haastattelun pitäisi olla motivoiva.
– On tärkeää kysyä, minkälaisena ihminen pitää terveyttään nyt ja minkälainen sen haluaisi olevan tulevaisuudessa. Lääkärikunnalla on näissä keskusteluissa parantamisen varaa.
Entäpä nikotiininkorvaustuotteet ja lääkkeet? Reijula ei pidä niitä hopealuotina, mutta joitakin ne auttavat.
– Olen miettinyt sitä, että saisiko niin myrkyllinen tuote kuin nikotiininkorvaustuote ikinä myyntilupaa, jos tupakkaa ei olisi? Tupakoinnin lopettamisen tuki edellyttää ammattitaitoista tukea ja ohjausta myös nikotiinikorvaushoidossa. Niiden käyttö on nyt valitettavasti liian usein hapuilevaa ja tehotonta omin avuin tehtynä. Seurantakin tarvitaan, että repsahduksia ei pääse tulemaan. Kysymyksessä on nikotiiniriippuvuuden sairauden hoito.
Tupakoinnin lopettamiseen tarkoitettujen lääkinnällisten tuotteiden menekki sen sijaan on ollut Reijulan mukaan yllättävän laimeaa.
– Työkalupakissa pitäisi olla useampia työkaluja. Yksin lääkkeellinen hoito ei ole ratkaisu.
Oman apunsa voisivat tarjota savuttomat työyhteisöt. Ne tukevat tupakoinnin lopettamista. Vaikka lopettamispäätöksen pitääkin syntyä omassa päässä, on päätöstä tukeva ilmapiiri tärkeä.
– Työnantaja pitää saada mukaan. Kuinka tehdään työpaikka sellaiseksi, että lopettaminen onnistuu? Työnantajan pitäisi ymmärtää, että tämä on tuottavuus- ja työkykykysymys. Savuttomasta raksasta pitäisi tehdä brändi!
Teksti: Johanna Hellsten