Takaisin

Halvalla hyvää!

Rakentaja-lehti 4.11.2021

Rakennusliiton hallitus teki syyskuussa historiallisen päätöksen alentaessaan liiton jäsenmaksun 1.1.2022 alkaen 25 euroon kuukaudessa.

Rakennusliiton jäsenmaksu laskee 25 euroon kuukaudessa.

Liiton hallitus teki päätöksen yksimielisesti. Tavoitteena on alentaa kynnystä liittoon kuulumiselle. 25 euron jäsenmaksu sisältää kaikki jäsenedut ja työttömyyskassan jäsenmaksun. Kun huomioidaan liiton jäsenmaksun verovähennysoikeus, maksettavaa jää hyvin vähän.

Uusi jäsenmaksu on edullinen, mutta yhtä tärkeä asia on nykypäivänä myös sen euromääräisyys. Vanha, prosenttipohjainen jäsenmaksu, joka vaihteli kuukausittain tulojen mukaan, ei sovellu hyvin esimerkiksi automaattiseen laskutukseen. Helppous ja vaivattomuus ovat tätä päivää.

Kaikki liiton jäsenedut pysyvät muutoksessa ennallaan.

– Tärkein jäsenetu on tietenkin työehtosopimus. Mitä enemmän liitossa on jäseniä, sitä vahvemmat edellytykset Rakennusliitolla on neuvotella asialliset työehtosopimukset, sanoo Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen.

Päätöstä 25 euron jäsenmaksuun siirtymisestä ei tehty kevyin perustein. Jatkossa yhä suurempi osa Rakennusliiton kuluista katetaan jäsenmaksun sijasta liiton omaisuuden tuotoilla. Siksi euromääräiseen ja edulliseen jäsenmaksuun ei hypätty summamutikassa, vaan taustalla on perusteellinen valmistelu ja laskenta.

Työehtosopimus, luottamusmiesorganisaatio ja esimerkiksi apu mahdollisissa riitatilanteissa ovat ammattiliiton jäsenetujen ”raskasta sarjaa” ja ammattiliiton ydintoimintaa – jäsenen auttamista. Samaan sarjaan kuuluu työttömyysturva. Liiton jäsenyydestä hyötyy kuitenkin myös muin tavoin. Esimerkiksi liiton työelämän käytettävissä olevat jäsenet on vakuutettu vapaa-ajallaan tapaturmavakuutuksella, jonka arvo on useita kymmeniä euroja vuodessa.

Kysymyksiä ja vastauksia  jäsenmaksusta

Onko tämä nyt jokin ”ensimmäisen vuoden tarjous” eli nouseeko jäsenmaksu jo vuoden kuluttua?

Ei nouse ja kyseessä ei ole lyhytaikainen tarjous. Tottahan toki jäsenmaksu tulee joskus tulevaisuudessa nousemaan, kun kustannustaso yhteiskunnassa nousee. Useampaan vuoteen asia ei kuitenkaan ole ajankohtainen.

Onko jäsenmaksu sama kaikille?

On. 25 euron jäsenmaksun maksavat kaikki ne jäsenet, jotka ovat Rakennusliiton ja työttömyyskassan jäseniä. Pieni määrä jäseniä kuuluu vain liittoon mutta eivät kassaan, joten heidän jäsenmaksunsa on alempi. Sen määrä varmistuu, kun työttömyyskassa vahvistaa jäsenmaksunsa, todennäköisesti marraskuun aikana.

Maksavatko kaikki jäsenet jäsenmaksua vai voiko siitä saada vapautuksen?

Rakennusliiton hallitus päättää tämänkaltaisista yksityiskohdista juuri tämän Rakentajan numeron ilmestymisen jälkeen, eli kannattaa seurata muun muassa liiton someviestintää, nettisivuja ja Rakentajaa. Kun kaikki yksityiskohdatkin on sovittu, jäsenmaksuun liittyen lähetetään myös sähköpostilla uutiskirje kaikille niille jäsenille, joiden sähköpostiosoite on tiedossa. Kannattaa siis varmistaa eAsioinnissa, että omat jäsentiedot ovat kunnossa.

Pysyvätkö jäsenedut entisellään vai heikkenevätkö ne?

Kyllä pysyvät. Mitään jäsenetua ei poisteta ja ne koskevat samoja jäsenryhmiä kuin ennenkin.  Uusiakin jäsenetuja kartoitetaan.

Voiko työnantaja edelleen periä jäsenmaksun palkasta?

Työnantajaperintä on edelleen mahdollinen. Moni varmaankin alkaa maksamaan jäsenmaksun itse, sillä jatkossa on helppo tilata jäsenmaksusta pankkiin e-lasku, koska summa on joka kuukausi samansuuruinen.

Voiko jäsenmaksun maksaa yhdellä kertaa vaikka vuodeksi eteenpäin?

Voi maksaa. Tarkempaa tietoa tästäkin saadaan ennen vuoden vaihdetta.

Teksti: Janne Mäkinen, kuva: Jukka Nissinen