Takaisin

Kyllä minun nuoruudessani oli helpompaa

Rakentaja-lehti 19.8.2022

Sukupolvien ketjuun kuuluu aina sen päivittely, kuinka paljon helpompaa nuoremmalla sukupolvella on kuin itsellä oli. ”Kouluun piti hiihtää kivireki perässä, itseveistetyillä suksilla ja selkäänkin saatiin vain kerran viikossa.” Oma sukupolveni, neli-, viiskymppiset eivät voi väittää niin.

Tajusin sen jo useampi vuosi sitten, kun kuuntelin sukulaislapsia. Me saimme elää melko vapaasti, enkä tuntenut ketään, joka olisi jo lukion ensimmäisinä vuosina tiennyt, mitä aikoo seuraavaksi tehdä. Nyt tulevaisuutta pitää alkaa miettiä jo ala-asteella, jotta pystyy tekemään sellaiset opintovalinnat, joista on varmasti hyötyä.

Kun meille oli ihan luonnollista, että terveyskeskuksesta sai apua niin johtajan kuin keittäjänkin lapsi,  nykynuorilla on joko vanhempien maksama terveysvakuutus tai sitten he jonottavat 65 tuntia päivystyksessä, kun koko terveydenhuoltojärjestelmän on annettu rapautua. Ne varakkaiden perheiden lapset toki saavat palvelua yksityisiltä lääkäriasemilta.

Milleniaalien ja hiukan nuoremman Z-sukupolven yliopistoura ei alkanut akateemisella vapaudella, vaan yliopistoa on alettu käydä kuin koulua. Kun me vielä haahuilimme kohtuullisen opintotuen ja halvan lainan avulla etsien itseämme Suomen rajojen ulkopuolelta, nykyopiskelijat ovat keskellä veristä kilpailua ja opintoja suoritetaan kuin koulua. He ovat masentuneempia ja ahdistuneempia kuin me, mutta hoitoa ei saa.

Milleniaalit ovat ensimmäinen sukupolvi pitkään aikaan, joka on köyhempi kuin vanhempansa. Nyt parikymppisistä Z-sukupolven edustajista puhumattakaan. Kun meille, 2000-luvun alussa valmistuneilla useimmiten järjestyi koulutusta vastaava työpaikka hetkellisen pätkätyön jälkeen, on työelämän muutos tehnyt vakituisesta työstä monelle saavuttamattoman haaveen. Ylipäätään palkkatyö näyttää korvaantuvan erilaisella kevytyrittäjyydellä ja toimeksiantosopimuksilla, halusi sitä tai ei.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Vapaa-aikaansa minun sukupolveni vietti avautuvassa Euroopassa, jonne naurettavan halvat lennot meitä lennättivät. Maailmassa elettiin optimismin aikaa; Venäjä ei ollut erityisen vaarallinen, vaan jännittävä ja kiehtova, villi itä, jossa Pietari oli Venäjää vasta-alkajille.

Tämä aika on ehkä lopullisesti ohi. Halvalla lentely on tullut tiensä päähän, rauhan aika Euroopassa on päättynyt. Ensi talvena moni miettii, ostaako ruokaa (kallistuu), sähköä (kallistuu) vai lääkkeitä (tuotanto vaikeutuu). Kulkutaudit, sellaisetkin, joiden luultiin kadonneen, pyörivät taas kuin 100 vuotta sitten. Optimisti voisi ajatella, että ehkä tästä koittaa vielä uusi hyvä aika, kun ihminen joutuu uudelleen opettelemaan, kuinka elää sovussa sekä luonnon että muiden ihmisten kanssa. Minä en ole optimisti, koska kuulun X-sukupolveen.

Mutta kyllä meillä oli helpompaa silloin kun minä olin nuori.

Johanna Hellsten, päätoimittaja